Paikallinen lintutietäjä Heikki Aarela kertoo, että lintukevät on ollut aikainen.
– Vähälumisen ja leudon talven jälkeen lumet ja erityisesti järvien jäät sulivat nopeasti. Lämpimien kelien johdosta on havaittu Suomessa poikkeuksellisen aikaisia hyönteissyöjiä.
Linturetki Nyystölään sujui mukavasti, vaikka oli kylmä tuuli. Lajeja näkyi vajaa 40.
– Mitään erityisen harvinaista ei nähty. Useita eri hanhilajeja ihailtiin pellolla, erityisesti tundrahanhet ihastutti. Vesilintuja ei näkynyt lukumäärällisesti paljon, mutta mm. kuikka, härkälintu, silkkiuikku ja merimetso sukelteli Päijänteen lahdella. Puolisukeltajista nähtiin heinäsorsa, tavi ja haapana. Petolinnuista havaittiin tuulihaukka, ruskosuohaukka ja sääksikin näyttäytyi. Västäräkki ilahdutti tornilla ja pellonlaidassa kuunneltiin kiurun laulua, myös kaksi niittykirvistä havaittiin.