Padasjoen Sanomissa no. 19 (8.5.2024)oli 97 vuoden iässä kuolleen englantilaisen upseerin Neville Rancen muistokirjoitus. Kirjoituksessa kerrottiin hänen olleen Padasjoella vuonna 1951–1952 tarkoituksenaan oppia suomea.
Rance asui kirkolla maisteri Hagar Saraston luona. Englantilaisista upseereista toinen, John Walker asui Mainiemen sahan johtajan luona eli minun lapsuudenkodissani. Muistikuvani liittyvät tämän vuoksi ensisijaisesti Walkerin perheeseen. Olin 13-vuotias ja kävin oppikoulua Lahdessa. Viikonloput ja loma-ajat vietin kotonani Mainiemessä.
Lähes vuoden ajan, syksystä 1951 kevääseen asti jouduin läheltä seuraamaan John Walkerin ja hänen saksalaisen vaimonsa Ingridin elämää ja sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tapasin Walkerin perheen myöhemmin usean kerran 1960–1970-luvuilla heidän käydessä Suomessa sotilasvirka-asioilla tai tuttavia tapaamassa. Viimeisen kerran tapasin heidät Kanadassa.
Jostakin syystä kutsuimme Neville Rancea Masseyksi eli Masiksi. John Walkerista tuli Jussi. Hänen vaimonsa nimi Ingrid sopi hyvin sellaisenaan meille. Arkipäivisin Jussi kävi kirkolla Hagar Saraston oppitunneilla. Masi asui Sarastolla ja kävi harvakseltaan viikonlopuisin Mainiemessä.
Molemmilla upseereilla oli intohimona valokuvaaminen. Mustavalkoiset kuvat he itse kehittivät. Luulen, että valokuvaaminen ja niiden kehittäminen liittyi heidän upseerikoulutukseensa.
Padasjoen englantilaiset syksyllä 1951: Neville Rance, John Walker ja Collin Davies.
Jussi ja Ingrid asuivat Englannin valtion kustannuksella meillä tavallaan perheenjäseninä ottaen osaa, siltä osin kuin osasivat, talon toimiin ja sosiaalisen elämään. Kuvaavaa on, että vähän yli kaksikympppiset Jussi ja Ingrid kutsuivat äitiäni myös äidiksi, vaikka hän oli heitä vain reilut 20 vuotta vanhempi.
Ihmistyyppeinä molemmat edustivat hyvin kansojaan. Jussi oli solakka ja ristiverinen edusten hyvin mielikuvaa nuoresta brittiupseerista. Käsittääkseni sotilasarvoltaan hän oli luutnantti samoin kuin hiukan tukevampi ja lyhyempi Masi.
Jussin ja Ingridin love story jäi minulta selvittämättä. Vielä 1950-luvun alussa englantilaiset ja saksalaiset olivat kuin tuli ja vesi. Tämä ei kuitenkaan tullut Mainiemessä millään lailla esiin.
Luonteeltaan Jussi oli tunneherkkä ja epäkäytännöllinen. Hänen sosiaalisuuttaan kuvaa osallistuminen meidän poikien varsin vauhdikkaisiin ja äänekkäisiin sotaleikkeihin sekä erilaisiin talvisiin aktiviteetteihin.
Jussi ystävystyi sahalla työskentelevän sotaveteraani Antti Enqvistin kanssa. Antti oli loistava tenori, innokas metsästäjä ja kalastaja. Muistan, että myös sodassa ollut ratsumestari eli kapteeni Niilo Vuorio selvitteli Jussille ja Masille omia sotakokemuksiaan ja armeijan ohjesääntöjä.
Ingrid edusti saksalaista naistyyppiä parhaimmillaan: hän oli roteva, tarmokas ja käytännöllinen. Jossakin vaiheessa ilmeni, että Ingrid oli raskaana. Hän synnytti Padasjoen sairaalassa tyttövauvan, joka sai nimekseen Kirsti. Myöhemmin perheen jo muutettua pois Padasjoelta syntyi Mark-poika.
Kirstin synnyttäminen Padasjoella vaati ulkomaalaiselta rohkeutta. Kirkolla oli tosin lääkäri ja kätilö. Päätöstä helpotti, että äitini Laila Heinämäki oli koulutukseltaan sairaanhoitaja ja toimi lääkekaappeineen sahanväen ja koko kylän tuntemana ”ensiapuna”.
Suuresta koostaan huolimatta sahan konttorirakennuksen ja johtajan asunnon LVI–taso oli varsin vaatimaton. Talossa oli vain kaakeliuunilämmitys. Muutamaa vuotta aikaisemmin taloon oli hankittu vesijohto ja sisä–WC, mutta kunnon lämminvesijärjestelmä puuttui puhumattakaan pesutiloista. Sahan suuri sauna lämpeni sahan johdolle ja työväelle perjantaisin ja lauantaisin. Näihin oloihin kaikkien oli tyydyttävä.
Mainiemen sahalla ja sen vanhoilla kauppasuhteilla Englannin kanssa oli käsittääkseni merkitystä Padasjoen valikoitumiseksi upseerien sijoituspaikaksi. Kahden siviilipukuisen, englantilaisen upseerin ilmestyminen Padasjoelle ei herättänyt suurempaa huomiota. Ainakin Mainiemellä oli totuttu ulkomaalaisiin. Sahalla vieraili toistuvasti englantilaisia puutavaran ostajia. Osa oli johtohenkilöitä ja entisiä toisen maailmansodan aikaisia upseereita. Muutaman viikon kotonani asui samanaikaisesti Jussin kanssa toinenkin englantilainen, Collin Davies. Hän oli suuren lontoolaisen kauppahuoneen perijä ja oli tutustamassa sahaustekniikkaan ja puutavarakauppaan. Englannin tiedustelupalvelu oli todennäköisesi hyvin tietoinen kaikista näistä suhteista.
Mikä oli englantilaisten upseerien lopullinen koulutustavoite? Mitään merkittävää vakoilutehtävää heillä ei voinut olla, toki minulla on käytettävissä vain omat kokemukset ja olettamukset. Ehkä raportointi pitäjän virkamiesten ja kansan poliittisista asenteista sekä luonnonolosuhteista kuului heidän tehtäviinsä. Käsittääkseni Jussia ja Masia koulutettiin sotilaallisen tai poliittisen konfliktin varalta ennen kaikkea upseeritasoisiksi tulkeiksi. Heidän korkein esimiehensä oli Englannin sotilasasiamies Suomessa. Hän oli everstin arvoinen upseeri, joka kävikin Padasjoella ja yöpyi Mainiemessä. Euroopassa elettiin silloin niinsanottua kylmänsodan aikakautta, ja Suomi oli rajalinjalla. Pelättiin tai jopa uskottiin maan ajautuvan Venäjän painostuksen alla kiinteämmin Neuvostoliiton valtapiiriin. Kielitaitoisia brittiupseereita ehkä tarvittaisiin.
Miten upseerien koulutus Padasjoella onnistui? Jussista ei ainakaan tullut täydellistä tulkkia eikä hiihtäjää. Masin taidosta ei minulla ole selvää mielikuvaa. Muistokirjoituksesta käy ilmi, että hän oli ollut yliopistossa suomen kielen kursseilla ennen Suomeen tuloa. Ingrid saksalaisena ja naisena oppi suomen kielen yllättävän hyvin. Keittiö ja päivittäiset askareet loivat hyvän kielikoulun.
Vajaa vuosi Padasjoella oli lyhyt aika oppia tulkkitasoisiksi upseereiksi. Jos aika oli ollut lyhyt, niin joka tapauksessa Jussista ja Masista tuli suuria Suomen ystäviä. Collin Daviesta tuli myös pysyvästi jopa intohimoinen Suomen ystävä, vaikka hänen sukunsa menetti paljon rahaa Mainiemen selvitystilan yhteydessä. Collin vieraili kuolemaansa asti lähes vuosittain Suomessa ja jopa piti suomen kielen kursseja Englannissa.
Lähtönsä jälkeen Neville Rance kävi Padasjoella ainakin kerran ja piti Padasjoen Sanomiin yhteyttä. John Walker kävi perheineen 1960- ja 1970-luvuilla usean kerran Suomessa. Me tapasimme Kuhmoisissa kesäasunnollani ja Tampereella. Mainiemen sahan toiminnan loppumisen vuonna 1962, saha- ja kyläyhteisön hajoamisen ja Antti Enqvistin kuoleman Jussi otti tunnetasolla hyvin raskaasti.
Padasjoen jälkeen Jussi ja koko perhe sai komennuksen Malesiaan. Jossain vaiheessa Jussi toimi majurin vakansilla Englannin sotilasasiamiehen toimistossa Ruotsissa. Silloin elettiin Neuvostoliiton lähettämien noottien aikaa. Jussi kertoi, että hän pystyi Tukholmassa maksamaan Suomelle kiitollisuudenvelkansa. Hän ei kertonut, millä tavalla maksu oli suoritettu. Hän vain mainitsi, että oli henkilökohtaisesti pystynyt vaikuttamaan kansainvälisellä tasolla asioiden kulkuun. Oletan, että velanmaksu liittyi Englannin lupaukseen sotilaallisesta tuesta Venäjän poliittisen ja sotilaallisen painostuksen vähentämiseksi.
Walkerin perhe siirtyi 1980-luvulla Belgiasta Kanadaan. Asuinpaikka oli pääkaupunki Ottawa. Missä virassa ja kenen palveluksessa Jussi toimi, ei selvinnyt minulle. Kävin kerran heitä tapaamassa ollessani Kanadassa metsäkoneasioissa. Vähitellen yhteydet hiipuivat. Pidimme ”korttiyhteyttä”, mutta äitini kuoltua keväällä 2002 yhteydet katkesivat lopullisesti.
Uskon, että John ja Ingrid ovat myös kuolleet. Hehän olivat Neville Rancen kanssa samaa ikäluokkaa.
Elokuussa 2024
Jaakko Heinämäki
Maa- ja metsätieteiden tohtori