Voitettuaan maailmanmestaruuden sai Suomelle mainetta niittänyt jääkiekkojoukkueemme kutsun presidentin luokse.
Tilaisuutta hehkutettiin eri medioissa ja joukkueen jäsenet olivat ylpeitä näin korkealta taholta esitetystä kutsusta. Myös tilaisuuden isäntä näytti arvostavan kutsuttujen merkitystä ja voitontahtoa. Juhlan yhteydessä ei puhuttu sanaakaan rumasta käytöksestä, johon joukkue oli syyllistynyt juhliessaan voittoyönä mestaruuttaan.
Ehkä sinäkin olet saanut joskus kutsun linnan juhliin tai johonkin muuhun arvokkaaseen tilaisuuteen. Silloin olet voinut näyttää ystäville ylpeänä kutsukorttiasi ja saamaasi arvostusta. Usein tällainen kutsu on saatu jostain merkittävästä palveluksesta isänmaamme tai jonkin yhteisön hyväksi. Jokaisella meillä on oma kutsumustehtävämme rakentaa yhteistä kansallista kotiamme ja palvella lähimmäisiämme saamillamme lahjoilla.
Kiitän Luojaani siitä, että olen saanut kasvaa ja elää tässä isiemme maassa vuosikymmenten ajan kristillisten lakien suojassa kestävien perusarvojen varassa. Valitettavasti uusilla sukupolvilla näyttää olevan erilaiset ihanteet. Hyvien aikojen seurauksena erilaiset epäjumalat ovat monien kohdalla sivuuttaneet kristinuskon Jumalan sekä hänen pyhän sanansa, jossa armo ja totuus ovat aina turvallisesti rinnakkain.
Raamatussa on ilmaistu ikuinen Jumalan sana, joka kertoo erilaisesta, hengellisestä, valtakunnasta. Tätä valtakuntaa ei hallita ihmisten säätämillä laeilla eikä mielipiteillä, vaan vuosituhannesta toiseen pysyvällä muuttumattomalla Sanalla. Sen rajoja ei ole piirretty ihmisten laatimiin karttoihin. Tämän kansalaisoikeuden saa ilman omaa ansiotaan jokainen sellainen, joka tuntee syntisyytensä ja kokee tarvitsevansa sovittajakseen hengellistä Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta. Hän on antanut henkensä syntiemme tähden Golgatan ristillä, armahtanut häneen uskovia ja noussut Isän luokse valmistamaan sijaa omilleen. Kaikille katuville kuuluu tämä armo vieläkin Pyhän Hengen voimassa julistetussa synninpäästössä: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä’. Kun sydämessäsi uskot tämän todeksi, saat sielullesi levon ja rauhan. Silloin kaikki rumat syntisi on annettu anteeksi ja unohdettu. Ilman tätä Jeesuksen rauhaa, olet ikuisesti kadotettu ja erossa kaikkivaltiaasta Jumalasta.
Tämä tärkein kutsusi, todellinen juhlakutsu, on lähetetty sinullekin, rakas lähimmäiseni. Se on lähetetty rakastavan Isän sydämeltä. Ethän itsekkyydessäsi tai epäuskossasi hylkää tätä taivaallista kutsua? Se on avoin kaikille, jotka eivät voi syntisinä ja omien suoritustensa varassa kohdata kaikkivaltiasta Jumalaa, vaan tarvitsevat joka päivä armoa ja anteeksi antoa. Kiitetty olkoon Herramme Jeesus!
Sakari Siltala
