Padasjoki verkostoituu –tapahtuma järjestetään torstaina 22.1. Puulonin tehtaalla Taulun teollisuusalueella, jossa toimivat myös Nukkuville ja Heinolan Valmistamo.
Puualan osaajia kutsutaan lähiseudulta ensin aamukahvin äärelle Padasjoen työllisyyspalveluiden tiloihin Padaspalettiin Puulonin alakerrassa ja sitten tutustumiskierrokselle Puulonin, Nukkuvillen ja Heinolan Valmistamon tiloihin.
– Aamupäivän aikana pääset luomaan uusia kontakteja ja kuulemaan ajankohtaisia asioita Padasjoen alueen kehityksestä. Yritysvierailun yhteydessä saa ainutlaatuisen katsauksen yrityksen toimintaan ja tiloihin, mainostaa liiketoimintakehittäjä Kirsi Vuollet Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:stä.
Paikkakunnan ensimmäinen Verkostoituu–tilaisuus on Ladecin oma tapahtumakonsepti ja sitä on järjestetty jo pitkään Hollolassa. Viime vuonna tapahtumat laajenivat muihin kuntiin; niitä järjestettiin mm. Iitissä, Lahdessa, Orimattilassa ja Heinolassa.
– Ideana on, että yritys ja tässä tapauksessa kolme yritystä ottaa vastaan vieraita muista yrityksistä ja sidosryhmistä, kun Ladec hoitaa markkinoinnin ja tapahtuman järjestämisen yhdessä kunnan kanssa. Vieraita on usein myös muista kunnista eli kaikki kiinnostuneet yritykset ovat tervetulleita. Nyt siis on mahdollisuus saada uusia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita myös muista kunnista.
Verkostoitumistilaisuus ei Padasjoella korvaa yrittäjäaamiaista, vaan on niiden lisäksi.
– Hienoa olisi, jos saisimme syksylle toisen verkostoitumistilaisuuden.
Vuolletin avaussanojen lisäksi aamukahvilla kuullaan Padasjoen kunnan kuulumiset.
Puulon Oy on valmistanut laadukkaita puisia kalusteita jo vuodesta 1978. Yritys yhdistää perinteisen puusepäntyön ja modernin muotoilun, tuottaen kestäviä ja kauniita ratkaisuja koteihin, julkisiin tiloihin ja alihankintaprojekteihin.
Nukkuville valmistaa kotimaisia massiivipuisia sänkyrunkoja ja säilytystilallisia sänkyjä, jotka yhdistävät kestävyyden ja kauniin muotoilun. ”Makuuhuoneen ammattilainen”, padasjokelaisyrittäjä Tuukka Virkkilä tarjoaa yksilöllisiä ratkaisuja laadukkaaseen uneen. Yrityksellä on tehtaanmyymälä ja Villa & Peitteen näyttelytila Puulonin tehtaan tiloissa, jossa voi testata futonpatjat, luonnonmukaiset petauspatjat sekä tyynyt ja peitot.
Tuorein tulokas tehtaan yritysryppäässä on viime vuonna Padasjoelle tuotantotilansa Nastolasta siirtänyt Heinolan Valmistamo Oy. Se on vuonna 2015 perustettu huonekalutehdas, joka valmistaa mittatilauskalusteita ja muita puusepäntuotteita asiakkaiden tarpeiden mukaan.
