Padasjoen kunnan hyvinvointipalveluiden ideoiman nuorisovuoden teemana on syyskuussa harrastukset ja yhteisöllisyys.

Harrastuskausi käynnistyy taas syyskuun alkaessa. Harrastusmessuilla 5.9. sahalla esitellään Padasjoen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Samassa yhteydessä on Padasjoki liikkeellä -päivä, jossa jälleen maksuton inbody-kehonkoostumusmittaus (PHLU:n järjestämänä). Muutamia näytöksiä on myös luvassa, mm. Nuorisoseuran joogaa ja argentiinalaista tangoa.
Lapsille on kepparirata ja näytillä mahdollisesti myös metsästyskoiria ja poneja. VPK:n toimintaan ja paloautoon pääsee tutustumaan sahan pihapiirissä. Kirkonkylän kyläyhdistys järjestää saappaanheittokisat kuivaamon parkkipaikalla klo 11.
Vielä lisääkin toiminnan esittelijöitä mahtuu mukaan. Tässä vaiheessa tiedossa on toistakymmentä eri yhdistystä ja muuta harrastusten järjestäjää, jotka ovat tulossa sahalle esittelemään toimintaansa. Paikalla on myös 9.-luokkalaisten puffetti ja onginta.
Kerhotoiminta alkanut
Kerho- ja muu ohjattu toiminta alkaa yhdistyksillä ja kunnan hyvinvointipalveluissa: kannattaa seurata ilmoittelua ja lähteä mukaan toimintoihin.
Kullasvuoren koululla on perjantaina 25.9. lasten valmistelevat Kylämessut. Messuosastoilla esitellään oman kylän tai asuinalueen hienouksia. Tapahtumaan kutsutaan kyläedustus ja huoltajat.
Nuokkutoiminnan kausi käynnistyy myös 7.9. Alakoululaisten nuokkuiltapäivät, pöperöpaja, luovan toiminnan kerho, kuntosalikerhot, oman luokan illat ym. teematapahtumat alkavat pyöriä ensi viikosta. Uimahallin ohjattu toiminta alkaa myös ensi viikolla ja uutena toimintamuotona uimataitoisille kouluikäisille lapsille uimakerho tiistaisin klo 15–16. Kannattaa ottaa uimahallin Facebook-sivu ja nuorisopalveluiden Instagram seurantaan sekä hyvinvointipalveluiden somekanavat.
Liikuntasalivuorot lähtivät käyntiin tämän viikon maanantaina ja tyhjiä vuoroja voi varata edelleen Timlen kautta.
– Toivomme paljon osallistujia harrastusmessuille ja monipuolista harrastustoimintaa esille sekä lapsille että aikuisille, toivotaan hyvinvointipalveluista.
