Padasjokeen kaksi vuotta sitten keväällä ensikosketuksensa saanut Essi Pulmuranta viettää kesänsä turkoosissa mummonmökissä Toritun kylällä.
Kuivan maan mummonmökki oli Pulmurannalle pitkäaikainen haave. Etsiessään mökkiä hänellä oli tietyt kriteerit kesäpaikalleen. Sen piti sijaita alle kahden tunnin päästä kotoa. Toiveena oli myös iso piha sekä se, että naapurit eivät ole hirveän kaukana. Ajatus yksin koiran kanssa keskellä metsää asumisesta ei houkutellut.

Autotien läheisyys kuului myös Pulmurannan kriteereihin, jotta talvellakin mökille on mahdollista päästä. Myöskään lähin kauppa ei mielellään saanut olla kovin kaukana. Toritun Aitolassa nämä kaikki toiveet ja kriteerit toteutuvat.
Talon nimi Aitola on kulkenut kiinteistön mukana jo 1890-luvulta saakka. Aitolan pihapiiri on iso: toisella puolella sitä rajaa tie, toisessa päässä pelto. Tontin piharakennukset ovat myös Pulmurannalle mieluisia, vanha kaunis savusauna ja uudempi piharakennus, jossa nykyinen sauna sijaitsee
Lahdesta lyhyt mökkimatka
Ainoastaan mökkimatka Pulmurannan kotikunnasta Tuusulasta oli hieman liian pitkä. Ongelma ratkesi muuttamalla lähemmäs, Hollolaan. Siellä Pulmuranta ei ehtinyt asua pitkään, kun tapasi tulevan puolisonsa. Nyt hän asuu yhdessä puolisonsa Janin kanssa Lahdessa, josta mökkimatkakin on sopivan lyhyt.
Padasjoki ei ollut lainkaan tuttu paikka ennen mökin ostoa. Nyt Padasjoella kuluu jopa yli puolet vuodesta. Padasjoki ja etenkin Toritun kylä ovat olleet Pulmurannan mieleen. Toritun paikalliset ja kesäasukkaat ovat tulleet tutuiksi ja ottaneet uuden kesäasukkaan hyvin vastaan. Naapureita on aivan vieressä ja heihin Pulmuranta tutustui aivan alussa.
Erityisesti yhteisöllisyys ja tiivis kyläyhteisö on Toritulla asumisessa hienoa. Tästä vuodesta lähtien Pulmuranta onkin ollut Toritun kyläyhdistyksen hallituksesta. Paljon hän on osallistunut myös kylän talkoisiin ja tapahtumiin. Aikaisempaa yhdistyskokemusta Pulmurannalla on Martoista.
Pulmurannan on mahdollista viettää pitkiäkin aikoja mökillä etätöitä tehden. Vapaa-ajalla hän viihtyy omalla pihallaan puuhastellen. Pihasta nauttii selvästi myös Pulmurannan koira, joka on kaivanut kuoppia pitkin pihaa. Pulmuranta on myös innokas tekemään käsitöitä, neulomaan ja ompelemaan. Ajatuksena on, että käsitöitä tehtäisiin nimenomaan mökillä, ompelukonekin on siellä eikä kotona.
Linnut tutuiksi sovelluksen avulla
Talo on toistaiseksi ainakin pidetty alkuperäisessä kunnossa, eikä pariskunnalla ole kiire sitä laittaa. Huonekalujakin oli edellisen omistajan jäljiltä. Uusia tavaroita on hankittu kirpputoreilta ja roskalavoilta. Enemmän on panostettu pihaan, jossa Pulmuranta viettää paljon aikaa. Nyt piha on vielä osittain heinäpeltoa, mutta suunnitelmia sen varalle riittää. Tavoitteena ei ole kiirehtiä paikkaa valmiiksi, vaan tehdä pikkuhiljaa.
Piha on myös loistava paikka tarkkailla luontoa. Pulmuranta tuntee kaikki suomen päiväperhoslajit. Uusi kiinnostuksen kohde ovat linnut, joita Pulmuranta opettelee Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla. Pellolla keväisin ja syksyisin vierailevat kurjet ilahduttavat. Onpa sarvipöllökin pesinyt ihan naapurissa. Muitakin pöllöjä ja haukkoja on pihalta käsin voinut tarkkailla.
Tämän kesän uusi juttu on vene, jonka pariskunta osti hiljattain. Nyt vene on Mainiemessä. Sieltä he käyvät veneretkillä Päijänteellä ja ajatuksena on myös kalastaa. Toistaiseksi saaliiksi on saatu vasta yksi hauki.
Muihin Padasjoen kyliin Pulmuranta on pikkuhiljaa tutustunut. Vesijaon TuoreTorilla tulee käytyä ja retkiä on suunnattu myös Kasiniemeen ja Virmailaan. Ostoksensa Pulmuranta pyrkii tekemään paikallisia tuotteita ja palveluita suosien.
