Purjehduksen perusteet jollakoulusta ★

Jollakoulu järjestetään tänä kesänä Padasjoella, Asikkalassa ja Sysmässä. Maanantaina 8.6. Laivarannassa alkanut purjehduksen peruskurssi kestää kolme päivää.

– Täällä opetellaan, miten jollaa ohjataan peräsimellä, miten tehdään käännöksiä eli vendoja ja jiippejä eli vastakäännöksiä ja myötkäännöksiä, jollan osia sekä vesillä olemisen perustaitoja, kertoo kurssin ohjaaja Linnea Lientola.

Kursseja järjestää Etelä-Päijänteen jollakeskus, jonka tukikohta on Vääksyssä. Keskus on Lahden purjehdusseuran, Tehin pursiseuran ja Asikkalan pursiseuran yhdistys. Siellä jollailukursseja on pidetty jo niin kauan kuin Lientola muistaa. Padasjoella jollakoulua pidetään nyt toista vuotta.

Väripurjeiset ovat oppijollia ja valkopurjeiset optimistijollia. Vesillä harjoitellaan muun muassa vendoja ja jiippejä. Välillä voi olla vaikea muistaa kumpaan suuntaan peräsintä pitääkään kääntää.

Osallistujat ovat 6–1-vuotiaita lapsia. Maanantaina ja tiistaina lapset harjoittelevat Laivarannassa. Keskiviikoksi jollakoulu siirtyy Mainiemeen, kun Laivaranta täyttyy viehekalastuksen SM-kisaväestä.

Lapsilla on käytössä useam­pi jolla. Yhdellä osallistujalla oli mukanaan myös oma jolla. Ohjaajat liikkuvat vesillä moottoriveneillä, joilla heidän on helppo käydä auttamassa ja neuvomassa lapsia jollien ohjaamisessa. Tarvittaessa he voivat myös hinata jollia.

Useampi lapsista kertoo purjehtineensa jollilla ennenkin, osa myös isommilla purjeveneillä. Myös kurssin aikana tarjottava ruoka oli monien mieleen, sillä ruoka saadaan ravintola Palaksesta. Tiistaina oli syöty muun muas­sa burgereita.

Lounaan jälkeen innokas pulina täytti rannan, kun lapset sopivat millä jollalla kukin iltapäivän purjehtii. Vesillä ohjaajilta kyseltiin, että tuuleehan huomenna. Tiistai-iltapäivä oli niin tyyni, että jollat sai liikkumaan vain vispaamalla peräsintä edestakasin.

Tuulirajaa kurssilla ei ole, mutta harjoituksia muokataan sen mukaan, kuinka paljon tuulee. Ainoastaan myrskysäällä ja ukkosella joudutaan keskeyttämään.

Aamupäivällä harjoiteltiin jollan kaatamista ja takaisin pystyyn nostamista. Lapset olivat sitä mieltä, että se oli hauskaa, koska ilma oli niin lämmin ja oli kiva kastua. Toisten mielestä vesi oli kylmää, mutta toiset kertoivat heittäneensä talviturkin jo maalis-huhtikuussa.

Jollat ovat kevyitä, vain 45 kg, joten ne on helppo saada takaisin pystyyn. Niitä on myös helppo ohjaa­jien siirrellä rannalla. Kurssilla on käytössä myös kuivaharjoitteluun tarkoitettu jolla, joka on pystyssä alustan päällä. Sillä voi demonstroida esimerkiksi käännöksiä.

Scroll to Top