Kotilieden ja Pellervon pitkäaikainen avustaja Hilkka Helinä Lappalainen asuu puolisonsa, rovasti Pekka Lappalaisen kanssa Nyystölässä. Häneltä on ilmestynyt myös oma runokokoelma ”Rakas elämä” WSOY 1947.
Hilkka Helinä oli lapsena aina uneksinut, että saisi jouluksi oikean käpykuusen. Ja niinpä heidän ensimmäisenä joulunaan Padasjoella oli ystävällinen naapuri tuonut kuusen latvan, jossa oli 300 käpyä. Lapsuuden joulut Hilkka oli viettänyt Kuopiossa ja Viipurissa, ensimmäinen yhteinen joulu sotasairaalassa. Jouluna hiljennyttiin kuuntelemaan radiosta joulurauhan julistus Turusta, sitten käytiin hautausmaalla, jossa pidettiin hartaus.
Hilkka Helinä kertoo äitinsä lapsuuden jouluista, joihin kuuluivat kynttilät, kuusi ja virret. Lapset leikkelivät kuuseen paperisia koristeita. Lahjoina oli omatekoisia tumppuja ja sukkia, palvelusväki sai mekkokankaita, villapaitoja ja kirkkohuiveja. Lapsetkin pääsivät joulukirkkoon, jos jaksoivat viideltä herätä.
Kylän vanhin tarinoi – joulu oli ennen juhlallista.
– Muistan edellisen sataluvun joulujakin, minulla on niin paljon ikää, sanoo Lauri Luukko, aikaisemmin puhelinkeskuksen hoitaja ja kirkonkylän vanhin asukas. Vuosia on Luukolle kertynyt jo 80.
– Ennen oli joulu kovin juhlallista, kun laitettiin kynttilöitä. Kuusi oli aluksi vain herraskaisilla, mutta sitten yleistyi. Koristelu oli kyllä koko alkeellista: tehtiin ketjuja ja verkkoa kirjavista papereista. Kirkkoon mentiin hevosilla, kelkoilla ja luistimillakin järven yli.
– Oli aikamoista hommaa, kun Kasiniemestäkin tulivat, oli matkaa neljättä peninkulmaa. Niitten täytyi jo aamuyöstä lähteä ajamaan. Kirkko oli aina ihan täynnä ja ulkopuolellakin seisomassa. Apteekin piti olla auki jouluyönä, vaikkei lääkehoito muuten niin erikoista ollut. Siellä piti olla Hokmania, sitä pantiin suuhun muutama tippa, jos oli oikein vilu. Kirkossa se kyllä lemusi vähän kauhiasti.
Luukko kertoo, että kun jouluksi haluttiin tummunut katto vaaleaksi, laitettiin joissakin paikoissa päreistä katto kuin kopan pohja. Jouluna piti olla ruokaa kovasti, pinkka leipää pöydällä, kinkut ja monet sortit. Ja ruoka oli pöydällä koko yön, kun välillä heräsivät niin rupesivat taas syömään.
Tapanina tehtiin kylän joukolla rekiretki, kymmenenkin rekeä lähti naapurikylään. Pidettiin tanssit, oli näytelmä ja leikkejä. Ne olivat jossakin talossa, kun ei ollut seurantaloa. Mukana oli vanhat ja nuoret.
Uutenavuotena tehtiin taikoja, kiivettiin katolle ja kuunneltiin ääniä, jotkut kuulivat että joutuivat naimisiin.
Loppiainen oli vielä oikein kova juhla. Nautittiin joulun ”jätteitä” ja kierrettiin ympäri kylää lopettamassa joulusahdit. Sanottiin, että ”muuten säretään toi uuni” jollei saa sahtia.
– Loppiaisena joulusahti oli sitten vallan mahdottoman luja aine. Sitä piti vain tiputtamalla panna suuhunsa. Luukko muisteli päreaikaa, kuinka naisväki kulki palava päre suussaan, kun käsissä oli kantamuksia, ja päre pistettiin seinänrakoon eikä sitä sen paremmin valvottu.
– Saksalassa pyöritti sellainen lokomobiili pientä generaattoria. Se sai jonkun lampun täälläkin palamaan. Arrakoskelle ja Auttoisille laitettiin sähkölaitokset myös. Luukko sähköisti veljensä kanssa koko Auttoisten kylän 1917.
– Yksikin ukko tuli metsäkulmalta katsomaan, että ”vielähän minä jollain lailla ymmärtäisin, mutta milläs se öljy tuota lankaa myöten menee?”