Kellosalmen ilmoitustaulussa I.K. Inhan maisematie ★

Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan vuosikokous pidettiin lauan­taina 12.7. Siltapuistossa. Puheenjohtajana kokouksessa toimi Ville Skinnari.

Ville Skinnari kiitteli Kellosalmen kyläyhdistyksen aktiivista toimintaa. Enni Idin taiteilijakoti sai myös Skinnarilta kiitokset: on upea juttu pitää vapaaehtoisvoimin mökistä huolta ja taiteilijakotia avoinna yleisölle.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Kauko Rautiainen.

Hallitukseen tuli valituksi entisinä Mauri Makkonen, Lauri Närkki, Pirjo Tuominen, Tauno Tuominen, Tuija Tuominen, Sanna Vilén ja Eeva-Riitta Kusmin. Uutena hallitukseen tuli Seppo Poikolainen.

Toiminnantarkastajaksi valittiin edelleen Aino Närkki ja varalle Maire Heija.

Jäsenmäärä nousi viime vuonna viidellä 156:een. Jäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa jäseneltä ja 20 euroa kannatusjäseneltä.

Yhdistyksellä on pieni aktiivien joukko, jonka suurin työpanos on kohdistunut vuodesta 2010 Enni Idin taiteilijamökkiin. Kylän uimarantaakin on kunnostettu talkoilla. Yhdistys järjestää vuosittain kesäjuhlan lisäksi onkikilpailuja ja joulupuurotapahtuman vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille. Sahtimarkkinoillakin yhdistys on myynyt Enni Id -tuotteita: T-paitoja, lippiksiä, kasseja, mukeja, pöytätabletteja, kierrevihkoja, jääkaappimagneetteja, julisteita, postikortteja, huiveja ja naivistin elämäkertakirjaa. Enni Idin taulut on tallennettu Lahden museoiden järjestelmään.
Kaikkien muidenkin Padasjoen kylien tapaan Kellosalmella laaditaan tänä vuonna kyläsuunnitelmaa.

Kellosalmentie on Inhan maisematie

Uudelle levähdysalueelle Kellosalmentien varteen Alijärven kirkonkylänpuoleiseen päähän on pystytetty ilmoitustaulu, jossa on pari I.K. Inhan vanhaa valokuvaa. Taululla olevan QR-koodin kautta saa lisätietoja Inhasta ja tämän valokuvausretkistä Padasjoella yli 100 vuotta sitten.

Kellosalmen suunnalle saatiin levähdysalue pari vuotta sitten. Nyt kyläyhdistys on laittanut sinne ilmoitustaulun, josta löytyy tietoja Inhan maisematiestä.

Siitä on yhdeksän vuotta, kun Virmailan kesäasukas, legendaarinen luontotoimittaja Veikko Neuvonen ehdotti I.K.Inhan näyttelyn yhteydessä maisematien perustamista. Alijärven ja maantien väli onkin talkoilla raivattu.

– Levähdysalueen ilmoitustaululla on kuva vuodelta 1892 ja nykytilanteesta. Alla on QR-koodi, josta pääsee Inhasta kertovalle nettisivulle, kertoo Neuvonen.

– QR-koodi on se, mihin ollaan satsaamassa lisää. Koodeja on tarkoitus laittaa esille paitsi kyläyhdistyksen sivuille, myös tärkeimmille matkailukohteille.

Maisematie vaatii tietysti myös opasteita ja merkittyjä kohteita. Varmaan myös painettu opasvihko olisi monelle mieluinen.

Viime vuonna Neuvonen järjesti Virroilla Inha-näyttelyn ”Laatokan rannoilla ja Raja-Karjalassa”. Inha oli aikanaan merkittävin maisema- ja miljöökuvaaja Suomessa. Hän teki 25 vuoden ajan kuvausmatkoja eri puolille Suomea, pääosin polkupyörällä. Kirjassa ”Suomen maisemia” on kannessa näkymä Kellosalmelta, lisäksi kirjassa on 34 kuvaa Padasjoelta. Padasjoki-kuvia Inha otti etenkin kesällä 1913, jonka hän vietti Mainiemen Ylä-Ratiassa kortteeraten ja Päijänteellä purjehtien.

Padasjokea myös paljon kuvannut Albert Theodor Böök oli Inhan hyvä ystävä.

Neuvonen on blogissaan kertonut Inhan Padasjoki-retkistä ja mm.

– Inhan syntymästä tuli tänä vuonna 160 vuotta.

Scroll to Top