Arkipyhien siirtäminen on taas noussut otsikoihin. Pitäisikö helatorstai ja loppiainen siirtää viikonloppuun?
Nämä esitykset kirvoittavat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kirkon sisällä arkipyhien siirtämistä on vastustettu. Ja kyllähän työssäkäyvälle aina ylimääräinen vapaapäivä kelpaa, riippumatta siitä mikä suhde sattuu olemaan häneen, jonka ansiosta pohjimmiltaan näihin vapaisiin olemme oikeutettuja.
Kuitenkin paljon tärkeämpää kuin keskustella siitä, kuinka monta vapaapäivää meillä on vuodessa, olisi miettiä, mitä me teemme tällä kaikella vapaa-ajalla? Menevätkö pyhät ja arkipyhät kaikenlaiseen elämän suorittamiseen vai osaammeko käyttää ne siihen mihin ne on tarkoitettu: pysähtymiseen ja hiljentymiseen?
Gal. 5:1: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.”
Olimmepa töissä tai vapaalla, lomalla tai sorvin ääressä, Kristuksessa meidät on kutsuttu todelliseen vapauteen. Se vapaus kutsuu meitä luokseen tänäänkin. Se ei ole riippuvainen mistään ulkonaisista olosuhteista. Se on vapautta, joka aukeaa meille jo Jeesuksen tyhjältä haudalta. Synnit on sovitettu, kuolemaa ei tarvitse pelätä! Vaikka matkamme on kesken, elämme jo nyt Jeesuksessa iankaikkisen elämän toivossa. On siis hyvin aikaa välillä myös pysähtyä ja muistaa mikä elämässä on todella tärkeätä.
Itse tietysti kannatan arkipyhien säilyttämistä ennallaan. Ennen kaikkea sen takia, että taas joku kysyisi kysymyksen: minkäs takia tätä vietetäänkään? Ehkä myös ensi viikolla helatorstaina joku tämän kysymyksen kautta herää muistamaan, että meillä on ylösnoussut ja taivaaseen astunut vapahtaja, joka kutsuu meitä todelliseen vapauteen.
Jarmo Happonen
Terveisiä Padasjoen Sanomien lukijoille:
Tulin Padasjoelle ensimmäisen kerran kesällä 2006 kesäteologiksi, ja kahden teologin töiden merkeissä kuluneen kesän jälkeen Pelkosen Heikki kutsui syksyllä 2007 työhuoneeseensa juttusille. Olimme silloin bändin kanssa Padasjoella keikalla ja aikeissa oli viettää välivuotta opintojen jälkeen musiikin merkeissä. Mutta tuolta reissulta lähtikin mukaan kutsu tulla seurakuntapastorin sijaiseksi Padasjoen seurakuntaan. Pitihän sitä hetki miettiä ja omaa kutsumusta puntaroida, mutta lopulta oli helppoa ottaa kutsu vastaan. Työt alkoivat seuraavassa vuodenvaihteessa ja papiksi minut vihittiin Tampereen tuomiokirkossa loppiaisena (mikäs arkipyhä se olikaan?) 2008.
Aika Padasjoella ensin kesäteologina ja sitten seurakuntapastorina oli hyvin merkityksellistä ja rikasta. Lämmöllä muistelen Padasjokea ja ihmisiä siellä. Padasjoen monet kylät, paikat ja ihmiset ovat jääneet lähtemättömästi sydämeni kartalle. Seurakunnassa oli hyvä tehdä töitä yhdessä työkavereiden ja seurakuntalaisten kanssa. Sen jälkeen, kun siirryin Seinäjoelle Ylistaron kappeliseurakunnan seurakuntapastoriksi syksyllä 2013, aika on tuntunut menevät valtavan nopeasti. Nopeasti ovat uudet kuviot vieneet mukanaan ja melko harvoin on tullut Padasjoella käytyä. Vaikka olen ollut nyt Seinäjoella jo yli tuplasti niin kauan kuin Padasjoella, tuntuu Padasjoen aika kestoaan pidemmältä ja merkityksellisemmältä. Kaikki Padasjoella koettu ja opittu on ollut omassa työssä jonkinlaisena kaikupohjana kaikkina näinä vuosina. Nykyään olen Ylistaron kappalainen, ja välillä on tullut oltua myös johtavan kappalaisen sijaisena. Työalani on diakoniatyö mutta edelleen teen hyvin monipuolisesti kaikenlaista seurakuntatyötä. Asumme vaimoni Pauliinan ja kissamme Lillin kanssa Keski-Nurmossa punaisessa omakotitalossa. Etelä-Pohjanmaalla elämä on oikein mukavaa, tosin Päijät-Hämeestä huomaan usein kaipaavani vähän mäkisempiä hiihtomaastoja ja kauniita järvimaisemia. Kitara soi edelleen. Monenlaisia bändikokoonpanoja on ollut vuosien varrella, ja vastikään aloimme lämmitellä uudelleen nuoruuteni bändiä Oratoriota. Vapaa-ajalla jatkuu myös Padasjoen uimahallilla alkanut kuntosaliharrastus.
Kiitos vieläkin näin monien vuosien jälkeen kaikille padasjokelaisille siitä ajasta, jonka sain kanssanne viettää! Siunausta kevääseen!