Liisa ja Petri Enqvist palasivat Petrin syntymäkuntaan asuttuaan liki 30 vuotta Mikkelissä ja 12 vuotta Joensuussa. Liisallekaan Padasjoki ei ole entuudestaan aivan tuntematon, sillä pariskunta tapasi toisensa aikanaan Liisan tultua kotitalousopettajaksi pitäjään.
Erityisesti uuden asuinpaikkakunnan hiljaisuus on tehnyt vaikutuksen kaupungin huminassa asuneisiin Enqvisteihin. Pariskunta muutti edesmenneeltä Petrin äidiltä, Lea Enqvistiltä jääneeseen kerrostaloasuntoon keskelle kirkonkylää.
– Asunnon ikkunoista näkyvät kaikki kolme minulle tärkeää asiaa: kirkko, järvi ja metsä, toteaa Mikkelin läheltä Juvasta kotoisin oleva Liisa.
Enqvistit kertovat olevansa koti-ihmisiä, jotka eivät kaipaa kaupungin hulinaa.
– Kävimme kaupungissa usein konserteissa, sillä konserttitalo oli aivan naapurissa, mutta Padasjoella asuessakin olemme käyneet jo neljässä konsertissa sekä neljässä kauneimmat joululaulutilaisuudessa laulamassa ennen joulua.
Liisa kaipaa hieman teatteriesityksiä, mutta toteaa, että jos jostain luopuu, saa jotain muuta tilalle.
Kävelylenkit kuuluvat ohjelmaan päivittäin ja samalla pariskunta tutustuu uudelleen Padasjoen ulkoilureitteihin ja ihmisiin.
– Käymme joka päivä satamassa ja Kirkkolammin jo seurusteluajoilta tuttua lenkkiä olemme myös kiertäneet. Mainiemen lenkki on uusi ja oivallinen katuvaloineen pimeään aikaan, samoin Niemistön lenkki oli meille uusi ihana tuttavuus.
Petri Enqvist kertoo, että on hauskaa, kun melkein joka päivä vastaan tulee tuttuja ihmisiä, joiden kanssa myös usein jäädään jutustelemaan.
– Myönnän, että jään kaupassakin häpeilemättä tuijottelemaan ihmisiä ja katsomaan löytyykö heistä tuttuja piirteitä, nauraa Petri.
– Jo vuonna -78, kun isän kyyditsemanä tulin ensi kertaa Padasjoelle ajattelin, että onpa täällä kaunista. Maaseudulla vuodenajatkin ovat selkeämmät kuin kaupungissa. Nyt pakkasillakin laitoin lapsille viestejä, että täällä on kaunista kuin satumaassa.
– Odottelenkin jo kevättä, että pääsemme kiertämään Padasjoen elinvoimaisia kyliä. Niihin tutustuminen jäi silloin ensimäisellä kerralla paikkakunnalla asuessa.
Vain muutaman kerran kaupunkiin asiaa
Mittava muuttourakka aloitettiin jo heinäkuussa, mutta 4.9. Enqvisteistä tuli virallisesti padasjokelaisia. Sen jälkeen he ovat käyneet vain muutaman kerran kaupungissa asioilla.
– Ihmettelimme kun olimme kuulleet, että täällä ei kulje busseja. Mutta tämä osoittautui perättömäksi: teimme seikkailumielellä onnistuneen bussiretken Lahteen ja Petri kävi myös Vääksyssä hammaslääkärissä linja-autolla, sillä omalla autollamme ei nyt tällä hetkellä uskalla pidemmälle lähteä.
Liisa on kirjaston aktiivikäyttäjä ja Olkkarilla Enqvistit ovat käyneet jo pari kertaa. Viime kerralla kanttorin ollessa estynyt musikaalinen Petri säesti virsiä pianolla ihan extempore.
– Jos jotain olen täällä kaivannut niin lapsia, heitä näkyy perin vähän katukuvassa. Yhtenä päivänä kun olin kirjastossa lukemassa lehtiä, tuli pieni koululainen sisään ja sanoi minulle päivää, tulin niin hyvälle mielelle koko päiväksi, kertoo Liisa.
Muutto on edelleen hieman kesken, sillä sovittamista riittää edellisen asukkaan ja uusien tulokkaiden huonekalujen ja muiden tavaroiden kanssa. Vielä hetkeen Liisa ei ehdi tarttua puikkoihin tai virkkuukoukkuun ja monet kymmenet lankakerät saavat odottaa vielä laatikoissaan. Petri haaveilee, että alkaisi uudelleen maalaamaan. Huoneiston seiniltä löytyykin useita hänen maalaamiaan ja kehystämiään tauluja, ja vähintään toinen mokoma maalauksia odottaa vielä esillepääsyä.
Asunto, johon Liisa ja Petri muuttivat, on siis ollut jo heidän lastensa mummola ja nyt sama huoneisto on myös heidän lapsenlastensa mummola.
– Minusta on ihanaa, että maailmassa, jossa kaikki muuttuu, on myös jotain pysyvää. Jouluna testasimme, että täällä mahtuu yöpymään ainakin seitsemän ihmistä.
Mikkelin kautta Joensuuhun
Enqvisteillä on neljä lasta ja kaksi lapsenlasta. Vanhin lapsista on syntynyt Padasjoella ja nykyisin Helsingissä asuva Leena on ylpeä syntymäpaikkakunnastaan.
Esikoisen synnyttyä Liisa palasi opettajan työhönsä ja Petri hoiti Leenaa kotona ja jatkoi arkkitehtiopintojaan. Kun Liisan 5-vuotinen opettajansijaisuus päättyi, oli lähdettävä työn perässä muualle.
– Hain töihin Mikkeliin ja kun minut oli valittu, tuli samalla viikolla tieto, että Petri suorittaisi asepalveluksensa myös Mikkelissä. Niin me sitten kävimme pikku-Leenan kanssa katsomassa isää sotilaskodissa. Leena sanoikin tuolloin, että minä käyn päiväkotia ja isä sotilaskotia.
Liisa työskenteli Moision sairaalan mielenterveyskuntoutujien työnohjaajana opetuskeittiössä liki 30 vuotta. Tuona aikana perhe kasvoi vielä toisella tyttärellä ja kahdella pojalla. Toinen tyttäristä asuu nykyisin Ahvenanmaalla, pojat Lahdessa ja Mikkelissä.
– Kun sain diplomityön armeijan jälkeen valmiiksi, pääsin töihin heti toiseen arkkitehtitoimistoon, josta kävin töitä kysymässä, sanoo Petri.
Nuori perhe asui toistakymmentä vuotta sairaala-alueella, jossa oli oma päiväkotinsa, kirjastonsa ja koulunsa, kunnes muuttivat 4,5 kilometrin päähän kaupunkiin.
Petri valittiin rakennustaiteen läänintaiteilijaksi vuonna 1999. Kun hänet valittiin Joensuun kaupungin rakennusvalvonnan lupa-arkkitehdiksi, jätti Liisa työnsä haikein mielin, mutta työllistyi uudessa asuinpaikassa perhepäivähoitajana.
– Kuuden vuoden rupeama läänintaiteilijana oli mukavaa aikaa. Työsopimuksessa luki, että tehtävänä on rakennustaiteen edistäminen Etelä-Savossa, joten työn sisällön saattoi rakentaa melko vapaasti. Työhön kuului jonkin verran muun muassa opetustehtäviä, kuten luontosarjoja kansalaisopistossa.
Padasjoen Sanomat mukana läpi elämän
Padasjoen Sanomat on kulkenut Enqvistien matkassa läpi vuosikymmenten. Liisa myöntää olleensa Petriä hieman aktiivisempi lehden lukija, vaikka Petrillä on erityinen side paikallislehteen. Petrin lapsuusperhe nimittäin asui nykyisessä kotiseututalossa, jonka eteistilassa isä-Aaro toimitti Padasjoen Sanomia.
– En kauheasti muista noista ajoista, mutta isä oli hyvin nopea liikkeissään, ja usein juttuvinkin saatuaan hän hyppäsikin kuplavolkkariinsa ja lähti pihasta vauhdikkaasti keikalle.
Jutut sanomalehteen nakuteltiin kirjoituskoneella ja äitikin toimi joskus juttujen puhtaaksi kirjoittajana. Perheen poikien Petrin ja Jounin aika kului paremmin kavereiden kanssa Kullasvuoressa puihin kiipeillessä tai viereisellä urheilukentällä. Petri olikin innokas urheilija veljensä tavoin: juoksumatkat kolmeen tonniin saakka olivat hänen pravuurinsa.
– Muistan kyllä olleeni joskus mukana kuvaamassa erikoisen muotoisia perunoita ja kerran kävimme isän kanssa Jämsän lehtipainolla. Joskus jouduimme vastaamaan puhelimeen ja ottamaan ilmoituksia vastaan. Myös vanhat vuosikerrat kiinnostivat ja niitä tuli selattua.
Toimittajan työ ei kuitenkaan Petriä kiinnostanut, vaan historia linnoineen vei aikaisin lukemaan oppineen pojan mukanaan.
