Yhden vauvan kuukausivauhdissa ollaan edelleen, mikäli on väestötilastoa uskominen. Helmikuussa syntyneiden kahden vauvan lisäksi maaliskuussa syntyi yksi.
Alkuvuoden aikana on kuolema korjannut viisinkertaisen määrän väkeä. Tammi-maaliskuussa yhteensä 15 padasjokelaista on poistunut väestökirjanpidosta kuoleman kautta. Maaliskuussa poisnukkuneita oli neljä.
Muuttoliike on edelleen plussan puolella. Maaliskuussa Padasjoelle muutti seitsemän ihmistä, mikä tekee alkuvuoden saldoksi yhteensä 25 tulomuuttajaa. Lähtömuuttajien yhteismäärä nousi 23:een maaliskuisten kahdeksan poismuuttaneen takia.
Kunnan sisäinen muutto on jatkunut vilkkaana, maaliskuun yhdeksän muuttoa nostavat vuoden kokonaismäärän 28:aan.
Padasjoen asukasluku oli maaliskuun lopussa 2720, mikä on neljä vähemmän kuin tammikuussa.
Avioliittoja ei alkuvuonna ole solmittu yhtäkään, sen sijaan kaksi avioeroa on astunut voimaan.
Kuhmoinen aloitti vauvavuotensa maaliskuussa, pohjoisnaapuriin on syntynyt alkuvuonna yksi vauva. Kuolleita on siellä 11 ja nettomuutto pysynyt pakkasen puolella (-9 tammi–maaliskuu).
