Tammikuussa voimaan astunut rakennuslain uudistus on aiheuttanut pientä sekaannusta myös Padasjoella, kertoo kunnan rakennustarkastaja Osmo Knaapi.
Uudistetun rakennuslain merkittävin muutos on, että alle 30 neliömetrin piharakennukset, kuten varastot ja saunat, voi rakentaa ilman rakennuslupaa. Vaikka rakennuslupaa ei vaadita, tontilla tulee olla rakennusoikeus ja kaavoituksen tulee sallia rakentamisen.
Knaapi kannustaa rakentajia tulemaan puheilleen ennen rakennusprojektin aloittamista, ellei täysin tiedä mitä on tekemässä.
– Vaikka lupaa ei vaadita, olisi hyvä olla yhteydessä rakennusvalvontaan. Naapureitakin tulisi tiedottaa aina, jos on rakennuttamassa jotain tontille. Tänä kesänä on ollut joitain tapauksia, että rakentaja on lähtenyt omin päin tekemään piharakennusta, jota kaavoitus ei sallisi.
Knaapi lisää myös, että rakennusprojekteissa olisi hyvä käyttää ammattiosaamista.
– Nykyinen lainsäädäntö edellyttää tietyissä seikoissa ammattipätevyyttä, esimerkiksi sähköjen asentamisessa. Lisäksi ammattilainen osaa ottaa asianmukaisesti paloturvallisuusasiat huomioon.
