Barrea olisi tarjolla Wellamo-opiston lyhytkurssina kevätkaudella.
Barre on tehokas koko kehon treeni, joka tehdään balettitankoa eli barrea apuna käyttäen musiikin säestyksellä. Barressa ei ole askelkuvioita eikä hyppyjä. Barre-kurssi on tarkoitus pitää 7.–28.4. neljänä iltana Pappilanmäen koulun salissa. Ohjaajana toimii tanssinopettaja Tuulikki Pohjola, joka on palkittu Suomen tanssioppilaitosten liiton Elämäntyö-palkinnolla sekä Teatterijärjestöjen keskusliiton kultaisella ansiomerkillä vuonna 2023. Pohjola tarjoaa myös aikuisbalettia.
Kuvataidekerho 7–11- vuotiaille on opisto-ohjelmassa 22.1.–2.4. torstai-iltaisin. Materiaalit sisältyvät kurssihintaan. Opettajana Opistotalon taideluokassa toimii Siiri Koponen.
Mallikuvaus filmi- tai digijärjestelmäkameralla järjestetään päiväkurssina 7.3. yläkoululla, jossa Joanna Lundahlin ohjauksessa pääsee käyttämään luovuuttaan sommittelemaan mustavalkokuvia mallista erilaisissa valaistuksissa. Valaistus luodaan studiovaloilla. Kurssi on tarkoitettu järjestelmäkameralla kuvaamisen perustekniikat osaaville ja oppilaan tulisi osata käyttää omia välineitään.
Lundahl opettaa myös kehonpainoharjoittelun alkeita.
Tuolijoogaa ohjaa 2.–30.3. terveysasemalla padasjokelainen jooganopettaja Pii Kortelahti. Ryhmiä hän on ohjannut säännöllisesti vuodesta 2015 lähtien. Jooga on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi: siitä voi etsiä mm. mielenrauhaa, kehon ja mielen jännityksen hellittämistä, kehon vaivojen helpottumista, liikkuvuuden, kunnon ja tasapainon kohenemista. Kortelahti ohjaa myös yinjoogaa.
Väriä ja valoa – impressionismi maalauksessa pidetään päiväkurssina 18.4. Keväinen taidehetki omavalintaisella tekniikalla (puuvärikynät, vesivärit, pastelliliidut, akryylit, öljyvärit, vahaliidut, öljypastellit tai sekatekniikat). Yhteisenä teemana kurssilla on ympäristön kuvaaminen kuvataiteessa impressionistitaiteilijoiden tapaan. Opettajana toimii Egor Robenko.
Yhteislaulutuokioita on terveysaseman ruokalassa 12.1., 26.1., 9.2., 2.3., 16.3. ja 30.3. Tuokiot sisältävät yhteislaulun lisäksi soittoa, musiikin kuuntelua ja keskustelua.
Digineuvontaa on entiseen tapaan kerran kuussa keskiviikkoisin klo 11–13 kirjastossa 21.1. alkaen. Kevätkauden muut digineuvontapäivämäärät ovat 18.2., 18.3. 15.4. ja 13.5. Helmikuussa on neuvontatunnin aluksi tietoisku mobiilivarmenteesta ja huhtikuussa tekoälystä.
Kitaran- tai ukulelensoittoa voi nyt harjoitella yksilöopetuksena. Keskiviikkona 7.1. alkava kurssi on suunnattu kaikenikäisille, oma soitin tarvitaan. Opettajana toimii Teemu Kilkki, joka on soittanut kitaraa 25 vuotta sekä valmistunut pop-jazz-muusikoksi ja musiikkiteknologiksi. Opetuspaikkana on Kullasvuoren koulun akvaariotila.
Kevätkaudella jatkuu vesijumppa ja kuntouttava vesijumppa Mari Honkalan ohjaamana. Hän vetää perjantaisin myös kuntopiiriä Seniorisalilla.
Samoin jatkuu Opistotalolla kangaspuilla kutominen yläkerran kutomossa ja tiffany ja sulatuslasityöt, pitsinnypläys ja huonekalujen entisöinti.
Alkuvuoden lyhytkurssilla voi tutustua tuftaukseen, jossa muodostetaan langasta erikoisneulan avulla nukkamaista ja kirjonnanomaista pintaa pingotetulle kankaalle. Tekniikka on kuin langoilla maalaamista.
Keväällä 2026 opistotöistä järjestetään jälleen näyttely galleria Pikantissa.
