Tornimäen YVA:sta ★

Tornimäen tuulivoimahankkeen YVA-menettely dokumentti on yksipuolinen ABO Energyn näkemys.

YVA (Ympäristövaikutusten arviointi) menettelystä tiedän sen verran, että sen tarkoituksena on vastaavissa hankkeissa viivyttää asiaa, väsyttää vastustajat ja vähentää muutosvastarintaa. Asiaa katsotaan pelkästään menettelyn maksajan eli tässä tapauksessa ABO Energy:n näkökulmasta. YVA-menettelyn käytännön työn ja dokumentoinnin teki ABO Energy:n palkkaama konsultointiyritys FCG. ”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.”

YVA-menettely on näen­näisdemokratiaa, näennäisselvittelyä ja näennäistutkimusta. Lopputulos on jo etukäteen täysin selvä. Lopputulos on YVA-menettelyn maksajan toiveiden mukainen. Muutamia pieniä muutoksia tullaan ehdottamaan, esimerkiksi vähentämään yksi voimala pois, alentamaan vähän myllyjen korkeutta, siirtämään yhden tai kahden tuulivoimalan paikkaa muutamalla sadalla metrillä, mutta siinä kaikki. Asiasta keskustelu pyritään siirtämään pikkuasioihin, jotta tärkein ja korvaamaton asia – ihmisten ja eläinten elinympäristön ja maiseman tuhoaminen –voidaan sumuttaa.

Tornimäen tapauksessa lopputuloksena tuotettu YVA-dokumentti on 450-sivuinen. Dokumentin teksti on lähes kokonaan yksityiskohtaista jorinaa pikkunippeleistä tarkoituksena uuvuttaa sitkeinkin lukija ja ennen kaikkea siirtää huomio pois oikeasti tärkeistä asioista.

Dokumentin kuvat on otettu auringonpaisteessa zoomaten niin että tornien korkeus ja pyörivät 200-metriset potkurien lavat eivät näy ollenkaan tai jos näkyvät niin väärässä mittakaavassa suhteessa ympäristön suhteen. Pitää hahmotella valokuvia myös, miltä valaistut tornit ja pyörivät potkurien lavat näyttävä pimeään aikaan, kun ne näkyvät todella häiritsevästi ihmisille ja eläimille. Kaiken kaikkiaan dokumentissa ihmiset on unohdettu lähes kokonaan.

Olin paikalla 20/6-2022 Kullasvuoren koululla pidetyssä tilaisuudessa, jossa hanketta ja YVA-menettelyä esiteltiin. Jo siinä tilaisuudessa näki selvästi, missä YVA-menettelyn painopiste on. Tärkeimmät asiat maisemat, terveysvaikutukset asukkaisiin ja luontoarvot vähäteltiin minimiin ABO Wind:n (nykyinen ABO Energy) ja FCG:n esityksissä.

Esityksissä painopiste pyrittiin viemään merkityksettömiin teknisiin yksityiskohtiin. Esimerkiksi Päijänteen kansallispuiston helmestä, Kelventeen ainutlaatuisesta hiekkasaaresta, ei mainittu sanallakaan. Voimaloista olisi Kelventeelle matkaa vain noin 13 km, joten 300 metrin korkeuteen yltävien tuulivoimaloiden potkurit näkyisivät Kelventeelle todella häiritsevästi. Tuulivoimaloiden potkurit näkyisivät joka suunasta häiritsevästi ainakin 30 km etäisyydeltä.

Sellaisen käsityksen myös sain, että kukaan ABO Wind:ltä tai FCG:ltä Kullasvuoren tilaisuudessa esiintyneistä ei ollut koskaan käynyt Padasjoella katselemassa mahdollista tuulivoimaloiden rakennuspaikkaa ympäröivästä luonnosta, lähikylistä, lähijärviltä, Kelventeeltä tai Päijänteeltä päin. Tuskin olivat koskaan aiemmin edes käyneet Tornimäellä tai Padasjoella niillä ympäristön alueilla, joille voimalat todella häiritsevästi näkyvät. Tuskin ovat edelleenkään käyneet.

Kullasvuoren tilaisuudessa ei myöskään riittävästi tuotu esiin sitä tosiasiaa, että tuulivoimaloilta olisi toteutuessaan vain 4 km etäisyys Padasjoen kunnan taajamaan. Minimietäisyys 300 metriä korkeisiin tuulivoimaloihin pitäisi jo pelkästään asukkaille ja eläimille aiheutuvista terveyshaitoista, meluhaitoista ja infraäänivaikutuksista jne. olla vähintään 4–5 km. Vanhat minimietäisyydet, joita rakennuttajat edelleen haluavat noudattaa, on määritelty aikoinaan puolta pienemmille voimaloille. Jo vuonna 2022 olisi ollut perusteet haudata koko hanke, mutta edelleen alun perin kahden paikallisen perheen hanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Jos hanketta ryhdytään rakentamaan, niin totuus asukkaille ja kesäasukkaille paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun isoja maansiirtoja ja tornien perustusten valtavia monttuja aletaan kaivaa ja räjäyttää. Jokaisen tornin perustuksen betonilla ja teräksillä täytettävä monttu on noin 30 metriä leveä ja 10 metriä syvä. Niitä tehdään 5 kappaletta.

On käyty keskustelua siitä, että joskus noin 30 vuoden päästä, kun tuulivoimalat puretaan, myös perustukset puretaan. Olen aivan varma siitä, että sellaista purkutyötä ei koskaan tulla tekemään. Voimalan omistajuus on 30 vuoden aikana vaihtunut jo useita kertoja saksalaisista tai muista kansainvälisistä yrityksistä toisiin. ABO Energy on tässä hankkeesta vain suunnittelija ja rakentaja. Rakennetun voimalan ABO Energy myy jollekin kansainväliselle yritykselle ja pesee kätensä hankkeesta ja on sen jälkeen vastuista vapaa. Ostanut yritys voi halutessaan myydä edelleen.

Tuulivoimalat pitää rakentaa meren rantaan tai jo muuten rakennettuun ympäristöön. Suomessa ole mitään tarvetta Padasjoen tuulivoimaloille. Tällä hetkellä pelkästään Pohjanlahden rannoille on suunnitteilla tuulivoimaa kahdenkymmenen Olkiluoto 3:n ydinvoimalan tehon verran.

Tornimäki ja Padasjoki on väärä paikka tuulivoimalle.

Pertti Keski-Kuha

Scroll to Top