27 kilometrin pituinen jalkamarssi suoritettiin lauantaina 2.11. Taruksen maastossa. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Taruksen uusi koulutuskeskus, jonka saunaan osallistujat pääsivät löylyttelemään marssin jälkeen.

Aluksi muistettiin pitkään huoltojoukoissa toiminutta Pekka Valtosta, joka vastikään täytti tasavuosia. Kuvassa myös paikallisreserviläisten puheenjohtaja Sauli Kivinen.
Jalkamarssille osallistui toistakymmentä henkilöä, joista osa osoitti kenttäkelpoisuutensa marssimalla vähintään 10 kilon kantamus selässään. Lisähaastetta reitille toi vastasatanut lumi, jota oli paikka paikoin jopa 30 senttiä.

Matka sujui joutuisasti lumesta huolimatta, sillä kun tavoitteena oli marssia 25 km kuuteen tuntiin, niin 25 km kohdalla aikaa oli kulunut vain viisi tuntia ja 35 minuuttia.

