Tämän vaalikauden alussa kolmisen vuotta sitten teimme ehdotuksen kappeliseurakunnan johtokunnan jäsenistä Hollolan kirkkovaltuustolle. Se päättää näistä valinnoista.
Johtokuntaan esitettiin yhteisellä ajatuksella kaikki, jotka olivat päässeet seurakuntavaaleissa läpi, silloin kaksi mieskiintiön paikkaa jäi vielä avoimeksi.
Toisen sai Paavo Rantanen, joka oli myös ehdottajien yhteinen päätös.
Toisesta paikasta olimmekin sitten eri mieltä.
Neljä oli silloin Tukian Hannun takana ja kaksi oli Ilkka Mertsalmen takana. Koska demokraattinen äänestys ei jostakin syystä tuntunut menevän läpi, päädyimme, että kirkkovaltuusto saa ratkaista lopullisen valinnan.
Tähän ehdotukseen ei Ilkka Mertsalmi suostunut, vaan päätti jäädä itse pois ehdokkuudesta.
Ainoat kriteerit johtokuntaan valitsemiseksi on, että pitää kuulua kirkkoon ja on sen kappeliseurakunnan jäsen, johon hänet valitaan. Mitään poliittista kirjaa ei häneltä vaadita eikä katsota. Johtokunnan jäsenten ei edes tarvitse olla seurakuntavaaleihin osallistuneita.
Joten on väärin kirjoittaa, että Hannu Tukia olisi Kokoomuksen määräämä jäsen.
On erittäin harmillista, että myös Hannu Tukian seuraajasta tuli kirkkovaltuustossa erimielisyyttä. Kuhmoisten edustaja Kimmo Malin teki mielestäni viisaan vastaesityksen, että pykälä palautetaan pöydälle. Joka tarkoittaa, että Padasjoen johtokunta toisi seuraavaan (joulukuun) kirkkovaltuuston kokoukseen vain yhden varsinaisen jäsenen ja hänelle varajäsen.
Kimmo Malinin esitystä kannatti kaikki muut Padasjoen edustajat paitsi Tytti Pakarinen, joka olisi halunnut, että kirkkovaltuusto ratkaisee heti, eikä johtokunta enää keskustele keskenään eikä esitä päätöstään valtuustolle.
Kimmo Malinin vastaesitys voitti valtuustossa 23–3, joten pykälä palautettiin pöydälle.
Seuraava johtokunnan kokous on Padasjoella 18.11., jolloin toivon, että saamme pöytäkirjaan kirjattua vain yhden henkilön, jota johtokunta esittää yksimielisesti joulukuun kirkkovaltuuston kokouksessa.
Padasjoen johtokunnan puheenjohtaja
Essi Nieminen
