Opettajan onnenpäivät Brysselissä ★

Euroopan unioni on työssäni läsnä tavalla tai toisella lähes viikoittain. Sen lisäksi, että opetan EU-asioita, myös EU-kansalaiskasvatus on lähellä sydäntäni.

Olen saanut vuosien aikana iloita tekemistämme EU-opintomatkoista sekä Brysseliin että Strasbourgiin, valinnastamme Euroopan parlamentin Ambassador School -kouluksi (EPAS) sekä EP:n Päijät-Hämeen vaikuttajaryhmäksi.  

Tänä keväänä pääsin kokemaan opettajana jotakin todella ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa: täydennyskoulutin itseäni 19.–23.5.2025 Euroopan parlamentissa OpeTET-harjoittelussa. Tämän mahdollisti minulle myönnetty Suomen Kansanvalistusseuran säätiön Aarno ja Lydia Saarensivun rahaston apuraha. Vierailuni käytännön puolesta vastasi EP:n Vierailu- ja seminaariyksikkö ja sen tiedottaja Justus Kiikeri.

Marja-Riitta Tikkala vieraili Euroopan parlamentissa.

Kättelin viikon aikana kymmeniä parlamentin virkamiehiä ja meppejä, jotka olivat kiinnostuneita kuulemaan, kuka olen ja miten olen parlamenttiin päässyt. Ensimmäisenä parlamenttiin viikon ajaksi study visit -statuksella päässeenä EPAS-opettajana herätin yllättävän paljon kiinnostusta. Parlamentin tiloissa ja käytävillä vapaasti liikkuessani vain kulkulupaani vilauttamalla koin olevani osa tärkeää yhteisöä.

Pääsin viikon aikana seuraamaan useiden suomalaisten EU-virkamiesten työtä. Osallistuin myös pariin virkamieskoulutukseen. Tapasin useita suomalaisia europarlamentaarikkoja ja heidän vierailuryhmiään.

Meppitoimiston arki avautui minulle hyvin kahden päivän aikana, kun seurasin sekä MEP Sirpa Pietikäisen että MEP Ville Niinistön kalenteriohjelmaa. Pääsin suljettujen ovien taakse valiokuntiin sekä tapaamaan lobbausjärjestöjä. Osallistuin vihreiden ryhmäkokoukseen ja seurasin etänä eduskunnan suuren valiokunnan kuulemista, johon osallistui kuusi suomalaista meppiä. Suuri valiokunta halusi kuulla meppien näkemyksiä parlamentin hyväksymästä tulevasta EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä.

Kävin myös vierailemassa muissa EU:n keskeisissä toimielimissä. Tapasin komissaari Henna Virkkusen kabinetin viestintävastaavan Anniina Iskaniuksen, joka avasi minulle komissaarin vastuualueita ja parhaillaan ajankohtaisia työtehtäviä. Perjantaina ohjelmassani oli EU:n neuvosto, jossa oli samana päivänä kilpailukykyneuvoston kokous. Suomea kokouksessa edusti elinkeinoministeri Wille Rydman. Neuvostossa sain hyvän käsityksen Suomen EU-edustuston viestintätiimin työstä. Tapasin myös edustuston koulutusattasea Heidi Sulanderin koulutuspolitiikan merkeissä. Itselleni todella vaikuttava ”ensimmäinen kerta” -kokemus oli vierailla tarkasti suojellussa Naton päämajassa ja Suomen Nato-edustustossa.

Erityisen mielenkiintoista oli kahden päivän aikana seurata rauhassa parlamentin istuntoa. Istuntolistalla aiheena oli muun muassa Israelin toimet Gazassa, EU:n tuleva sisämarkkinastrategia, hiilirajamekanismin päivittäminen sekä irtautuminen venäläisestä energiasta. Etenkin Gazan tilanne herätti mepeissä voimakkaita mielipiteitä, ja tunnepitoista salikeskustelua oli kiinnostavaa seurata.

Mitä harjoitteluviikosta jäi käteeni? Pitkiä työpäiviä, innostumista monista asioista, hienoja ja mieleenpainuvia kohtaamisia, vaikuttavia keskusteluja, pohdintaa EU:n tulevaisuudesta – tätä kaikkea oli viikkoni Brysselissä. Vaikka kuvittelin pitkään EU-kansalaiskasvatusta toteuttaneena ja usein Brysselissä ja Strasbourgissa vierailleena tuntevani EU-asiat hyvin, totesin, että EPAS-opettaja ei ole koskaan valmis. Aina löytyy uutta tietoa ja uusia EU:n toimintaan liittyviä asioita, joissa tietoa voi kartuttaa ja omaa osaamistaan vahvistaa.

Viikon aikana vahvistui myös ymmärrykseni siitä, miten EU-lainsäädäntö pohjautuu vahvasti lukuisiin neuvotteluihin ja kompromisseihin. Parlamentti muodostaa kantansa komission esitykseen valiokunnassa, mitä ennen jo poliittiset ryhmät ovat neuvotelleet kannoistaan. Valiokunnassa muokataan kompromisseja sisältöihin ja muutoksiin, jotka valiokunnan enemmistö hyväksyy. Sitten saatu neuvottelutulos siirtyy parlamentin hyväksyttäväksi. Ministerineuvosto puolestaan tekee oman eli 27:n valtion kompromissinsa komission aloitteeseen. Ja lopuksi edetään vielä trilogineuvotteluihin, joissa yhteensovitetaan parlamentin ja neuvoston kannat lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Tämä täydennyskoulutusviikko oli EPAS-opettajan unelma. Kokemuksen jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, miten tärkeä merkitys kouluissa toteutettavalla EU-opetuksella on nuorten eurooppalaisen identiteetin vahvistamisessa. Kyse ei ole vain siitä, että nuori kokee olevansa eurooppalainen ja kuuluvansa eurooppalaiseen yhteisöön, vaan myös siitä, että nuori ymmärtää konkreettiset mahdollisuutensa osallistua ja vaikuttaa. Tulevaisuuden Eurooppa tarvitsee tulevaisuuden toimijoita ja päättäjiä – niin kotimaassa kuin Euroopan unionissakin. Ja eläessämme tässä nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa on mielestäni tärkeää, että nuoret saavat jo koulussa tarvittavat taidot toimia aktiivisina, mutta myös riittävän kriittisinä kansalaisina.

Haluan lopuksi lausua suuret kiitokseni Suomen Kansanvalistusseuralle saamastani apurahasta, joka mahdollisti taloudellisesti täydennyskoulutukseni, sekä työnantajalleni, joka antoi luvan olla viikon ajan töissä Brysselissä. Lisäksi iso kiitos kuuluu minut opeTET-harjoitteluun ottaneelle Euroopan parlamentille, EP:n Suomen-toimiston päällikkö Jarmo Oikariselle sekä ennen muuta EP:n Vierailu- ja seminaariyksikön Justus Kiikerille, joka paikan päällä vastasi harjoittelustani ja jonka ansiosta myös opin paljon.

Marja-Riitta Tikkala 
Padasjoen yhtenäiskoulun ja lukion EPAS-hankkeen vastuuopettaja

Scroll to Top