

Torstaina heinäkuun 1. pnä 1976
Teitä satoja kilometrejä. Padasjoen Raivauksen vakituinen henkilökunta on melko pieni, mutta jälki sitäkin mittavampaa ja ennen kaikkea näkyvämpää. Tuskin löytyy Padasjoelta täysikasvuista, joka ei olisi liikkunut Raivauksen tekemillä teillä. Vuosittain uutta tietä syntyy noin 200 kilometriä. Se koostuu metsäajo-, huvila- ja paikallisteistä. Teiden lisäksi firma urakoi lähes kaikentyyppisiä maansiirtotöitä aina siltoihin ja jopa lossiväyliin saakka. Maansiirtokoneita on tällä hetkellä 6 kpl. Suurin kone, puskutraktori painaa 33 tonnia ja työntää edeltään kaiken tielle sattuvan.
Padasjoen juhannus rauhallinen. Näyttää siltä kuin keskikesän juhlaa Padasjoelle viettämään saapuva väki käyttäytyisi vuosi vuodelta asiallisemmin, todettiin Padasjoen poliisista. Putkaan jouduttiin aattona korjaamaan vain 4 miestä, kun muutama vuosi sitten oli ongelmana, mihin kaikki saatiin mahtumaan. Kullasvuoren matkailukeskuksessa vietti juhannustaan noin 1000 telttakuntaa. Päijänteen saaret keräsivät ennätysmäärin telttailijoita rannoilleen. Varsinaisia juhannusjuhlia ei vietetty kuin seurakunnan järjestämä tilaisuus Särsjärven leirialueella.
Puolustusvoimain komentaja on määrännyt Lapin jääkäripataljoonan päälliköksi everstiluutnantti Hannu Särkiön, joka on syntyisin Arrakoskelta. Siviiliarvoltaan hän on valtiotieteiden maisteri. Särkiö on julkaissut 2 kirjaa, joista ensimmäinen käsittelee YYA-sopimuksen tulkintaa ja jälkimmäinen teos yhdessä majuri Gunnar Hägglundin kanssa käsittelee Lapin sotilaallista asemaa mahdollisen kriisin syttyessä.
Liikuntaleirillä 57 nuorta. Kunnan nuoriso- ja urheilulautakuntien järjestämä tyttöjen ja poikien liikuntaleiri alkoi heti juhannuksen jälkeen Mylly-Mäkelän leirikeskuksessa. Leiri on jakaantunut kahteen osaan: yleinen liikunta ja pingis. Alueelle on alkukesästä raivattu urheilukenttä, jonne pystytettiin heti jalkapallomaalit. Leiriläisten ikä vaihtelee 8 ja 14 vuoden välillä. Poikia on jonkun verran enemmän kuin tyttöjä.
Yrityksen 4-sarjassa pelaava lentopallojoukkue on saanut kesän aikana uuden valmentajan. Aimo Lahti toimii leipätöikseen Lahdessa Kiveriön peruskoulun opettajana. Viipurissa syntynyt Lahti tuli evakkona Arrakoskelle, koulut hän kävi Helsingissä, mutta Arrakoskella hän oleskeli lähes kaikki lomat ja löysi sieltä vaimonkin. Padasjoella hän oli aikanaan käynnistämässä pesäpallon kyläsarjaa ja siinä ohella pyörähti käyntiin 50-luvulla ensimmäinen lentopallon kyläsarja. Lahti on voittanut 3 kertaa Lahden Kimmon joukkueessa lentopallon Suomen mestaruuden.
Ilmoitus: ”Kellosalmi Sötkössä tanssitaan 3.7. klo 20–01, soittaa Martti Järvisen yhtye.”
Ilmoituksen mukaan kunnan uimakoulut pidetään 10 kylällä: Torittu, Arrakoski, Auttoinen, Vesijako, Kasiniemi, Porasa, Kirkonkylä, Kellosalmi, Maakeski ja Nyystölä.
