Vesijaon kylälle palkinto Urheilugaalassa ★

Vesijaon kyläyhdistys osallistui Padas­joen­ kunnan Urheiluteko-palkinnon saajana maakunnalliseen Urheilugaalaan lauantaina 9.2. Gaalaan lähtijöitä ei Vesijaolla ollut jonoksi asti, vaan kaikki kursailivat hämäläiseen tapaan. Mieluiten tietysti olisi juhlittu palkintoa koko isolla porukalla, jolle palkinto kuului. Lopulta lähtijöiksi suostuivat Liisa Ahola ja Merja Puupponen.

– Varsinkin Liisa on jaksanut pelailla kylän nuorison kanssa pesistä myös vakivuoron ulkopuolella, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Merja Puupponen.

– Gaalailta oli sopivan rento, mutta kuitenkin juhlava. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla, minkälaisia urheilutekoja muista Päijät-Hämeen kunnista oli palkittu.

Merja Puupponen ja Liisa Ahola kävivät pokkaamassa Urheiluteko-palkinnon.

Lahden Askotalossa järjestetyssä tilaisuudessa oli juhlaillallisen lisäksi ohjelmaa: musiikkia, stand­upia ja voimistelujoukkueen esitys. Palkittavia oli iso liuta, sillä pääkategorioiden lisäksi jaetiin lisäpalkintoluokat, erikoispalkinnot ja kuntapalkinnot.

Padasjokelaiskylä sai kotiintuomisekseen kunniakirjan, joka pääsee Harjulan seinälle.

– Kunnanjohtajalle toki vihjattiin, että uusi pesäpallomailakin olisi ollut mieleinen palkinto.

Vesijaon pesiskausi aloitetaan heti keväällä, kun kenttä on kuivunut pelikuntoon. Viikkopelit on aina tiistaisin klo 18. Perinteinen pesäpallo-ottelu kyläläiset vastaan mökkiläiset pelataan lauantaina 26.7.

– Silloin tätä Urheiluteko–palkintoa varmasti jotenkin juhlitaan.

Pesäpallon lisäksi Vesijaolla on uimarannan yhteydessä rantalentopallokenttä, jossa pelaillaan kesällä useammankin kerran viikossa. Talvella hiihtolatuja on ajettu talkoilla silloin, kun lumitilanne sen sallii.

TuoreTorilla on latukahvila kolmena peräkkäisenä lauantaina, vaikkei hiihtokelejä olisikaan. Vesijako-järven jäälle on aurattu luistelurata.

Scroll to Top