Talviuintipaikka satamaan ★

Padasjoen kunta kutsuu kaikkia talviuinnista kiinnostuneita satamaan uuden uinti­paikan avajaisiin perjantaina 14.2. Iltakuudelta on myös kävelyreitti Laivarannasta Mainiemeen lyhdyin valaistu ja Kaunismäen kodalle voi poiketa makkaralle. Kullasvuoren Päijänteen puolella, ”Kullaspirtin ladulla” on myös mahdollista hiihtää. 

Avanto on satamassa uuden huoltorakennuksen läheisyydessä, josta on lyhyt matka Päijänteeseen. Tukevat puurappuset rakennettiin rantapenkkaan syksyllä. Lämpömatot saatiin asennettua ovelta rappusten askelmille asti jo muutama viikko sitten, mutta oma aikansa meni valmistelutyössä ja viranomaiskuvioissa.

– Talviuintipaikasta on puhuttu pitkään, mutta ei sellaisen perustaminen ole mikään yksinkertainen juttu. Vesinäytteetkin otetaan sieltä jatkossa samalla tavoin kuin muiltakin Padasjoen uimarannoilta, kertoo hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela.

– Uimahallilla voi käydä maksamassa ja samalla saa ohjeet siitä, miten pukuhuoneen avainkoodin saa. Uimassa voi toki käydä ilman pukukoppikäyntiäkin.

Portaat nostetaan kesäkaudeksi pois, ettei kukaan mene veneiden sekaan uimaan.

Huoltorakennus saatiin nyt ympärivuotiseen käyttöön, sillä pukuhuone toimii kesällä rantaravintolan sosiaalitiloina. Talvella tila olisi muutoin tyhjillään. 

Aukko jäässä pysyy avoinna pumpun avulla. Avantoalue on merkitty lippusiimalla, jottei kukaan jäälläliikkuja putoaisi sinne. Pulahtamispaikka on suojainen, vaikka kirkonkylällä keskeisellä paikalla sijaitseekin.

Koskela toivoo, että ihmiset ottaisivat uuden talvi­uintipaikan käyttöön. Tiedossa on, että talviuimareita ja talviuinnista kiinnostuneita on paikkakunnalla paljon.

Maksu on tältä keväältä kympin ja kausimaksu jatkossakin nimellinen. Kunnalle koituu kuluja lähinnä sähköstä, siivouksesta ja huollosta.

Kyseessä on toinen kaikille avoin avanto Padasjoella: Maakeskessä avattiin kylänrannassa avantouintipaikka vuoden 2025 ensimmäisenä päivänä.

Scroll to Top