Selvitys tuulivoiman talousvaikutuksista julkistettava ★

Padasjoen Sanomissa 19.2.2026 Fortumin edustaja Elina Arponen kertoi, että Tornimäen voimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on päättynyt ja kaavoitus on aloitettu. Hankkeesta ei hänen mukaansa ole uutta kerrottavaa.

Olen seurannut tämän hankkeen etenemistä ja siitä käytyä keskustelua hämmentyneenä ja epätietoisena. Hankkeesta on esitetty monenlaisia arvioita ja mielipiteitä, sekä puolesta että vastaan. Valitettavasti useista noista kommenteista puuttuu todellinen tietoperusta. Suurin puute on tieto hankkeen taloudellisista vaikutuksista Padasjoen kunnalle, kuntalaisille ja voimaloiden lähiasukkaille.

Abo Energy teetti selvityksen Tornimäki-hankkeen taloudellisista vaikutuksista ulkopuolisella konsultilla. Tämä selvitys valmistui jo viime kesänä. Aikomuksena oli julkaista selvityksen tulokset, mutta hankkeen siirtyminen Fortumille peruutti julkaisemisen. Fortum ei aio julkaista selvitystä ainakaan toistaiseksi.

Tuulivoimahankkeen taloudelliset vaikutukset ovat Padasjoen kunnan ja sen asukkaiden kannalta perustekijä arvioitaessa hankkeen mielekkyyttä. Taloudellisten vaikutusten rinnalla voidaan sitten arvioida muita vaikutuksia ja muodostaa mielipide hankkeen mielekkyydestä. Eli kattavatko saatavat hyödyt hankkeesta aiheutuvat haitat.

Mielestäni Fortumin tulisi julkaista tuo em. sel­vitys hankkeen taloudellisista vaikutuksista. Avoimuus hankkeen suhteen on tärkeää, jotta kunta ja kuntalaiset voivat muodostaa mielipiteensä hankkeesta.

Tuulensuunta

Scroll to Top