Padasjoella on lauantaina 22.8. klo 19 luvassa tapahtuma, jollaista ei ole ennen nähty. Laivarannan Palasessa pidetään ensimmäistä kertaa Stand Up Club ja erittäin kovalla kokoonpanolla komiikan ammattilaisia ja kokeneita harrastajia.

Lavalla nähdään Joonas Ranta, Markus Luostarinen, Sanna Maksimainen, Valtteri Valtonen, Sarri Nironen, Miika Miinala, Oliver Eskelinen ja Markku Salomaa.
Promoottorina tapahtumassa toimii Markku Salomaa. Hänellä on esiintymiskokemusta runsaasti itselläänkin ja esiintynee myös tulevassa tapahtumassa. Salomaa pitää Tunneli Stand Up Clubia Asikkalassa, sekä Stand Up Club Albertia synnyinkaupungissaan Kotkassa.
Pääesiintyjänä Padasjoen illassa on Joonas Ranta. Hän on Salomaalle tuttu jo pitkältä ajalta ja luotto häneen on kova. Markus Luostarinen on erittäin tunnettu koomikko ja promoottori ja on kotoisin Mikkelistä. Hän on Palasen tapahtumassa MC eli toimii seremoniamestarina.
Sanna Maksimainen on TV:stäkin tuttu. Hän on harrastuksenaan näytellyt televisiosarjoissa ja mainoksissa opettajan päivätyönsä lisäksi. Valtteri Valtonen on suht tuore ja kova esiintyjä, kuten myös Sarri Nironen. Nironen on esiintynyt vasta parin vuoden ajan, mutta Salomaa on ollut hänen esiintymisistään hyvin vakuuttunut.
Edellä mainittujen koomikoiden lisäksi tapahtumassa nähdään vielä kovat tulokkaat Miika Miinala ja Oliver Eskelinen. Salomaa on sitä mieltä, että suomalaisilta jää usein huomaamatta, kuinka hyvää kotimainen stand up on sen ulkopuolella, mitä TV:ssä tutuilta nähdään. Klubiscene on Suomessa vahvaa ja livenä koettuna stand up on aina huimasti kovempaa kuin mikään, mitä televisio tarjoaa.
Vuoropuhelua yleisön kanssa
Show tulee olemaan noin parituntinen. Stand upeilla on tapana venyä, jos yleisön kanssa tulee paljon vuoropuhelua. Luvassa on kaksi settiä, joiden välissä tauko. Pääesiintyjä esiintyy viimeisenä ja Salomaa itse todennäköisesti avaa illan.
Stand Up club on tällä tietoa ensimmäinen laatuaan Padasjoella. Tilaisuus on ainutlaatuinen, sillä esiintyjät ovat huippuluokkaa ja 8 koomikon joukosta löytyy varmasti jokaiselle nauruhermoja kutkuttava esiintyjä.
– Stand Up on lähes aina etukäteen suunniteltu, vaikka se yleisöstä saattaakin joskus vaikuttaa improvisoidulta. Klubityyppisessä esityksessä koomikot esittävät pääasiassa aiemmin esitettyjä, toimiviksi todettuja juttuja. Välillä saatetaan toki kokeilla jotain uuttakin, kertoo Salomaa.
– Stand up on aina yllätyksellistä, koska siinä on vuorovaikutusta yleisön kanssa, joka saattaa johdattaa esitystä eri suuntaan kuin esiintyjä itse oli suunnitellut. Yllätykset kuuluvat stand upiin, eli se ei ole ulkoa opeteltua monologia.
Aiheet vaihtelevat esiintyjien välillä, joten vedot voivat olla hyvinkin erityyppiset. Koomikoilla on usein esiintyessään lavahahmo, eräänlainen rooli. Mutta yleisesti pyritään siihen, että lavahahmo on mahdollisimman lähellä aitoa itseä.
Salomaalla on paljon kokemusta klubien järjestämisestä. Asikkalan ja Kotkan klubeissa tapahtumia on yleensä pimeään aikaan. Kesällä tapahtumia on paljon, mutta talviaikaan tapahtumille on enemmän tarvetta. Haasteena on Salomaan mukaan saada kattaukseen sellainen esiintyjiä, jotka ovat jo jollakin tapaa yleisölle tuttuja yhdistettynä esiintyjiin, jotka ovat vasta “pulpahtamassa pintaan”. Line-upin tekeminen on aina tarkkaa hommaa.
Lipunmyynti tulevaan tapahtumaan on Salomaan mukaan alkanut hyvin jo ennen varsinaisen markkinoinnin aloitusta. Lippuja saa ostettua myös paikan päältä. Suunnitelmissa on pitää show sisätiloissa, mutta jos väkeä on enemmän, järjestyy show yhtä lailla myös ulos.
– Odotukset ovat korkealla, sillä kattaus on kova. Pidän tapahtumaa erittäin lupaavana ja jatkoa tälle lähes varmana.
