Ulla Peltonen 25.3.1934–3.11.2024 ★

Taiteilija on poissa.

Ulla Peltonen syntyi Porissa 25.3.1934, mutta asui käytännössä koko elämänsä Tampereella. Hän nukkui pois nopean ja ärhäkän sairauden murtamana 3.11.2024. Puolisonsa Pertin Ulla menetti keväällä 2020. Lapsia heillä oli kolme ja lastenlapsia seitsemän sekä lastenlastenlapsia neljä.

Ulla valmistui 1950-luvulla taiteilijaksi Suomen taideakatemiasta, Ateneumista. Elämäntyökseen Hän toimi kuvaamataidon opettajana. ”Pro Arte Utili”. Eli hyödyllisen taiteen puolesta, kuten Ateneumissa oli opetettu.

Ulla tunnettiin värikkäistä, kiehtovista ja mielikuvituksellisista tauluistaan. Niistä välittyy lähes poikkeuksetta sadunomaisuus ja värien runsaus. Toki oli Hänellä kyky myös herkkääkin herkempään akvarellitekniikkaan, eikä se käsi vapissut. Ei edes viime vuosinaan. Kau­neus oli Hänelle merkittävä tekijä.

Ullalla oli varsin laaja ystäväpiiri. Hänet tunnettiin aina eloisana, vilkkaana ja hersyvän värikkäänä persoonana. Miksei voimakastahtoisenakin, olihan Hän aina oikeassa. Kaikki tulivat hyvin juttuun Hänen kanssaan. Tai toisinpäin, Hän tuli juttuun kaikkien kanssa. Ja sitä juttua riitti paikassa kuin paikassa.

Ystäväpiiri muodostui niin lapsuuden ystävistä, opettajakollegoista, jopa vanhoista oppilaista, ja tietysti perhetuttavista ja sukulaisista.

Maailmaakin tuli matkan varrella nähtyä yhdessä Pertin kanssa. Molemmat olivat uteliaita, ja halu nähdä uutta oli luontaista. Kumpikin tykkäsi juhlista. Oli hienoa, että Ulla sai viime keväänä viettää virkeänä ollen hauskat 90-vuotissynttärinsä.

Vapaa-aika kului läpi elämän Padasjoen Kasiniemen kylässä, jonne he Pertin kanssa rakensivat Vehkajärven rantaan kesämökin 1950-luvun lopulla. Viimeiset kolme vuosikymmentä he asuivat vapaa-ajan asunnossa kylän keskustassa. Kasiniemessä on vuosikymmenten saatossa vietetty runsaasti perhe- ja sukukeskeistä aikaa ulottuen aina neljänteen sukupolveen asti.

Ulla eli täysipainoisen, elämänmakuisen ja hyvän elämän. Vielä sairasvuoteellaankin hän oli elämänhaluinen. Mutta väistämätön oli edessä. Äiti, Mummu, Iso-Mummu on poissa. Muistonsa elää vahvana omaisten ja ystävien keskuudessa.

Rakasta äitiä kaivaten
Mika, Maisi ja Juha

Scroll to Top