Kiitos Padasjoen kunnalle kaikille avoimesta ja innostavasta 6.3. elinvoimaseminaarista!
Useassa puheenvuorossa tuli esiin se, kuinka paljon voisimme yhdessä tehdä paikkakunnan elinvoiman edistämiseksi ja houkutella tänne uusia yrityksiä, uusia asukkaita ja matkailijoita. Kuinka jokainen kuntalainen ja yrittäjä voisi osallistua esimerkiksi sometalkoisiin ja kehua kuntaa. Ja kuinka hyvien asioiden esilletuonti ja kehuminen kasvattavat hyvää ja luovat yhteisöllistä ja kannustavaa ilmapiiriä.
Tilaisuudesta vaikuttuneena uusin aiemmassa Padasjoen Sanomien mielipidekirjoituksessa esittämäni ehdotuksen. Olen melko uusi kuntalainen, mutta valmis ponnistelemaan kovasti yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Kunhan vain päätetään, ettemme rakenna sitä tuulivoimalateollisuuden varaan.
Että Päijänne on identiteettimme, kuten seminaarissa painotettiin. Eikä suurvoimalateollisuus, jota Tornimäelle nyt kaavoitetaan, vaikka voimala-alue poistettiin jopa maakuntakaavasta. Uskon, että kesäasukkaatkin lähtisivät näihin talkoisiin mukaan.
Maamerkkinä Tornimäelle kaavaillut Suomen suurimmat voimalat tulisivat näkymään hyvällä säällä jopa Lahteen. Ja valtavan kokoisina valot välkkyen ne hallitsevat maisemaa Kelveneellä ja monella muullakin eteläisen Päijänteen hienolla kohteella.
Haittavaikutukset ja riskit me tiedämme. Suurvoimalateollisuus tuhoaa nämä kauniit maisemat luonnonpuistojen kupeessa, vie matkailun edistämiseltä pohjan sekä romahduttaa kunnan asuin- ja lomakiinteistöjen arvon.
Suurvoimaloiden melu kuuluu monen kilometrin päähän ja välkehaitat ovat huomattavat. Lisäksi matalataajuisen melun takia vaarantuu asumisterveys vähintään 5 km säteellä voimaloista. Jopa 10 km päässä ihmiset voivat kärsiä matalataajuisen melun aiheuttamista unihäiriöistä, paineentunteesta rinnassa tai korvissa, päänsärystä, huimauksesta jne. Tämä kurjistaa lähiseudun kuntalaisten asuinolot ja autioittaa lähikylät.
Muitakin uhkia on, kuten pohjavesien pilaantuminen rakennusvaiheessa tai vuosien kuluessa, kun maatärinän myötä rakenteet hitaasti murtuvat ja ruostuvat. Saatamme joutua todistamaan myös lintujen massakuolemia, koska muuttoreitit kulkevat niin läheltä.
Meidän on mahdollista valita myös toisenlainen tulevaisuus. On selvää, että Padasjoelle tarvitaan elinvoimaa, mutta jos tänne on hidasta saada uusia yrityksiä ja työpaikkoja, niin voisiko yrittää ponnekkaammin houkutella tänne uusia asukkaita? Erityisesti heitä, joilla on jo työ ja mahdollisuus tehdä etätöitä?
Voimme olla tänne muuttaville ja matkaaville vielä isommin Järvi-Suomen portti ja helmi, jossa paras sisävesisatama, hyvän palvelun ravintola ja upeita luontokohteita. Meillä on perinteinen kirkonkylän miljöö ja lukuisia vireitä ja yhteisöllisiä kyliä, uimahalli ja vaikka mitä hienoa. Täällä esimerkiksi tuetaan nuorten yrittäjyyttä, jota työtä arvostetaan kansainvälisestikin, kuten seminaarissa kerrottiin.
Heitä, jotka haaveilevat rauhallisemmasta elämänrytmistä ja arvostavat tällaisia maisemia, luonnonläheisyyttä ja kyläyhteisöjä, on pääkaupunkiseudulla paljon. Ja heitä, jotka haluavat lapsilleen turvallisen ja terveellisen kasvuympäristön, pienryhmät jne. Heille Padasjoki voi näyttäytyä mahdollisuutena hyvään elämään. Samoin kuin se näyttäytyi myös minulle ja perheelleni, kun muutimme tänne.
Onko laskettu, montako keskipalkkaista uutta asukasta tänne tarvitaan, että kompensoidaan tuulivoimalateollisuuden epävarmat ja kirjanpidollisten poistojen takia vuosi vuodelta pienenevät kiinteistöverotulot? Tästä lukumäärästä voisi tulla yhteisen talkootyön tavoite.
Uusia asukkaita, matkailijoita ja yrittäjiä houkuttelevan kunnan puolesta olen minä ja varmasti moni muukin valmis ponnistelemaan. Seminaarissa joku luonnehti hauskasti Padasjokea Parasjoeksi. Hieno oivallus, jota mielelläni toistan edelleen.
Tehdään se yhdessä! Parasjoki nousuun!
Merja Turpeinen, Nyystölä
