Padasjokelaistaustaisen opiskelijan kokemuksia Libanonista sodan ja arjen rajapinnoilta
Muutama kuukausi sitten lähdin reissuun tietämättä suuresti, mikä minua odottaa. Olin saanut harjoittelupaikan Suomen Lähi-idän instituutilta – suuntani oli kohti Beirutia, Libanonin pääkaupunkia.
Nyt harjoittelua on kulunut yksitoista viikkoa. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua niin paljon, että ajantajuni on venynyt.
Libanon on noin kuuden miljoonan asukkaan maa, Päijät- ja Kanta-Hämeen yhteenlasketun pinta-alan kokoinen. Pieneen maahan mahtuu valtava määrä monimuotoisuutta: hiekkarantoja, vuoria, laskettelurinteitä, modernia kaupunkielämää ja tuhansia vuosia vanhaa historiaa.
Libanon oli ensimmäinen kokemukseni arabimaailmasta. Olin opiskellut hieman arabiaa, ja jo alkeellinen kielitaito – aakkosten tunnistaminen ja haparoiva puhe – teki maasta nopeasti vähemmän vieraan.
Arkeni alkoi muodostumaan työpäivien, kieliopintojen, uusiin ihmisiin tutustumisen sekä maan kulttuuri- ja luontokohteista nauttimisen ympärille. Beirut on kaoottisesta liikenteestään huolimatta suhteellisen jalankulkijaystävällinen kaupunki ja nautin erityisesti kävelystä eri kaupunginosissa, jotka eroavat suuresti toisistaan. Arki ja elämä tuntuivat täysin normaalilta, vaikka tiesin Israelin pommittavan maan eteläosia ja kuulin aika ajoin sen droonien surinaa kaupungin yllä.
Tutkimusta pakolaisuudesta
Pääsin heti harjoittelun alussa aloittamaan maisterintutkielman työstämisen. Tutkielmani sijoittuu rauhan- ja konfliktintutkimuksen alalle. Tarkemmin ottaen tutkin sukupuolittunutta väkivaltaa Shatilan pakolaisleirillä Beirutissa.
Pakolaisuus on Libanonissa keskeinen yhteiskunnallinen kysymys: maassa elää noin 1,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista sekä 222 000 palestiinalaispakolaista. Samalla libanonilainen diaspora on valtava – maailmalla elää miljoonittain libanonilaistaustaisia ihmisiä. Kansalaisuus ei siis ole Libanonissa yksiselitteinen asia, vaan monelle identiteetti rakentuu usean kulttuurin varaan.
Shatilan pakolaisleiri perustettiin vuonna 1949 palestiinalaispakolaisia varten, mutta erityisesti vuoden 2011 jälkeen sinne on saapunut paljon syyrialaisia. Väkiluvun arvioidaan kymmenkertaistuneen. Pakolaisleiri tuo monille mieleen telttakylän, mutta todellisuus Shatilassa on toinen. Vuosikymmenten aikana leiristä on muodostunut tiheään asuttu, köyhä kaupunginosa, jossa on muun muassa ruokatoreja ja päivittäistavarakauppoja.
Sodan paluu
Yhtäkkiä harjoitteluni sai täysikäännöksen. 2. maaliskuuta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin koviin pamahduksiin. Ymmärsin nopeasti, mistä oli kyse. Kämppikseni kehotti minua avaamaan ikkunaa hieman paineaallon varalta. Yhdysvallat ja Israel olivat muutamaa päivää aikaisemmin hyökänneet Iraniin. Iranin islamistisen hallinnon ideologinen liittolainen, Hizbollah, iski puolestaan Israeliin osoittaakseen tukensa Iranille. Olimme ystävieni kanssa istuneet viikonlopun kahviloissa ja seuranneet uutisia lähes tauotta. Vain hetkeä aiemmin moni Libanonissa ei ollut uskonut tilanteen kärjistyvän näin pitkälle.
Israel aloitti nopeasti kovan pommituskampanjan Libanonissa, joka ylettyi myös Beirutiin. Beirutissa pommitusten kohteena ovat olleet erityisesti kaupungin eteläiset alueet. Pian Israel määräsi koko eteläisen Beirutin lähiöalueille, jossa asuu jopa 700 000 ihmistä, massaevakuointimääräyksen. Myöhemmin iskut laajenivat kaupungin ytimeen mm. turistien suosimille alueille. Vain alle kilometrin päähän Suomenkin suurlähetystöstä on kohdistunut iskuja.
Oma asuntoni sijaitsi lähellä evakuointimääräysten rajaa, mutta alue on Beirutissa turvallisimmasta päästä. Ensimmäisenä pommitusyönä kämppikseni sukulaisia muutti asuntoomme turvaan. Myös arabian opettajani joutui jättämään kotinsa lähiössä. Yli miljoona ihmistä asuu nyt Libanonissa erilaisissa suojissa, kuten kouluissa.
Pommien kumina täytti kaupungin. Hätkähdyttävää oli huomata, kuinka moni paikallinen oli jo tottunut siihen. Pelon rinnalla oli väsymystä ja turhautumista – tunnetta siitä, että kriisit seuraavat toinen toistaan: talouskriisi, Beirutin satamaräjähdys vuonna 2020, koronapandemia ja sodat. Libanonissa on neljän viikon aikana kuollut noin 1200 ihmistä, ja Unicefin mukaan heistä 121 on lapsia. Iskut ovat tappaneet myös yli 40 ensihoitajaa sekä journalisteja.
Siirtymä Kairoon
Sodan eskaloituessa ulkoministeriö kehotti suomalaisia poistumaan maasta. Oli vaikeaa jättää taakse maa, jonka ihmisiin, kulttuuriin ja elämänrytmiin olin ehtinyt muodostaa siteen. Beirutissa on jotakin poikkeuksellisen elävää, sillä kaupunki hengittää, vaikka sitä jatkuvasti koetellaan.
Muutin Kairoon ja tunnelma vaihtui kertaheitolla meren ja vuorten läheisyydestä pölyiseen, sumuiseen suurkaupunkiin. Elämä tuntuu täällä osittain irralliselta, sillä ajatukseni ovat pitkälti ystävissäni Libanonissa.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet elämäni ikimuistoisimpia sekä hyvässä että pahassa. Pommitusten jyrinän kuuleminen toi väistämättä perspektiiviä. Syntymäpaikka, tuo maantieteellinen sattuma, määrittää sen, millaisessa todellisuudessa opimme elämään. Suomessa rauhasta on oltava kiitollinen ja siksi sitä on myös määrätietoisesti vaalittava.
Harjoitteluni on vasta puolivälissä. Paljon on siis edessä, ja odotan tulevaa. Mutta se on varmaa, että Libanon on jättänyt jälkensä minuun ja siihen, miten näen maailman.