Pääkirjoitus 15.1.2026 ★

Kuntaliitto haluaa lisää etäopetusta peruskouluihin, jolloin kaikki kunnat eivät enää tarvitse omaa koulua.

Liiton mukaan teknologian tehokkaampi hyödyntäminen helpottaisi koulupalvelujen saatavuuden turvaamista tulevaisuudessa. Erityisesti pienten paikkakuntien pienissä kouluissa aineenopettajille ei välttämättä kerry riittävästi tunteja, mikä uhkaa pätevien opettajien saamista syrjäseutujen kouluihin.

Jo aiemminkin on julkisuudessa keskusteltu siitä, että lapsimäärien jatkuvasti vähetessä ei tulevaisuudessa joka kunnassa ole omaa koulua. Sote-uudistuksen jälkeen kuntien budjetista leijonanosan haukkaa juurikin koulu.

Padasjoella kahden koulurakennuksen tilanne ei ole ihanteellinen logistisesti eikä taloudellisesti, ja tähän on ratkaisua haettu jo pidemmän aikaa. Kouluhankkeessa ei kuitenkaan ole päästy vielä puheita pitemmälle: yhteisymmärrykseen ei ole päästy edes siitä, rakennetaanko uutta koulua, saati mihin koulu sijoitettaisiin. Kuntalaisten keskuudessa tuntuu olevan oma kannattajakuntansa Pappilanmäen koulun korjaamiseksi ja myös päiväkotitoiminnan keskittämisestä Kullasvuoreen.

Tilastokeskuksen viimeisimmän mittauksen mukaan Padasjoen taloudellinen huoltosuhde on kohonnut jo 223:een. Se on huolestuttavan huono, sillä vain kuudessa kunnassa Suomessa lukema on heikompi. Väestöllisen huoltosuhteen tilastossakin Padasjoki (111) on maan 20:n heikoimman kunnan joukossa ja Tilastokeskuksen mukaan lukema nousee reippaasti lähivuosina: vuonna 2030 se olisi 129,3 ja vuonna 2035 peräti 131,8. Sijoitusta selittää se, että työikäisen väestön (15–64-vuotiaat) osuus on vain noin 47 %, kun taas yli 65-vuotiaiden osuus on noussut 44 prosenttiin. Koko maassa keskimääräinen huoltosuhde on huomattavasti matalampi, noin 61,6. Positiivista on, että vuoden 2025 aikana padasjokelaisten määrä väheni vain hiukan, mutta kokonaiskehitys on pitkään jatkunut ja jatkuu ennusteiden mukaan yhä laskusuuntaisena.

Scroll to Top