”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat – – Menkää pois minun luotani, te kirotut – –.” Molemmat käskyt kuullaan sinä päivänä, kun Jeesus asettuu valtaistuimelleen.

Ensimmäinen julistus on hienoa kuultavaa, toinen kaikkea muuta. Raamattu selventää, että kyse on kansojen tuomiosta Jeesuksen palatessa takaisin maan päälle. Ensimmäinen kansojen joukko saa siunauksen Jeesuksen rauhanvaltakunnassa. Toisten kansojen tarina oli siinä.

Jeesuksen kutsun seuraamisella on siis suuri palkka sekä ihmisille että kansoille. Kutsu Isän valtakuntaan on sekä henkilökohtainen että kollektiivinen. Kansojen johtajat ovat avainasemassa ja vaikuttavat omien kansojensa kohtaloihin.

Jeesus sanoi, että kansat siunataan tai kirotaan sen mukaan, miten ne ovat kohdelleet ”hänen vähimpiä veljiään”. Autoimmeko heitä käytännöllisissä, jokapäiväisissä asioissa vai katsoimmeko toiseen suuntaan kuin pappi ja leeviläinen Laupias samarialainen -vertauksessa.

Keitä nämä vähimmät veljet ovat? Juutalaisen, Israelin maassa syntyneen, eläneen ja kuolleen Jeesuksen veljiä olivat ja ovat ainakin toiset juutalaiset. Laajemmin ymmärrettynä se viittaa Jumalan suureen kertomukseen keskeisesti kuuluvaan Israeliin. Sen, kuten jokaisen ihmisenkin, kohdalla kyse on lupauksista, ei siitä, kuinka hyvä tai huono kansa ja valtio se on. Jumala antaa pelastuksen aina armosta ja lahjaksi – niille, jotka ottavat hänen kutsunsa vastaan.

Alussa mainittu jako kahteen kuulostaa dramaattiselta ja myös on todella vakavasti otettava julistus. Hyvää on se, että voimme jokainen vaikuttaa sekä ikuiseen osaamme että oman kansamme tulevaisuuteen. Askeleet ovat Jeesuksen vastaanottaminen omaksi Vapahtajaksi ja sen jälkeen hänen seuraamisensa ja palvelemisensa niillä mahdollisuuksilla, mitä on. Ja jokaisella on.

PT Juntumaa
Lammin vapaaseurakunnan pastori