Kiitos nimimerkeille ”Jalkavammainen ilman keppiä” ja ”Mummot hangessa” kirjoituksista. Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkönä haluan esittää syvimmät pahoittelumme siitä, että Padasjoen hautausmaalla liikkuminen joulun aikaan oli vaikeaa erityisesti liikuntaesteisille.
Talvinen sää toi haasteita niin kirkon alueella kuin hautausmailla. Sankat lumisateet ja niiden jälkeen seuranneet vesisateet tekivät seurakunnan hautausmaiden talvikunnossapidosta erityisen haasteellista. Jouluviikon alussa kunnossapitoa pyrittiin tekemään kaikin käytettävissä olevin resurssein. Lähtökohtaisesti kaikkien hautakäytävien talvikunnossapitoa ei ole mahdollista suorittaa edes normaalien sääolosuhteiden vallitessa.
Padasjoen hautausmaiden talvikunnossapito on osittain ulkoistettu, mutta osa on seurakunnan omissa käsissä. Kunnossapidon määrä ja laajuus vaihtelevat sen mukaan, millaisia hautajaisia ja muita tilaisuuksia alueella on. On totta, että pahimmillaan tilanne voi jäädä hoitamattomaksi tai viivästyä, sillä rajallisia resursseja ei voida pysyvästi varata kaikille mahdollisille ääriolosuhteille.
Tiedostamme, että lumi ja liukkaus voivat tehdä hautausmaalla käymisestä vaikeaa, ja pahoittelemme erityisesti sitä, että liikuntaesteiset eivät ole saaneet tarvitsemaansa helppoa kulkuyhteyttä haudoille. Teemme työtä sen eteen, että voimme parantaa kulkuyhteyksiä.
Ilmastonmuutos tuo yhä enenevässä määrin ääriolosuhteita, jotka asettavat paineita kaikelle talvikunnossapidolle. Samoja haasteita esiintyi joulun aikana esimerkiksi kuntien ja kaupunkien aurauksissa sekä liukkauden torjunnassa. Ymmärrämme, että puutteet talvikunnossapidossa voivat aiheuttaa pahoja hankaluuksia niille, jotka tarvitsevat erityistä tukea kulkemisessa. Selvitämme eri vaihtoehtoja, että tulevaisuudessa voisimme tarjota entistä parempaa palvelua kaikille hautausmailla vieraileville.
Ystävällisin terveisin,
Keijo Kokko
Kiinteistöpäällikkö
Hollolan seurakunta