Kasiniemen uusin kylälehti ilmestyi

Neljäskymmenes ensimmäinen Kasiniemen Sanomat on ilmestynyt.

Padasjoen Kirjapainossa painettu kylälehti on 36-sivuinen ja sisältää mm. puheenjohtaja Reijo Silvosen tervehdyksen ja 100 vuotta täyttävän Multatöyryn tilan historiikin. Lisäksi esitellään uutta kylälogoa.

Tuoreimpia kyläläisiä on Uuran yhteisössä ja lehdestä löytyykin uuralaisten kuulumisia. Uurassa on käynyt kansanedustajavieraita sekä toimittaja ja kuvaaja taltioimassa tilan arkea kirjaan. Yksi asukkaita päätoimittaa Elonkehä-kulttuurilehteä. Uuralaisten tuttavapiirissä on paljon nuoria aikuisia, jotka haluaisivat muuttaa maalle, joten sopivista vanhoista maatiloista toivotaan vinkkejä.

Muistokirjoituksissa muis­teltiin Pertti Immosta, joka liikutti kasiniemeläisiä 1980-luvun lopulta lähtien. Immoset hankkivat vanhalle kyläkoululle liikuntavälineitä ja siellä kokoontui monenlaista kerhoa ja ryhmiä.

Sylvi Salonen on kirjoittanut liikunnallisia muistoja Kasiniemestä, Kirsi Schildt yllättävistä Kasiniemi-yhteyksistä ja uimakoulumuistoista, Heikki Aarela luontoharrastajan havainnoista ja Katariina Schildt lääkitysturvallisuudesta. Lisäksi lehdessä on juttua mm. Vehkajärven suojeluyhdistyksestä.

Pienellä syrjäkylällä on jälleen pitkä lista tapahtumia. Asiointitaksi vie asioille kirkonkylälle perjantaisin ja jätskiautokin kiertelee kylällä kesäkaudella.

Maakunnallisessa Kyläkalaasissa heinäkuussa juhlitaan Kasiniemeä, Päijät-Hämeen Vuoden Kylää 2026.

Scroll to Top