Rautanet Padasjoki etsii uutta yrittäjää

Rautanet-myymälä Taulun teollisuusalueella etsii uutta yrittäjää. Kalle Jaakkola ja Suvi Siljander aloittivat rautakauppiaina keväällä 2021.

– Ihmisen aika on rajallinen, perustelee Jaakkola ratkaisua.

– Kaikki kärsii, kun koettaa revetä joka suuntaan. Järkevintä on palata alkuperäiseen ja suunnitelmissa onkin mm. syysviljan kylvöä ja ottaa takaisin käyttöön kesantopellot, jotka on olleet pidempään huilaamassa.

Jaakkola ja Siljander haluavat jatkossa keskittyä maatalouteen ja matkailuun. Viljelyssä on ohraa, kauraa, rypsiä ja sokerijuurikasta: viljelysten lisäksi pariskunnalla on Auttoisten Keinuhongassa tilamyymälä ja -ravintola, Bertta-burgeriauto, sisustussuunnittelua sekä maanrakennus- ja aurauspalveluja. Mökinvuokraus työllistää myös: lomamökkejä on kuusi Padasjoella ja yksi Levillä. Putkimiehet jatkuu Keinuhongalla edelleen eli sekin on paketissa mukana.

– Rautakauppa poikkeaa muusta tekemisestä. Ja alunperinkin tarkoitus oli tehdä tätä vain kolme vuotta, nyt on kulunut neljä ja puoli. Jatkajalle olisi hyvä ajankohta aloittaa, kun talous on ollut aallonpohjassa jo jonkun aikaa ja nousu on väistämättä edessä. Kuluttaminen ja rakentaminen elpyy.

Jaakkolan mukaan joitain neuvotteluja on jo käyty. Hän toivoo, että hyvälle liikepaikalle löytyy innokas jatkaja, jolla on aikaa paneutua täysillä rautakauppaan.

– Pyörät pyörii koko ajan, ei tarvi kuin astua tiskin taakse.

Myynnissä on nyt siis rautakaupan liiketoiminta ja varasto. Vakituisesti myymälässä on ollut 4–5 työntekijää. Tilat on mahdollista joko vuokrata tai ostaa omaksi.

Uusina toimintoina Rautanetissä alkoi viime vuonna Matkahuollon ja Postin palvelupiste sekä pakettiautomaatti.

Toimintaa on tarkoitus jatkaa normaalisti, kunnes jatkaja löytyy.

Scroll to Top