Jo perinteiseksi syystapahtumaksi muodostunut Reserviläisten jalkamarssi kokosi lauantaina 19.9. pienen, mutta sisukkaan joukon suorittamaan kuntotestiä, joka lähti Laivarannasta.
Reitti kulki pitkälti Ilvesvaelluspolkuja mukaellen Tarusjärvelle, jossa käännyttiin ja tultiin lähestulkoon samoja jälkiä takaisin.

Antti Alhola oli suunnitellut hyvän reitin, ajanut sen läpi polkupyörällä ja mitannut, että reitti oli oikeanmittainen ja kulkukelpoinen.
Sää oli suotusa, eikä tällä kertaa tarvinnut kaivaa sadeasusteita esiin niin kuin monena muuna jalkamarssitapahtumapäivänä on tarvinnut.
Eräs lahtelainen reserviläinen teki alkulämmittelyn jalkamarssia varten ja oli yötä vasten kävellyt Lahdesta Kaunismäen kodalle odottamaan, että muut saapuvat lähtöpaikalle. 1,5 tunnin mittaisen torkun jälkeen hän lähti muun joukon mukana 25 kilometrin jalkamarssille. Hänelle tuli vuorokauden aikana 85 km marssisuoritusta vaadittava vähintään 10 kilon kantamus matkassa.
Pekka Valtonen on toiminut huoltovääpelinä marssin aikana jo 18 vuoden ajan huolehtien vesitäydennyksestä ja toukopaikoille tulet valmiiksi. Tarvittaessa hän myös kuljettaa kesken marssin väsähtäneet autolla takaisin lähtöpaikalle.

Aikaa koko marssiin kului viisi tuntia 50 minuuttia, joten osallistujat alittivat kuntotestiin vaadittavan kuuden tunnin aikarajan kymmenellä minuutilla. Tarkoituksena onkin tähdätä juuri tuohon kuuteen tuntiin, sillä liian kova vauhti ei ole marssilla itsetarkoitus.
Jalkamarssi suoritettiin Maanpuolutuskoulutus ry:n kurssina. Nuorin osallistuja oli 17-vuotias juuri kutsuntoihin menevä nuori mies, vanhin osallistuja oli häntä 50 vuotta vanhempi.
