Padasjoen kunnanvaltuuston kokouksessa yllätti kunnanjohtaja Juha Rehulan irtisanoutuminen.

Raportointivelvollisuus puhututti kunnanvaltuustoa – tekniselle johtajalle annettiin kuitenkin vastuuvapaus.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus herätti keskustelua teknisen johtajan raportoinnin puutteista.
Mira Vilkman (SDP) kyseenalaisti, onko raportointia tehty hallintosäännön edellyttämällä tavalla.
– Asiassa on tapahtunut toistuva raportointivelvollisuuden laiminlyönti, Vilkman totesi.
Puheenjohtajan mukaan ylityksistä on raportoitu, mutta valtuusto ei ole saanut riittävää tietoa ajoissa. Esille nousivat erityisesti sisäilmaongelmat, joita ei oltu budjetoitu, sekä metsänmyyntitulojen ajoituksen virhearvio.
Tarkastuslautakunnan mukaan kokonaisuus on “tyydyttävä”, mutta puutteita on ilmennyt. Sauli Kivinen (PS) esitti, ettei tekniselle johtajalle myönnetä vastuuvapautta. Äänestyksessä Kivisen esitys sai seitsemän ääntä, eikä mennyt läpi.
Kuntalan arkistojen kohtalo huomioitiin
Valtuusto päätti, että Kuntalan uudempi osa puretaan ja alue maisemoidaan. Vanhempaan osaan tehdään tarvittavat muutokset.
Silja Savola (KOK) edellytti, että rakennuksessa sijaitseville arkistoille löydetään asianmukainen sijoituspaikka ennen purkua. Savolan ehdotus hyväksyttiin äänestyksen (14–6) jälkeen.
Kolme uutta valtuustoaloitetta
Uusia valtuustoaloitteita tuli kolme. Ensinnäkin ilmaiset uinnit 7–15-vuotiaille; perusteluna nuorten terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen, uimataidon ylläpito ja kunnan vetovoima. Toinen aloite koski ilmaisia uintivuoroja yli 70-vuotiaille myös hiljaisina tunteina.
– Vesiliikunta auttaa ikäihmisiä säilyttämään toimintakykynsä ja uimahalli on myös tärkeä paikka sosiaalisten suhteiden kannalta, Vilkman toteaa.
Viimeisessä aloitteessa ehdotettiin ilmaisia kuntosalivuoroja paikallisille maakuntajoukkolaisille. Aloitteet tulivat SDP:n valtuustoryhmältä.
Valtuusto merkitsi tiedoksi myös Vilkmanin ja SDP:n valtuustoryhmän tekemän valtuustoaloitteen elvytystaitojen järjestelmällisestä vahvistamisesta ja kunnan ensiapuvalmiuden toimintasuunnitelman tiedoksi.
Kahdeksasluokkalaiset oppivat elvytystaitoja NouHätä-kilpailussa. Yhdeksäsluokkalaisina he opettavat taidot eteenpäin 7-luokkalaisille, joilla sitten kahdeksannella on jo nämä taidot hallussa.
– Tämä on aivan äärettömän upea juttu, siitä rehtorille ja Pauliina Koskelalla kiitokset, kiittelee Vilkman.
Talousarviomuutokset hyväksyttiin, samoin elinvoimaohjelma hyväksyttiin.
Valtuusto hyväksyi kunnan hyvinvointiraportin, jossa korostuu kunnan vastuu edistää kuntalaisten hyvinvointia poikkihallinnollisesti. Raportti käsittelee muun muassa hyvinvointijohtamista, lasten, nuorten, perheiden ja ikääntyneiden hyvinvointia sekä erillisohjelmia ja –suunnitelmia.
Valtuusto myönsi 500 000 euron omavelkaisen takauksen Padasjoen Asuntotalot Oy:n lainalle. Samalla yhtiötä velvoitetaan laatimaan realistinen talouden vakauttamissuunnitelma vuoteen 2030 mennessä.
Uusi varavaltuutettu, Pentti Suihkonen nimettiin Ilari Hakian tilalle, joka haki eroa luottamustehtävästä.
