Alkukesän aikana mediassa on puhututtanut Järvi-Suomen järvien alhainen vedenpinnan korkeus. Useat keskisuuret ja pienet järvet ovat ajankohdan alimmalla tasolla. Vaikka sadetta on alkukesän mittaan saatukin, kuivuustilanne ei muutu hetkessä. Kuivuustilanteen kehittyminen riippuu loppukesän sademääristä.
Poikkeuksellisen vähäluminen talvi sekä aikainen ja vähäsateinen kevät ovat saaneet luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet laskuun poikkeuksellisen aikaisin. Toukokuun ja kesäkuun sateet ovat kuitenkin hieman parantaneet tilannetta Järvi-Suomessa ja Kainuussa. Järvien vedenkorkeuksien laskua on pyritty hillitsemään rajoittamalla juoksutuksia poikkeuslupien avulla.
Kuivuus kehittyy sadannan vähyyden myötä. Ensimmäisenä kuivuus näkyy maankosteuden vähenemisenä, sitten pintavesien ja pohjavesien vähenemisenä.
– Kuivuus on hitaasti ja usein huomaamatta hiipivä ilmiö, johon Suomessa ei olla vielä kovin tottuneita, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tulvakeskuksen päällikkö Lauri Ahopelto.
Kuivuuskaudet pahenevat ja veden kiertokulku muuttuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Vaikutuksia ovat muun muassa lumen vähäisempi määrä talvisin, lumen sulaminen aikaisemmin, kuivuusjaksojen yleistyminen kasvukaudella sekä rankkasateiden yleistyminen.
– Ilmastonmuutoksen osuutta käynnissä olevaan kuivuusjaksoon ei kuitenkaan voida suoraan osoittaa eikä sitä olla tutkittu, kertoo Ahopelto.
Pohjavedet matalalla
Päijänteen vedenkorkeuden ero ajankohdan keskimääräiseen on kasvanut, sillä normaalisti vedenpinta on korkeimmillaan kesäkuun lopussa. Nyt se on pysynyt huhtikuun lopulta suunnilleen samoissa lukemissa, mutta saattaa nousta vähän ennustettujen sateiden myötä, kerrotaan vesi.fi:n vesitilanne katsauksessa.
Pohjaveden pinnat ovat ajankohtaan nähden matalalla lähes koko maassa. Monissa paikoissa ollaan lähellä ajankohdan ennätysalhaisia tasoja. Pohjavedet ovat kääntyneet kesälle tyypilliseen laskuun. Pienten pohjavesiesiintymien pinnat ovat Etelä- ja Keski-Suomessa pääosin 10–50 cm ajankohdan keskiarvon alapuolella.
Yksityiset kaivot sijaitsevat todennäköisemmin pienemmissä pohjavesimuodostumissa. Alhaiset vedenpinnat voivat kuivattaa kaivoja ja vaikuttaa veden laatuun. Kaivoveden riittävyyttä ja laatua on syytä seurata, ohjeistetaan vesi.fi:ssä.
Kuivuus vaikuttaa luontoon monin tavoin
Maanpäälliseen kasvi- ja eläinlajistoon vaikuttaa eniten kesän aikainen kuivuus eli pitkäaikainen sateettomuus. Alkukesän kuivuus on haitallisinta, koska aika on lisääntymisen kannalta kriittisintä monille lajeilla. Kuivuuden seurauksena sekä kasvi- että eläinravinnon saatavuus heikentyy.
Kasveille kuivuus on stressitekijä, joka lisää alttiutta taudeille ja kasvinsyöjille. Kasvit ovat kuitenkin yleisesti ottaen hyvin sopeutuneita vaihtuviin sääoloihin.
– Niillä on paljon rakenteellisia sopeumia kuivuutta vastaan, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Janne Heliölä.
Kuivuuden vallitessa mustikka voi esimerkiksi pudottaa raakileensa ja lopulta lehtensäkin. Lehtipuut kellastuvat. Hyönteisiin vaikutukset kohdistuvat lähinnä kasvillisuuden kautta. Jos ravintokasvit lakastuvat, hyönteisten kuolleisuus kasvaa. Kukat eivät myöskään jaksa tuottaa mettä, jolloin pölyttäjille on vähemmän ravintoa.
– Joillekin hyönteisille kuivuudesta on hyötyä, kuten kirjanpainajille. Kuivuus heikentää kasvin puolustuskykyä. Huonokuntoiset kuuset ovat alttiimpia kirjanpainajien massaesiintymille. Kirjanpainajille kehittyy ylimääräisiä sukupolvia, jolloin ne voivat runsastua valtavasti. Samoin voi tapahtua monelle muulle hyönteislajille, Heliölä kertoo.
Vesiympäristöissä pienvedet kuten purot, norot ja kosteikot ja niiden lajisto kärsii suurimmista vaikutuksista. Ojitukset heikentävät vesistöjen sietokykyä.
Kuivuus ei kuitenkaan ole pelkästään epäsuotuisa ilmiö, sillä se voi myös edistää luonnon monimuotoisuutta. Esimerkkinä tästä ovat metsäpalot, joiden määrä lisääntyy kuivuusjaksojen aikana.
– Erityisesti harjualueilla metsäpalot ovat hyödyksi – hiiltynyt puu ja paloalueet ovat tärkeitä elinympäristöjä ja niiden lajit ovat usein taantuneita.