Jeesuksen kohtaaminen ★

Joh. 4:4–42
Jeesuksen ja syntisen ihmisen kohtaaminen on aina siunattu hetki.

Samarialainen nainen sai kokea sen erityisen syvästi, kun Jeesus osoitti häntä kohtaan jumalallisen voimansa Jaakobin lähteellä. Pyhän Hengen kosketus oli niin sydämeen käyvää ja vaikuttavaa, että nainen jätti vesiastiansa ja meni kertomaan läheisen kaupungin asukkaille tästä ihmeellisestä miehestä, joka tietää kaiken hänen elämästään. Moni heistä tulikin hetkeä myöhemmin Jeesuksen luokse ja uskoi naisen tavoin hänen julistamansa totuuden ja armon sanan.

Jumalan sanan kaivo eli Raamatun ilmoitus on syvällä ihmisjärjen ulottumattomissa. Vaikka tiede ja tekniikka kehittyvät valtavin askelin Luojan ihmiselle antaman älykkyyden ansiosta, ei tällä asialla ole valtaa ihmisen pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Vain pyhä Henki voi avata armoa ja anteeksiantoa kaipaavalle ihmiselle taivaan tien, josta Jeesus on itse lausunut:

”Minä olen tie, totuus ja elämä.”

Näin onnellisesti tapahtui samarialaiselle naiselle, kun Jeesus hänen pyynnöstään antoi hänelle tätä elävää vettä eli julisti syntien anteeksisaamisen evankeliumia.

Tänäänkin Jeesus haluaa kohdata syntinsä tuntevia ja armoa kaipaavia ihmisiä. Hän kutsuu sinuakin Jumalan sanan kaivolle. Älä ohita tätä mahdollisuutta hylkäämällä kutsun, jolloin jäät ilman Jeesuksen ristinkuolemallaan ja ylösnousemillaan valmistamaa anteeksiantoa ja siunausta. Uskomalla tähän elävään Sanaan saat sisäisen rauhan, joka kantaa taivaan kotiin asti. Kristittyinä haluamme samarialaisen naisen tavoin viedä tätä pelastuksen sanomaa eteenpäin kertomalla siitä lähimmäisillemmekin.

Sakari Siltala
Esikoiset ry

Scroll to Top