”Ruusuja ja maisemia” on Eeva Kaarina Mäkelän ensimmäisen oman taidenäyttelyn nimi. Tamperelaisen maalauksia ja käsitöitä on esillä Galleria Pikantissa 13.6. saakka.

Padasjoella syntynyt ja kasvanut Eeva Kaarina Mäkelä o.s. Sipinen on kirjoittanut ylioppilaaksi Padasjoen lukiosta keväällä 1982. Jo saman vuoden syksyllä hänestä tuli tamperelainen korkeakouluopintojen alettua. Arkkitehdiksi hän valmistui 1993.
– Varsinaisia arkkitehdin töitä en ole paljoa tehnyt. Työskentelin pitkään kiinteistöalan yrityksessä. Nykyään olen puoliammattilainen kuvataiteilija ja käsityöläinen. Olen tehnyt myös kuvitustöitä, kuvailee Mäkelä.
– Olen tehnyt myös freelancer-kuvitustöitä. Kuvataidetta olen opiskellut opistoissa ja Taideyhdistys Elon kursseilla.
Lapsuudesta lähtien piirustusta harrastanut Mäkelä meni alaikäisenä Padasjoen kansalaisopiston kurssille Eskopekka Mäkelän oppiin. Ikävuosia olisi pitänyt olla 16, mutta syntymävuosi jätettiin merkitsemättä. Mäkelä kuuluu Padasjoen Taideyhdistykseen, Taideyhdistys Eloon, Tampereen Taide- ja Käsityöyhdistys Interiin sekä Kristilliseen Taideseuraan.

Postikortteja ja magneetteja
Mäkelä on aiemmin osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä Padasjoella että Tampereella. ”Ruusuja ja maisemia” on hänen ensimmäinen oma näyttelynsä.
Esillä on paitsi ruusumaalauksia, myös paperinarusta askarreltuja ruusuja ja vanhoista kirjoista tehtyjä ruusukransseja. Vanhimmat maalaukset on tehty parikymppisenä ja tuoreimmat ovat tältä vuodelta. Mäkelä on teettänyt maalauksistaan myös postikortteja ja magneetteja. Gallerian ikkunalaudalla on koristemaalausenkeleitä.
– Aika paljon on tullut maalattua vuosien varrella ruusuja ja kukkia ylipäänsä sekä maisemia. Lisäksi askartelen ruusuja.
Omaksi lempityökseen Mäkelä nimeää Ahven-maalauksen.
– Sain idean maalata järvikalan uimaan selkäevä koholla veden pinnalla kuin hai.
Tässä ja toisessa kalakuvassa, joka esittää tyyliteltyä simppua, Mäkelä on käyttänyt taiteellisia vapauksia surrealismin suuntaan.
Näyttelyssä voi selata Mäkelän kuvitustöitä. Hän on tehnyt mm. nettipyhäkouluun kuvia kadonneen lampaan etsinnästä.
Mäkelällä on 25-vuotias poika ja 22-vuotias tytär. Tyttären entinen huone on nyt vallattu kotiateljeeksi. Vesiliukoiset öljyvärit ovat viimeisin suosikki.
Maija-äidin sukujuuret olivat Karjalassa. Lapsuudenkoti on Laivarannantiellä kirkon vieressä.
– Tontilla kasvaa monia Maija-äitini istuttamia pensasruusuja. Äiti oli ruusujen ystävä. Hän opetti minulle aikanaan paperiruusun teon silkki-ja kreppipaperista. Teimme ruusuja myös askartelumassasta. Äiti teki ruusuja myös silkkinauhakirjontatöihin. Käsillätekeminen on minulla kotoaopittu taito.
Suuri osa näyttelytöistä on myynnissä. Tauluja on Pikantissa esillä yhteensä 31, koot vaihtelevat minikokoisesta varsin kookkaisiin teoksiin. Esillä on myös maisema Padasjoelta, jolla tekijä osallistui 16-vuotiaana nuorten taidetapahtumaan.
Hyvässä lykyssä taiteilija on itse paikalla:
– Pyrin olemaan täällä auttelemassa ja tavattavissa useampana päivänä näyttelyn aikana.
Pikanttiin kaivataan lisää talkoolaisia tiskin taakse.