Padasjoen Yrityksen ja 4H:n yhteistapahtuma oli 29.1. uhattuna lumenpuutteen vuoksi. Yhdet sarjakisatkin jouduttiin jo perumaan, kun laduille ei ole asiaa.
PadY:n hiihtojaosto ei kuitenkaan jäänyt kelejä ihmettelemään, vaan muutti kilpailukonseptia niin, että tavallisen hiihtokisan sijaan otettiinkin ohjelmaan yleisön toivoma skicross.

Keli olisi voinut olla parempi. Vettä tihutti kuten koko päivän. Tekonurmikentälle kertyi kuitenkin kivasti nuoria hiihtäjiä vanhempineen.
Marjo Kontra oli laatinut reittikartan, jota seuraamalla pääsi harjoittelemaan ennen starttia. Kentälle oli kehitelty erikoisrata, jossa oli kahdeksikkoa, tasatyöntöpätkä, pujottelua…
– Käytiin Susannan (Wallenius) kanssa sunnuntai-iltana katsomassa, että tekonurmella on näin hyvin lunta. Heti sunnuntai-iltana laitoin viestiä ja liikuntapaikkojenhoitaja kävi aamulla tämän ajamassa. Hyvin on pysynyt pinta kovana, kantaa suksen. Tänäänhän tänne ei olisi ollut enää mitään asiaa latukoneella vesisateen takia, totesi Kontra keskiviikkona.
– Hätäratkaisuhan tämä oli, mutta toimii. Ei tarvinnut perua kokonaan.
Viereisellä Kotiseututalolla oli 4H:n makkarakoju ja kahvila, lisäksi Topi-maskotti kiersi yleisön joukossa nostattamassa kisatunnelmaa. Palkintojenjakokin oli sisätiloissa suojassa sateelta.
