Kuhmoisilla ja Padasjoella pitkä yhteinen historia ★

Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti piti Olkkarissa marraskuun lopulla luennon Kuhmoisten ja Padasjoen yhteisestä historiasta. Vaikka Kuhmoisista kotoisin olevalle Unnaslahdelle oma kotipitäjä on se tärkein, tulee Padasjoki hyvänä kakkosena. Kuuluuhan naapuripitäjän mies Virmailan sukuun ja hän toimi maatalousväen eläkeasiamiehenä molempien kuntien­ alueella vuosikymmeniä.

Unnaslahti kertoi, että Kuhmoinen on kuulunut keskiajalta lähtien Padasjoen hallinto- ja kirkkopitäjään.

– Pitäjä oli harvaan asuttu, oli vain muutama tiheämpi ryhmäkylä. Pitäjä jakautui tuolloin kolmeen neljänneskuntaan, jotka olivat Äinää, Vesjakaa ja Kuhmoinen.

Hallintopitäjän ylin henkilö oli nimismies, talonpoikien joukosta valittu luottamushenkilö, joka piti talossaan käräjiä. Käräjillä ei tuolloin käsitelty ainoastaan riita-asioita, vaan muitakin yhteisiä asioita 12 lautamiehen voimin.

– Kuninkaan alaisten virkamiesten tunnetuin hahmo oli vouti, joka vastasi verojen keruusta. Koska siihen aikaan ei kunnollisia kulkureittejä oikein ollut, oli tärkeää päästä hevosella ojien ja jokien yli ja niinpä tärkeä henkilö neljänneskunnassa oli siltavouti. Hänen tehtävänsä kuului paljon muutakin kuin siltojen ja teiden hoito, hän myös jakoi ja määräsi talonpojat tarpeellisiin töihin.

Toinen nimetty henkilö oli jahtivouti, jonka johdolla järjestettiin tarpeellinen petoeläinten metsästys.

Vaikka kirkollisella puolella piispan ja kirkkoherran vaikutusvalta oli erittäin voimakas, harjoitti kansa kristinuskon kanssa rinnakkain pakanallisia uhrimenoja vuosisatojen ajan.

– Hyvä esimerkki siitä on Kuhmoisten Papinsaaressa, joka alun perin oli nimeltään Tapialansaari, sijainneen uhripaikan pyhien puiden kaatamismääräys 1750–luvulla, uhrilehdon hävityksen jälkeen uhripaikaksi vaihtui pieni saari kirkonkylän edustalla ainakin 1700–luvun loppupuolelle asti.

Padasjoen kirkkoherra asetti edellä mainittuun uhripaikkaan eli Tapialansaareen alustalaisekseen viljelijän. Tämä oli mahdollista, koska reformaation seurauksen 1500–luvulla kirkko otti haltuunsa niin sanotut pakanalliset uhrilehdot paikallisilta asukkailta.

Kuhmoinen itsenäistyi pitäjäksi 1639

Yhteiskunnan rakenne uudistui perusteellisesti 1639, kun Padasjoki jaettiin kahdeksi pitäjäksi Kuhmoisten erotessa itsenäiseksi. Unnaslahti kertoi, että vaikka asukasluku molemmissa pitäjissä oli varsin vaatimaton, oli silti vaurastuttu niin paljon, että molempiin oli vara palkata omat kirkkoherrat ja rakentaa pappilat. Pitäjäkokoukset pidettiin tuolloin kirkkoherran johdolla kummassakin pitäjässä erikseen ja niissä päätettiin sekä maallisista että hengellisistä asioista.

– Kuhmoisten ensimmäinen palkattu kirkkoherra sai palkkaetuudekseen saaren, jonne rakennettiin vaatimaton asuinrakennus vielä alkeellisemman vuokraviljelijän käyttämän savupirtin tilalle. Ja kun saareen muutti pappi, saaren nimi vaihtui luontevasti Papinsaareksi. Tällöin muistoihin jäi alkuperäinen nimi Tapialansaari, jonka alkujuuri on metsänhaltija Tapiossa.

– Pitäjien käräjienpito jatkui yhtenäisenä, vaikka hallinto eriytyi. Lautamiehet käräjille valittiin molemmista pitäjistä ja tämä säilyi voimassa 1970–luvulle asti, siis kaikkein pisimpään Kuhmoisten ja Padasjoen välisenä siteenä, riippumatta monista muista hallintorakenteen muutoksista eri vuosisadoilla.
Väestö pysyi 1600–luvun ja vielä 1700–luvun alkupuolellakin vähäisenä ja varattomana, sillä ajat olivat raskaita kovan verotuksen sotaväenottojen, kuolonvuosien ja venäläismiehityksen vuoksi. Suuri osa perintötilallisista menetti verorästien vuoksi talonsa perintöoikeuden ja tilat siirtyivät kruunun tiloiksi eli valtion omaisuudeksi ja merkittiin autioiksi.

– Öde–sana veroluetteloissa tarkoitti veronmaksukyvyttömyyttä, vaikka talossa ihmisiä asuikin. He saattoivat olla entisiä omistajia tai usein vaihtuvia perheitä. Vasta katovuosien seurauksena nälkä ja kulkutaudit aiheuttivat laajasti kuolemaa ja sen seurauksena pirtit jäivät sanan varsinaisessa merkityksessä autioiksi.

Ruotsin kuningas ja kuningatar hyväksyivät sen, että tilat lahjoitettiin läänityksinä ansioituneille sotilaille. He saivat hyödykseen vuotien keräämät verot kruununtiloilta, jota lampuodit viljelivät.

– Lahjoitusten määrä oli laajentunut kestämättömäksi valtion talouden näkökulmasta, joten kuningas peruutti ison osan lahjoituksista. 1690–luvulla katovuosina väki väheni kolmasosalla parin vuoden sisällä. Seuraava koettelemus olikin suuri Pohjansota, joka huipentui Isoviha–nimellä tunnetuksi venäläismiehityksen ajaksi 1713–21.

Sotaväki järjestettiin uudelle pohjalle ja muutama talo yhdessä palkkasi sotamiehen. Tilattomalle väestölle tuli mahdollisuus sitoutua kyläänsä pienessä torpassa asuvaksi ruotuso­tamiesperheeksi.

– Nämä ruotusotamiehet, rumpalit ja sotamiesten varamiehet lukeutuvat Jämsän komppaniaan, joka komennettiin joka kesä 1700–luvun puolivälissä rakentamaan Suomenlinnaa Helsingin edustalle. Sinne mentiin jalkamarssilla kylvötöiden jälkeen. Linnan rakennustöissä kiviä väännellessään Kuhmoisten ja Padasjoen miehet tutustuivat perusteellisesti toisiinsa.

Unnaslahti kertoi, että ratsun ja ratsumiehen varustamiseen sai ryhtyä riittävän varakas talonpoika. Näin talossa oli mies jatkuvassa lähtövalmiudessa sotaan hevosineen ja varusteineen.

– Tälle alueelle saatiin useita ratsutiloja. Kuhmoisissa ei ollut ratsutiloja, mutta 15 Kuhmoisten talonpoikaistaloa määrättiin padasjokelaisten aputaloiksi. Niistä voisi mainita esimerkkeinä Tehin Tapanilan Virmailan ratsutilan aputalona, Kaukolan Osoilan Sipilän aputalona ja Lättilän Kellosalmen aputalona.

Aputilan viljelijä maksoi veronsa ratsutilalliselle, jolla ei ollut yksinään riittävää varallisuutta hevosen ja ratsumiehen kokoaikaiseen varustamiseen. Esimerkkitapauksena Kaukolan talosta ja Kaukolan kylän osataloista määrättiin veroparseelit, rukiin jyvät, humalat ja suolakalat, kuljetettavaksi Kellosalmen ratsutilalle, jota myös kartanoksi kutsuttiin.

Uudelleen yhteen

Väkiluvun putoaminen ja veronmaksajien vähäinen määrä sekä yleinen köyhyys johtivat Pikkuvihan aikaan Kuhmoisten ja Padasjoen pitäjien toisiinsa liittymiseen.

– Vuodesta 1741 ja siitä eteenpäin kirkkoherra oli Padasjoella ja hänen apunaan kappalainen, joka asui Kuhmoisissa ja huolehtii kappeliseurakunnastaan. Pitäjän kokouksista tuli Padasjoki–johtoisia, koska kirkkoherra toimi niissä puheenjohtajana.

Ison hallintopitäjän nimismies oli padasjokelainen Karl Gustaf Grönqvist. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Kuhmoisten kappalaisten perheestä ja nimismies osti vuonna 1797 Miehoniemen talon Harmoistenlahden rannalta.

– Harmoisissa asuvalle virkamatkan pituus oli jokseenkin sama Padasjoen­ eteläpäähän kuin Kuhmoisten pohjoisrajalle. Vanha maantie kulki silloin nykyisen 24–tien paikalla Arrakoskelta Harmoisiin. Pippurissa ei ollut siltaa, joten Toritulle menevä tie päättyi Alhon kartanoon. Harvassa olevaa maantieverkostoa hyödynnettiin kestikievareiden ylläpidolla ja määräämällä kievareiden välinen kyytivelvollisuus talonpoikien vastuulle.

Korkeen kautta Vehkajärvelle tehtiin tie vasta 1860–luvulla valtion hätäaputöinä. Varhaisempina aikoina Päijänne oli korostetun tärkeä kulkureitti.

Käräjien pitoon kokoontuivat kihlakunnan tuomari, hänen kirjurinsa, nimismies ja lautamiehet. Heidän lisäkseen vuoroaan odottelivat asianomistajat todistajineen ja suuri määrä muuta kansaa muuten vain viettämässä vapaapäiviä. Vetonaulana oli se, että käräjätalon omistaja sai pitää ravintolaa ja hevoselle myytiin heiniä. Vähitellen tuli myyntiin myös kahvia, mutta viinaa ja olutta oli laillisesti tarjolla.

– Käräjätalona oli ainakin 1830–luvulla Posti–niminen iso maatalo Kauratteella. Myöhemmin käräjät pidettiin Kuhmoisten kirkolla Mylly-Suutolassa, mutta sinne kulkemista valiteltiin pitkän matkan vuoksi. Niinpä uusi tilava käräjäpaikka saatiin Alhon kartanosta, kun valtatiekin oli siirretty Kuhmoisista Toritulle vieväksi. Pippuriin oli rakennettu silta vuonna 1866. Alhon kartano omisti Forsselien ja Böökin suku, joten kartanon valinta käräjäpaikaksi oli luonnollista. Böök oli nimismies ja myöhemmin lääninsihteeri Hämeenlinnassa.

Säätyläissuvulta Alho siirtyi Pastiselle ja niinpä uudeksi käräjäpaikaksi tuli Harmoisten Vilppula 1880–luvulta lähtien.

Käräjätalona oli Vilppulan jälkeen Nikula.­ Kaup­pias ­Adolf Nikula rakennutti vuosisadan vaihteessa toisen asuinrakennuksen pihapiiriin nimenomaan käräjätaloksi, jossa tuomareiden ja lautamiesten oli edullista majoittua. Käräjäkansa teki samalla ostoksensa Nikulan kaupassa.

– Kauppaliike oli laaja ja monipuolinen, osto– ja myyntiliike toimitti riistaa ja voita rautateitse Pietariin saakka. Nikulalla oli kauppaliike myös Auttoisilla ja sitä laukkuryssät käyttivät tukkukauppanaan jo 1870-luvulta lähtien, kunnes kauppa siirtyi uhtualaisen Mitrofanoffin omistukseen.

Nikula, joka oli syntyisin Vesijaon Nuutilta, oli valppaana, kun tuli aika perustaa Padasjoen ja Kuhmoisten yhteinen kunnansairaala 1890–luvulla. Hän ensin antoi sairaalatontin vuokralle ja rakennuksen valmistuttua lahjoitti sen kunnille yhteiseksi.

Kuitenkaan eräs Nikulan ehdotus ei toteutunut, sillä hänen mielestään kuntien olisi pitänyt ostaa Alhon kartano pakkohuutokaupassa 1891 ja perustaa siihen kuntien yhteinen vaivaistalo. Kauppias oli myös keskeisesti mukana hankkeissa, joilla tavoiteltiin rautatietä Päijänteen länsipuolelle.

– Eräs vaihtoehto oli pistorata Keski–Hämeestä Päijänteen rantaan Näpinsalmelle, jossa Nikulalla oli oma yksityinen laivasiltansa ja varastomakasiinit. Kaikki nämä aloitteet palvelivat liiketoiminnan kehittämistä ja maaseudun väen työllistymistä maa- ja metsätalouden ohella. 

Kuhmoinen jälleen itsenäiseksi 1860

Asukasluvun kasvu oli nopeaa 1800–luvulla, kun ei ollut sotia. Tuolloin molemmissa pitäjissä oli noin 4000 asukasta, joten suuri seurakunta jaettiin jälleen kahtia. Veronmaksukykyäkin oli kertynyt lisää, kun Isojako oli lopultakin vahvistettu 1852. Torpista oli tullut uusia kruunun tiloja, joita vähitellen lunastettiin perintötiloiksi.

– Verolukuna oli manttaali. Kuhmosissa manttaaleja oli 47 ja Padasjoella 44. Kuhmoinen oli Padasjokea selvästi suurempi pinta-alaltaan ja parhaimmillaan Kuhmoisissa oli peltoa 4000 hehtaaria ja Padasjoella 3500.

Seurakunta jaettiin kahtia. Täysin uusi asia oli kunnallisasetus ja molempiin seurakuntiin oli perustettava kunnallishallinto. Näin syntyivät Padas­joen ja Kuhmoisten kunnat. Isojaossa määrätyt maatilojen rajat Harmoisissa olivat sitten kuntien rajana ja 1974 lähtien lääninrajana ja nykyään maakunnan rajana.

Kuntina Padasjoki ja Kuhmoinen olivat hyvin samanlaiset sekä väestöltään että elinkeinorakenteeltaan. Molempiin perustettiin omat osuuskaupat sekä –meijerit heti 1900–luvun alussa. Edellisistä poiketen Työväen osuuskauppa oli yhteinen, nimeltään Länsi-Päijänteen osuusliike. Länskällä oli laaja myymäläverkosto molemmissa kunnissa 1930-luvulta 1960-luvulle.

– Molemmissa kunnissa oli into oppikoulujen perustamiseen, mutta kun valtiolta ei perustamislupia herunut, kannatusyhdistys perusti Kuhmoisiin yhteiskoulun1954. Useita kymmeniä padasjokelaisia kävi Kuhmoisissa keskikoulun ja monet kirjoittivat ylioppilaaksi Kuhmoisten lukiosta 1960–luvulla.

Muuta yhteistä kunnilla oli mm. Kansaneläkelaitoksen piiriasiamies, verotoimisto ja Mela-asiamies.

Vaalipiirin raja meni kuntien rajalla: Padasjoki kuuluu Etelä-Hämeen ja Kuhmoinen Pohjois-Hämeen vaalipiiriin, joten poliittisten järjestöjen yhteistyötä ei ole ollut.

– Eri vaalipiirien vuoksi, heti ensimmäisestä eduskuntavaaleista lähtien, kummankaan pitäjän on ollut lähes mahdoton saada ainuttakaan kansanedustajaa läpi.

Kuntien yhteiseen Pienviljelijän paikallisliittoon kuului lähes 20 pientä yhdistystä ja yli tuhat jäsentä 50-luvulla.

Maatalouskerhot eli myöhemmin 4H-yhdistykset kuuluvat Hämeen piiriin, jonka keskuspaikka oli Tampereella. Anneli Siltala työskenteli pitkään kerhoneuvojana molemmissa kunnissa samanaikaisesti.

Kuntien yhteistyö päättyi kuitenkin 1974, kun Kuhmoinen siirtyi Keski-Suomen lääniin.

– Keskussairaalapaikat ratkaisivat, niitä löytyy Jyväskylästä ja keskussairaalapiirien rajat oli oltava yhtenäiset läänin rajojen kanssa. Silloin Kuhmoinen pääsi myös kehitysalue-etuuksien piiriin.

1960–luvun valtion hallinnossa oltiin vahvasti sitä mieltä että, alle 4000 asukkaan kuntia ei saisi olla ja kuntien yhdistymistä pohdittiin jälleen. Kuntauudistuksen vireillä ollessa Padasjoki ehdotti, että yhteisen kunnan kuntakeskuksen pitäisi sijaita Padasjoen kirkonkylällä.

– Tätä Kuhmoisissa vastustettiin jyrkästi. Osittain tästäkin syystä Kuhmoinen ajautui Keski-Suomeen ja erityisesti Jämsänjokilaaksoon. Olihan siellä aluesairaala, ammattikou­lut ja kauppaoppilaitos. Lääninvaihdoksen jälkeen Kuhmoisten piirihallintoviranomaiset olivat Jyväskylässä, kun aiemmin niitä oli sekä Lahdessa että Hämeenlinnassa.