Padasjoen Kotiseututalolle saatiin lahjoituksena vanha kaappi. 1800- ja 1900-lukujen taitteesta peräisin oleva huonekalu siirrettiin Kaukelassa sijaitsevalta kesähuvilalta kirkonkylälle ja on nyt kiiltäväksi puunattuna kahvionkäyttäjien ihailtavana.

– Tämä on aikaisintaan 1880-luvulta, todennäköisesti 1890-luvulta, arvioi museotutkija Päivi Repo.
Vaikuttavannäköinen kaappivanhus edustaa barokin kertaustyyliä. 1600-luvulla vallinneen barokkityylin mukaisesti se on koristeellinen jopa teatraalisuuteen asti.
Vastaavanlaista huonekalua ei ainakaan julkisissa tiloissa Padasjoella muualla ole. Repo muistaa nähneensä samankaltaisen Lahden historiallisessa museossa.

Tumma kaappi on edukseen kahvion sivuhuoneessa vaaleaa seinää vasten. Se on talon historiaa huokuvaa tunnelmaa täydentävää rekvisiittaa, mutta myös käyttöesine.

Vitriineihin on koottu pienoisnäyttely soittokunnan vanhasta esineistöstä ja muistoja kunnan toiminnasta.
Myös väistötila
Kotiseututalolle on kesänäyttelyn jälkeen saatu lisää kokoontumis- ja työskentelytilaa. Salin ja kahvion lisäksi kokouksia ja muita pienempiä tapaamisia voi pitää luokkahuoneen viereisessä nurkkahuoneessa ja salin vieressä, jossa aiemmin oli kätilö Niirasen huone.
Sisäpuolen uudelleenjärjestelyillä on samalla muodostettu väistötiloja, joita voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön.
– Saliin tulee lisäksi piano, ja vielä ennen joulua järjestämme ”Entisten lasten joulujuhlan” eli aikuisille suunnatun kansakouluajan kuusijuhlan, jossa koko ohjelma mukailee perinteisiä koulun joulujuhlia, kertoo kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi, jonka vastuulla ovat myös kunnan museoasiat.

Seuraava isompi julkinen tilaisuus talolla on sieninäyttely syyskuussa.
Kotiseututalo on kevääseen saakka avoinna vain varauksesta kello 8–21.

