Automatka lauantaina 14.6. Virmailaan Kortelahden tilalle, jossa sijaitsee Avoimet kylät tapahtuman pääpaikka, Elmerin kioski, herättää mieliin vanhan laulun sanat ”Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän…”
Perille tultua vastassa on talon hyväntuulinen Lehtovirran isäntäväki ja paikalle saapuneita kyläpäivän viettäjiä.

Kortelahdessa sijaitseva tilan päärakennus on ollut paikoillaan jo pitkään. Päärakennuksen hirret on siirtyneet neljään eri otteeseen Virmailan saaressa, päätyen nykyiselle paikalleen 1900-luvun alussa, jossa aikoinaan sijaitsi Virmailan toinen laivalaitureista. Toinen Virmailan laivalaitureista oli Salon laivalairuri.
Tilan perustaja oli isoisistä Kustaa Virtanen, hän toimi myös kauppiaana tällä paikalla vuosina 1910 – 1939. Laivat hoitivat sen ajan kauppaliikkeen logistiikan mainiosti. Kauppatoiminta lakkasi myyntitavaran heikon saannin vuoksi, olihan Talvisota syttynyt loppuvuodesta 1939.
Liekö tuon isovanhempien geeniperimä siirtynyt nyt 15-vuotiaaseen Elmeri Lehtovirtaan, kun hän lapsena halusi perustaa kioskin. Ensimmäisen kerran kioski avautui 2016, joten nyt oli kymmenes kesä, kun kioski avasi ovensa vanhassa kauppaliikkeen varastoaitassa. Kioskin toimintaan vaikutti myös Elmerin isä Timo. Hän oli oivaltanut, että kioskin avaaminen sopi erinomaisesti Avoimet kylät -tapahtumaan.
Aurinkoinen päivä, niin kuin niin monena muunakin kioskin avoinna olon aikaan, oli tuonut paikalle kävijöitä niin veneillä, autoilla, polkupyörin ja jalan. Suosikkituote myynnissä oli Elmerin mukaan munkkikahvi. Munkit paistetaan päärakennuksessa vanhempien toimiessa huollon tehtävissä. Isovanhemmat seurasivat päivän kulkua ja pitivät seuraa vierailijoille.
Elmeri ei poissulje tulevaisuudessa liikealalle suuntautumista. Syksyllä lukion aloittava nuorimies kuitenkin kertoi, että lukioaika antaa aikaa katsoa mihin suuntautua lukion jälkeen, se ei välttämättä ole kaupallinen ala. Ties vaikka tekninen puoli alkaa kiinnostaa, sillä kesän ohjelmaan kuuluu mopon kunnostus isän kanssa.
Kioski on avoinna vain parina viikonloppuna kesässä, aukioloilmoittelu hoituu ilmoitustaulujen ja omien Facebook -sivujen avulla.
Kioskin avautumista oli odotettu, sillä eräs rouva sanoi paikalle tullessaan, että tämä päivä on kesän kohokohtia. Kysymykseen avautuuko kioski myös vuoden päästä, vastasi Elmeri varovaisesti että – eiköhän.
Kotimatka alkaa ja laulun sanat pulpahtaa taas mieleen ”…miten onnellinen voikaan olla hän….”