Arwidsson-seuran luentoillassa 7.8. kuultiin kaksi laajaa ja ajankohtaista esitystä, kun Risto Volanen ja Pekka Visuri saapuivat puhumaan Kullasvuoren koulun saliin.
Volanen tarkasteli Suomen rauhojen ja suurvaltapolitiikan pitkää jatkumoa Pähkinäsaaren rauhasta nykypäivään, kun taas Visuri käsitteli Ukrainan ja Iranin sotia sekä niiden vaikutuksia maailmanjärjestykseen.
Volaselta ilmestyy syksyllä kirja Suomi sulo Pohjola suurvaltojen sodissa ja rauhoissa – Rooman Ultima Thulesta Nato-USA rajamaaksi, joka laajentaa hänen luentonsa teemoja. Visurilta on puolestaan ilmestynyt yhdessä Timo Hellenbergin kanssa kirjoitettu Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys vuonna 2025.
Suurvaltojen sivutuotteena – Suomen kohtalon kaari
Volanen aloitti luentonsa siitä, mihin edellisen vuoden esitelmä jäi. Hänen keskeinen viestinsä oli, että pienten maiden, kuten Suomen, kohtalo määräytyy usein suurvaltojen keskinäisten sopimusten ja konfliktien sivutuotteena.
Hän havainnollisti asetelmaa kertomalla Napoleonin ja Aleksanteri I:n välisestä sopimuksesta, johon liittyy Napoleonin kuuluisa toteamus: “Ostin Espanjan Suomella.”
Napoleon lupasi Aleksanterille Suomen, kunhan tämä ei hyökkäisi hänen selustaansa Espanjan-sotaretken aikana.
Volasen mukaan tämä kuvastaa laajempaa historiallista jatkumoa:
– Suurvaltojen politiikka on kulkenut ajanlaskun alusta Suomen Nato-jäsenyyteen omaa rataansa ja Suomessa viisautena on ollut se, että me olemme pystyneet elämään keskellä sitä ja auttamaan itseämme.
Roomasta ristiretkille ja Pähkinäsaaren rauhaan
Volanen rakensi luentonsa kaaren Rooman valtakunnan hajoamisesta ristiretkien aikaan ja edelleen Pähkinäsaaren rauhaan, joka solmittiin vuonna 1323 ja määritteli ensimmäisen virallisen Suomen itärajan.
Volanen väritti luentoaan kertomalla monia yksityiskohtia, jotka saattoivat olla historia tapahtumat hyvin tuntevallekin uusia. Hän kertoi muun muassa, että Pohjolan ensimmäiset kuninkaat olivat viikinkijohtajia, jotka omaksuivat kristinuskon. Norjan viikinkikuningas hyökkäsi Suomeen, mutta norjalaisen tarinan mukaan suomalaiset voittivat hänet.
Kristinuskon vakiinnuttua Euroopassa lähdettiin ristiretkille myös pohjoiseen.
– Tuhatsataluvun puolessa välissä tilanne oli sellainen, että Euroopassa kristinusko oli vakiintunut ja lähdettiin ristiretkille.
Ensimmäiset kirkot Suomessa rakennettiin Rymättylään ja Lietoon, ja ristiretkien matka jatkui Hämeeseen. Samalla idän ja lännen kirkot kamppailivat vaikutusvallasta, ja 1200-luvun alussa Tanska oli Pohjolan suurvalta.
Pohjolan valtakamppailu jatkui vuosisatoja
Volanen kuvasi, kuinka Pohjolan valtakamppailu jatkui läpi vuosisatojen: Kalmarin unionin hajoaminen, Kustaa Vaasan nousu, Täyssinän rauha 1595 ja Stolbovan rauha 1617 loivat perustan Ruotsin suurvalta-ajalle.
Stolbovan rauha vahvisti Ruotsin asemaa ja teki siitä yhden Euroopan laajimmista valtioista. Kustaa II Adolf liittoutui kardinaali Richeliun kanssa, ja Ruotsi vahvisti suurvalta-asemaansa kolmikymmenvuotisen sodan aikana.
“Ei tässä nyt uskonasioita kannata paljoa miettiä, kun on kysymys siitä, johtaako Eurooppaa paavi ja keisari vai Ranska,” Richeliu totesi Volasen mukaan.
Ruotsin asema romahti suuren Pohjan sodan myötä, ja Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi menetti suurvalta-asemansa. Suomessa koettiin samaan aikaan Iso viha, Venäjän miehityksen aika.
Kustaa III, Anjalan liitto ja Suomen sota
1700-luvun lopulla Kustaa III pyrki palauttamaan Ruotsin mahtia vallankaappauksilla ja sodilla. Kustaan sodan aikana syntyi Anjalan liitto, jossa upseerit neuvottelivat venäläisten kanssa Suomen itsenäistymisestä. Mukana oli myös Mannerheimin esi-isä, joka tuomittiin kuolemaan mutta säästyi, Volanen kertoi.
1800-luvun alussa suurvaltapolitiikka kietoutui jälleen Suomen kohtaloon. Tilsitin sopimus 1807 johti Suomen sotaan, ja Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan autonomisena suuriruhtinaskuntana. Porvoon valtiopäivät vahvistivat Suomen aseman.
Itsenäistyminen, sodat ja kylmä sota
Volanen kuvasi myös Suomen itsenäistymisen vaiheita ja Mannerheimin roolia. Hän muistutti, että Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salainen pöytäkirja määritti Suomen kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiiriin, mikä johti talvisotaan.
Talvisodan jälkeen seurasi jatkosota, jossa Suomi valitsi etulinjan roolin, kun vaihtoehdoista toinen oli olla taistelukenttänä, Volanen toteaa.
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa oli kaksi linjaa: vallankumouksellinen ja turvallisuutta korostava. Kekkonen tasapainotti näitä suhteita ja torjui yhteiset sotaharjoitukset.
– 1800-luvulla aina kun Venäjällä oli jokin vaikeus Euroopassa, kun Venäjä hyökkäsi Unkariin tai Puolaan, tai sinne tänne, keisari tuli Suomeen perheineen sanomaan, että älkää olko huolissanne, ei tämä koske teitä.
Kylmän sodan päättyminen ja tie Natoon
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Nato alkoi laajentua. Vuoden 1997 konferenssissa Suomi piti kiinni asemastaan: ei jäsenyyttä, mutta ei myöskään estettä liittymiselle.
“Suomi ei ole pyytänyt olla Natossa, niin kauan kuin kukaan ei sano, ettei Suomi voi liittyä Natoon,” presidentti Clinton kertoi Jeltsinille Ahtisaaren näkemyksen.
Vuonna 2021 Venäjä ehdotti, että sovitaan yhdessä Suomen Nato-jäsenyyden estämisestä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen, ja Suomi sekä Ruotsi liittyivät Natoon.
– Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon hyödytti sekä Yhdysvaltoja Jäämeren perspektiivistä että Suomea omassa ongelmassaan.
Ukrainan ja Iranin tapahtumien yhteys
Volasen luennon päätöksestä siirryttiin jouhevasti Visurin aiheeseen. Ukrainan lisäksi Visuri otti esitelmäänsä mukaan myös Iranin sodan, sillä ne ovat hänen mukaansa sulautuneet yhteen.
– Sillä mitä tapahtuu Ukrainan sodassa ja mitä Iranissa on hyvin vahva vuorovaikutus keskenään.
Tulilinja kirjan kertomisesta hän kertoo seuraavaa: Toinen kirjoittajista, Timo Hellenberg asui puolisonsa kanssa Kiovassa vuosina 2012-2015. Kun Trumpista tuli presidentti, olivat Visuri ja Hellenberg keskustelleet iltapalalla siitä, että Trump voisi yhdellä puhelinsoitolla lopettaa tämän sodan, joka tapauksessa ainakin jotain alkaa tapahtua.
Syntyi ajatus, että voitaisiin Hellenbergin kokemuksia ja sodan kulkua eri näkökulmista, sekä uusia kansainvälisiä yhteyksiä käsitellä kirjassa. Ryhdyimme pohtimaan kysymystä, miksi ja miten Euroopassa kylmän sodan jälkeen vallinnut rauhallinen vaihe päättyi keväällä 2014 Ukrainassa alkaneeseen sisällissotaan ja Venäjän hyökkäykseen 2022?
Aluksi haluttiin perehtyä syihin, erityisesti Ukrainan sisäisiin ja miten se eteni sisällissodaksi ja Venäjän ja lännen väliseksi konfliktiksi ja kriisiksi. Seuraavaksi halusimme pohtia sitä, miten tämä uusi maailmanjärjestys, suurvaltasuhteet ja voimasuhteet ovat vaikuttaneet tapahtumien kulkuun.
Ei tuumaakaan itään
Neuvostoliiton hajoaminen oli käsillä. Näkyi jo asetelma, että Saksa oli yhdistynyt, Varsovan liitto hajonnut ja väliin oli syntymässä hyvin epävakaa alue.
Länteen jäi Nato ja Euroopan yhteisöstä neuvoteltiin Euroopan unionia. Samaan aikaan etelästä nousi monia kriisejä, kuten Jugoslavian hajoamissota.
– Selkeää oli tässä vaiheessa kuitenkin se, että kävi Neuvostoliitolle miten tahansa, Venäjä tulee pitämään kiinni omasta ydinalueestaan. Tämä oli tärkeä asetelma. Tähän liittyi vahvasti kysymys Naton voimaisuudesta ja se liittyi puolestaan Saksan yhdistymiseen ja siitä käytyihin neuvotteluihin jo vuotta- paria aikaisemmin.
Amerikkalaiset totesivat, että jos he rupeavat vastustamaan saksalaisten näkemystä, Saksa tekee kahdenvälisen sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Niinpä Yhdysvaltojen ulkoministeri lähti Moskovaan ja tarjosi Gorbatsoville sellaista asetelmaa: “Haluatteko ensisijaisesti nähdä yhdistyneen Saksan Naton ulkopuolisena maana, itsenäisenä ja ilman yhdysvaltojen sotilaita vai pidättekö etusijalla yhdistynyttä Saksaa sitoutuneena Natoon ja siihen liittyen vakuutusta, että Nato toimivaltaa ei luoteta tuumaakaan itään nykyiseltä rajalta.”
Vaikka sopimusta ei ollut, lupaukset olivat todellisia.
25 miljoonaa venäläistä jäi ulkopuolelle
Joulukuussa 1991 kokoontui Valko-Venäjälle kolmen neuvostotasavallan johtajat. SIellä olivat Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtaja. He päättivät lopettaa Neuvostoliiton sillä perusteella, että nämä kolme valtiota olivat aikoinaan perustaneet Neuvostoliiton vuonna 1922 ja perunkirjaan oli kirjoitettu, että nämä voivat myös purkaa Neuvostoliiton.
Tämä julistus lähetettiin Gorbatsoville Moskovaan ja hän suostui Neuvostoliiton lakkauttamiseen. Siinä yhteydessä jäljellä olevat 12 neuvostotasavaltaa, kun kolme Baltian osavaltaa olivat irronneet Neuvostoliitosta jo hieman aiemmin.
Kaikki tiesivät, että itsenäistymiseen liittyy paljon isoja kysymyksiä niin omaisuuden jaosta, kansallisuuksista ja rajoista. Päätettiin, että neuvostotasavaltojen rajat, siis Neuvostoliiton hallinnolliset sisäiset rajat pidetään valtioiden rajoina. Siinä yhteydessä jäi 25 miljoonaa venäläistä, siis venäjän kansalaista, Venäjän valtion rajojen ulkopuolelle. Näistä ulkopuolelle jääneistä 12 miljoonaa oli Ukrainan rajojen sisäpuolella.
– Jokainen tiesi, että tämä tulee olemaan ongelma, että miten täällä asiat ratkotaan.
Yksi keskeinen kysymys oli tietenkin energiavarojen hallinta. Neuvostoliitossa ne olivat olleet keskitetysti johdettuja, tietenkin myös kaikki talouskysymykset.
Olennaista oli se, että länteen menevistä maakaasuputkista yksi tärkein haara kulki Ukrainan läpi. Oli yksi jatkuvien kiistojen kohteista, kuka sitä hallitsee.
Ukrainan tilanne kärjistyy
Yhdysvallat suhtautui Neuvostoliiton hajoamiseen aluksi vain ydinaseiden hallintaan ja energiakysymyksiin. Se vaati, että kaikki ydinaseet keskitetään Venäjälle, ja taloussuhteiden jatkumisen ehtona oli, että Kazakstan, Ukraina ja Valko-Venäjä luovuttavat omat aseensa Venäjälle. Amerikkalaisille oli helpointa neuvotella ydinaseista venäläisten kanssa ja varmistaa, etteivät aseet päädy “vaikkapa terroristien käsiin”.
Myöhemmin Yhdysvaltojen huomio siirtyi Aasiaan. Presidentti Obama totesi vuonna 2011, että Yhdysvaltojen tulevaisuus on Tyynenmeren Aasiassa, eikä Eurooppa ole enää keskeinen. Hän sanoi myös: “ei kai vain kukaan kuvittele, että Yhdysvallat ryhtyisi Euroopassa sotimaan Venäjää vastaan sen vahvoilla raja-alueilla, ei tule kuuloonkaan.” Tämä linja jatkoi kylmän sodan periaatetta välttää suurvaltojen välistä suoraa yhteenottoa.
Ukrainassa väestörakenne oli jakautunut: idässä suuri osa oli venäläisiä ja taloussuhteet Venäjään tiiviit, lännessä taas äänestettiin länsimielisiä ja kansallismielisiä ehdokkaita. Visurin mukaan länsi-Ukrainan rajat muotoutuivat toisen maailmansodan jälkeen, kun alue liitettiin Neuvostoliittoon. Vuonna 1954 Hruštšov siirsi Krimin Ukrainan neuvostotasavallalle.
EU:n assosiaatiosopimus vuonna 2013 oli Visurin mukaan “erittäin huonosti valmisteltu hanke”, jossa ei huomioitu Ukrainan kokoa eikä sen läheisiä taloussuhteita Venäjään. Ukrainan hallitus ei hyväksynyt sopimusta, mikä johti mielenosoituksiin, jotka muuttuivat väkivaltaisiksi alkuvuonna 2014. EU ei saanut tilannetta hallintaan ja lupaili Ukrainalle jäsenyyttä “ilman minkäänlaisia perusteita”.
Kun EU ei onnistunut, Yhdysvallat aktivoitui. Julkisuuteen vuotaneessa puhelussa suurlähettiläs Pyatt ja apulaisulkoministeri Nuland keskustelivat siitä, ketkä oppositiojohtajista tulisi nostaa uuteen hallitukseen. Nuland lausui kuuluisan kommentin “Fuck the EU” ja totesi, etteivät he välitä EU:n kannoista.
Sopimus Ukrainan hallituksen ja opposition välillä syntyi, mutta torikokous repi sopimuspaperin ja vaati presidentti Janukovitšin lähtöä. Poliisi oli jo vetäytynyt, ja presidentti pakeni.
Uusi hallitus antoi asetuksen, joka kielsi venäjän kielen käytön virallisissa yhteyksissä, mikä käynnisti kapinan Krimillä. Venäjä tuki Krimiä; “vihreät miehet” olivat Visurin mukaan alueella jo ennestään Venäjän tukikohtien vuoksi. Krim liitettiin Venäjään, ja ulkovallat tuomitsivat teon, mutta eivät voineet estää sitä.
Liikehdintä levisi Itä-Ukrainaan, jossa kapinalliset julistivat alueita itsenäisiksi. Hallituksen joukot olivat osin venäläisiä, mikä vaikeutti toimia. Kesällä 2014 tilanne muuttui sisällissodaksi. Aseleposopimuksia tehtiin, mutta ne toteutuivat vain osittain.
Visurin mukaan kysymys “mitä Ukrainassa tapahtuu seuraavaksi?” on ollut esillä yli vuosikymmenen. Tilanteeseen liittyvät Naton laajentuminen ja uuden kylmän sodan kaltainen asetelma.
Rauhansopimuksen tulee vastata realiteetteja
Vuonna 2021 Putin esitti nootin, jossa hän vaati kirjallista sopimusta Naton laajentumisen estämisestä. Ukrainassa oligarkkien vaikutus oli vahva ja Zelenskyin asema heikko. Helmikuun 2022 Venäjän hyökkäys tuli yllätyksenä, vaikka joukkojen keskitys oli nähty. Ensimmäinen yllätys oli yritys vallata Kiova pienellä joukolla, mikä epäonnistui. “Tehtävään oli huonosti valmistauduttu.” Toinen yllätys oli Krimin suunnasta tullut hyökkäys, johon Ukraina ei ollut varautunut, koska sen joukot olivat sidottuina Itä-Ukrainan asemasotaan.
Alkuhyökkäyksen epäonnistuttua taistelut keskittyivät Itä-Ukrainaan. Seuraavana vuonna Ukraina teki vastahyökkäyksiä, mutta sota muuttui pitkäksi kulutussodaksi. Samalla Kiinan merkitys kasvoi, Aasia vahvistui ja läntisen Euroopan vaikutus heikkeni. Visurin mukaan tähän on “tilastollinen selitys”: Aasian ja Pohjois-Atlantin kansantulot olivat 2000-luvun alussa tasapainossa, mutta sen jälkeen Aasia on voimistunut ja Pohjois-Atlantti heikentynyt.
Viimeisimmät taistelut ovat Visurin mukaan ratkaisutaisteluita, joiden tuloksia haetaan kuukausien sisällä. Johtopäätöksenä hän korostaa, että turvallisuuspolitiikan tulee keskittyä sotien estämiseen ja kriisien varhaiseen hallintaan, sillä sodan alettua sen kulkuun on vaikea vaikuttaa. Rauhansopimus syntyy vain, jos kaikki osapuolet kokevat sen vastaavan realiteetteja — “ei ole kyse siitä, että kaikki osapuolet kokisivat sopimuksen oikeudenmukaiseksi.”
Visuri pohtii myös diplomatian epäonnistumista ja sitä, miten Eurooppa saisi päätösvallan takaisin omiin käsiinsä. Hän käsittelee Iranin tilannetta ja muistuttaa, että päätöksiin vaikuttavat faktat, voimasuhteet ja maantiede, mutta myös “ihmisten mielipiteet, mielialat ja ennakkoluulot” sekä vuosisataiset käsitykset.
Yhdysvaltojen tuoreessa turvallisuusstrategiassa todetaan, että sen tärkeimmät edut ovat läntisellä pallonpuoliskolla. “Toinen on Aasian suunta, mutta sitä pyritään hoitamaan niin, että estetään Kiinan liiallinen voimistuminen, mutta sodan käynnistä ei puhuttu.” Euroopan osalta Yhdysvallat ei enää takaa sen turvallisuutta eikä maksa siitä, eikä se aio sekaantua Lähi-idän asioihin.
Iranin ja Yhdysvaltojen väliset neuvottelut olivat etenemässä, mutta hyökkäys alkoi ja siitä tuli totaalinen sota. “Koston punainen lippu nostettiin salkoon eikä sitä varmaan lähiaikoina lasketa.” Iranin vastatoimet olivat voimakkaita, ja sen aseistus osoittautui odotettua kehittyneemmäksi. Yhdysvalloissa sota herätti epäilyksiä, koska kongressille ei kerrottu etukäteen. Puolustusministeri totesi: “Nyt ovat ne ajat ohi, jolloin kansainvälisillä sopimuksilla on jotakin merkitystä, korrektia sodankäyntiä ei enää harjoiteta, nyt teemme, mitä haluamme.”
Visurin mukaan tämä julkinen ilmoitus kansainvälisten sopimusten noudattamatta jättämisestä on ollut merkittävä piirre viime vuosien kehityksessä. Kielenkäyttö ja reaktiot ovat koventuneet. Sodan kannatus Yhdysvalloissa on heikko, ja käsitys Iranin aseistuksen tuhoamattomuudesta on vallitseva. Iranin ballistiset ohjukset ovat “maailman ykkösluokkaa.”
Yhdysvallat on joutunut hyväksymään, että Iran hallitsee Hormusin salmea, ja sota on levinnyt Punaisellemerelle. “Kun presidentti esiintyy kovalla naamalla, se kyllä kertoo jotakin siitä, kuinka suurvallan ulkopoliittisia päätöksiä tehdään.” Hyötyjä on Visurin mukaan Kiina, joka on saanut kannatusta Lähi-idässä ja jonka teknologiaan ja raaka-aineisiin maailma on laajasti riippuvainen. Kiina nähdään nyt “vakavasti otettavana suurvaltana, jolla on tasapainottava rooli maailmanpolitiikassa.”