Padasjoen kunnanvaltuusto kokoontui ylimääräiseen kokoukseen maanantaina 10.8. ainoana asianaan uuden kunnanjohtajan valinta.
– Tiukka äänestys ja hyvä vastaehdokas. Otan viran nöyränä vastaan ja ryhdyn heti tutustumaan kunnan asioihin, totesi Härkönen tuoreeltaan maanantai-iltana.

Varsinainen työ alkaa valitusajan päätyttyä 5.10.
Kunnanhallituksen ykkösehdokas Antero Kiviniemi jäi valtuustossa kakkoseksi niukimmalla mahdollisella äänierolla 10–11. Etukäteen oli tiedossa, että äänestykseen mennään, mutta äänestykseen tiukkuus yllätti monet.
Valtuuston puheenjohtaja kävi aluksi läpi valintaprossesin kulkua.
– Valintaryhmä on tehnyt varsin mittavan työn hakijaporukkaa seuloessaan.
Valtuustosalissa kuultiin kolmen valtuutetun puheenvuorot. Mira Vilkman (SDP) korosti, että kyseessä on Padasjoen tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä päivä.
– Valitsemme kunnanjohtajaa, jonka tehtävänä on luotsata Padasjokea kohti uusia tuulia, vahvistaa kuntamme elinvoimaa ja ennen kaikkea, viedä asioita määrätietoisesti eteenpäin.
Vilkman toivoi, että valinnan kohde sitoutuu Padasjokeen.
– Tarvitsemme kunnanjohtajan, joka on avoin, helposti lähestyttävä ja yhteistyökykyinen. Johtajan, joka kuuntelee henkilöstöä, yrittäjiä ja kuntalaisia.
Puheessaan Vilkman muistutti Padasjoen monista mahdollisuuksista, kuten upeasta luonnosta.
– Meidän tehtävämme on valita ihminen, joka pystyy näkemään nämä mahdollisuudet ja muuttamaan ne teoiksi. Johtaja, joka ei ainoastaan pidä Padasjokea käynnissä, vaan vie sitä eteenpäin.
Vaikka Padasjoki on pieni kunta, sen unelmien ei tarvitse olla pieniä.
– Meillä on mahdollisuus tehdä Padasjoesta kunta, josta puhutaan hyvää muuallakin. Kunta, jossa yrittäjä kokee saavansa apua, kunta, johon nuori haluaa jäädä tai palata, kunta, johon uusi perhe haluaa muuttaa. Kunta, jossa matkailija viihtyy, ja haluaa tulla uudelleen. Kunta, jota ei tarvitse selittää, vaan ihmiset tietävät, missä Padasjoki sijaitsee.
Vilkman toivoi kanssavaltuutetuilta rohkeutta valintaan.
Sauli Kivinen (PS) painotti myös tekeillä olevan päätöksen tärkeyttä.
– Yksi asia, mitä pitää miettiä, kun tehdään valintoja, on kunta-alan kokemus. On pikkaisen eri asia johtaa kuntaa tai kaupunkia kuin isoa organisaatiota Keski-Euroopassa.
Kivisen mukaan Padasjoki tarvitsee johtajan, joka pystyy nopeasti ottamaan haltuun kunnan asiat. Puheensa päätteeksi hän esitti äänestystä.
Kalle Jaakkola (Kok) totesi olleen kunnia osallistua kunnanjohtajan valintaraatiin. Esillä olevat kaksi kärkinimeä erottautuivat edukseen hakijajoukosta.
– Kyseessä on kaksi hyvin erilaista hakijaa. Molemmat erittäin päteviä, mutta kovin eri aloilta. Toinen on sosiaalipolitiikan ekspertti, jolla on laajat kansainväliset verkostot; toinen ammattikuntajohtaja, jolla on vankka talousasiantuntemus.
Kiviniemeltä kunta-alan kokemus puuttuu, sitä ei ole edes luottamushenkilötasolta.
– Meillä kuitenkin hakuehdoissakin oli vaatimuksena kunta-alan kokemus. Edellytimme myös elinvoimatyön tuntemista ja verkostoitumista.
Jaakkolan mielestä Padasjoki tarvitsee nimenomaan vahvan kuntatalouden osaajan. Kunnalla on isoja hankkeita vireillä ja alijäämää paikattavaksi oikein urakalla.
– Pitää olla heti valmis osaamaan. Talousarviolaadinta alkaa tuota pikaa, tulevalla kunnanjohtajalla ei ole minkäänlaista opetteluaikaa, vaan heti pitää tarttua toimiin.
Jaakkola vetosi myös ohueen organisaatioon. Vs. hallintojohtaja on kunnan ylimmässä virkajohdossa lähes yksin, vaikka ex-kunnanjohtaja Juha Rehula onkin luvannut avittaa vielä siihen asti, että seuraaja saadaan kehiin.
– Nyt vain toivotaan, että Juha jaksaisi meitä auttaa mahdollisimman pitkälle, mutta koska irtisanomisaika on ohitse, se on ihan Juhan käsissä.
Kuntapäättäjät ovat saaneet monenlaisia viestejä kärkikaksikosta, mutta päätös on tehtävä pelkästään faktojen perusteella.
– Sen sanoo laki. Meidän pitää tehdä se oikein ja siten, että valituksille ei ole aihetta.
Jaakkola esitti kunnanjohtajan tehtävään Petri Härköstä.
Suljetussa lippuäänestyksessä valtuutetut laittoivat lapulle ehdokkaansa sukunimen. Ketä tahansa niistä 34 ehdokkaasta, joiden kohdalla koulutusvaatimus täyttyi, pystyi äänestämään.

Varavalinnasta ei äänestetty. Vilkman ehdotti varalle Kiviniemeä, eikä muita esityksiä tullut, joten Härkösen kieltäytymisen varalta valituksi tuli Kiviniemi.
Petri Härkönen
- asuu Kuhmoisissa, mutta aikoo muuttaa Padasjoelle
- 58-vuotias, s. Helsingissä
- hallintotieteiden maisteri
- yli 25 vuoden kokemus johtotehtävistä kunta- ja yksityiseltä sektorilta
- viimeksi Savukosken kunnanjohtaja 2025-2026
- Enontekiön kunnanjohtaja 2023-2024
- Sodankylän kunnanjohtaja 2020-2022
- Keravan kaupunginjohtaja 2010-2016
- Vihdin kunnanjohtaja 2005-2008
- Pälkäneen kunnanjohtajan sijainen
- työskennellyt myös mm. matkailuyrityksen toimitusjohtajana
- avopuoliso ja kolme poikaa
- veli on keihäänheittäjä Arto Härkönen
