Padasjoen lukiossa eurooppalaisuuteen ja Euroopan unioniin liittyvät asiat ovat olleet vahvasti näkyvissä opetuksessa ja koulun toimintakulttuurissa jo vuodesta 2010 alkaen.
Lukiomme on ollut toistaiseksi ainoa Päijät-Hämeen EPAS-koulu (European Parliament Ambassador School). Koulussa toteutettava EU-kansalaiskasvatus on tuonut meille myös muutaman kerran valinnan Euroopan parlamentin vaikuttajaryhmäksi.
Lukiossamme on vuosien aikana toteutettu kahdeksan EU-opintomatkaa Brysseliin ja Strasbourgiin. Viimeksi mainitussa olemme edustaneet Suomea Euroscola-istunnoissa. Euroopan parlamentti ja muutamat suomalaiset mepit ovat mahdollistaneet opintomatkamme myöntämällä meille taloudellista tukea matkakustannuksiin. Viimeisin opintomatka EP:n vaikuttajaryhmänä toteutettiin 8.–12.12.2025 Brysseliin.

Matkamme kohti EU:n pääkaupunkia alkoi maanantaina aikaisella herätyksellä, kun Niemisen Linjojen bussi lähti koulun pihalta klo 2.45 kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Unihiekat karisivat kuitenkin nopeasti matkajännityksen myötä. Saavuttuamme Brysseliin jouduimme odottamaan jonkin aikaa hotelliin sovittua kuljetusta, mutta aikataulussa oli onneksi jouston varaa. Päivällä ehdimme käydä lounaalla ja tutustumassa jo pikaisesti joulutorin viehättäviin kojuihin sekä goottilaiseen Pyhän Katariinan katedraaliin. Bryssel näytti meille sateiset kasvonsa, mutta se ei matkaajien mielialaan paljon vaikuttanut.
EU-toimisto esittelyssä
Ensimmäinen virallinen vierailukohde oli Helsinki EU Office, joka on keskeinen EU-asioiden neuvonantaja ja suomalaisten toimijoiden edunvalvoja kaupungissa. Toimiston EU-erityisasiantuntija Wilhelmiina Koivuniemi ja harjoittelija Vilma Vanhala esittelivät meille toimiston toimintaa ja vaikuttamista Päijät-Hämeen liiton ja muiden sopimuskumppanien kanssa. Konkreettisilla esimerkeillä lobbaamisen merkityskin selkiytyi nuorille.
Tämän jälkeen suuntasimme Euroopan parlamentin vierailijakeskukseen Parlamentariumiin. Nuoret saivat kulkea omassa tahdissaan läpi interaktiivisen multimedianäyttelyn, jonka sisältö keskittyi EU:n ja parlamentin syntymiseen ja toimintaan. Osa opiskelijoista halusi myös ostaa virallisia EU-tuotteita vierailijakeskuksen myymälästä.
Tiistaina lähdimme varhaisen aamupalan jälkeen metrolla kohti Eurooppa-korttelia. Aloitimme päiväohjelman tutustumalla Suomen EU-edustuston toimintaan ja rooliin EU:ssa. Suurlähetystön remontin vuoksi edustuston viestintäkoordinaattori Melis Yasat tapasi ryhmämme parlamentilla ja avasi edustuston laajaa tehtäväkenttää ja sen tärkeyttä. Tutuiksi tulivat myös Coreper 1 ja Coreper 2 sekä se, miten EU-suurlähettiläiden komiteat valmistelevat ministerineuvoston kokouksia ja päätöksiä.
Meppien vieraana
EPAS-kouluna ja EP:n vaikuttajaryhmänä koko viikon tärkein ohjelmaosuus tapahtui tietenkin parlamentissa, jossa Vierailu- ja seminaariyksikön tiedottaja Justus Kiikeri isännöi vierailuamme. Sekä Justus että päivän aikana tapaamamme suomalaiset mepit Maria Guzenina (S&D), Ville Niinistö (Greens) ja Sirpa Pietikäinen (EPP) esittelivät kukin parlamentin toimintaa ja päätöksentekoa sekä meppien vaikuttamismahdollisuuksia ja roolia lainsäädännössä. Myös monia ajankohtaisia asioita ja uutta tietoa nousi esille meppien ja opiskelijoiden keskusteluissa, kuten valmisteilla oleva uusi EU:n monivuotinen rahoituskehys, Ukrainan rauhansopimusneuvottelut ja mahdollinen jälleenrakennusohjelma sekä Temun ja Sheinin verkkokauppatuotteiden myrkylliset aineet. Talokierroksella pääsimme käymään myös parlamentin vallan ytimessä eli täysistuntosalissa.

Iltapäivällä vierailupaikka vaihtui neuvostoon. EU:n neuvoston pääsihteeristön virkamies Mervi Hietanen kertoi esityksessään molempien neuvostojen toiminnasta ja vallankäytöstä. Meille esiteltiin myös mediasta tuttuja Justus Lipsius- ja Europa-rakennuksia. Lopuksi pääsimme käymään ainutlaatuisella vierailulla kokoussalissa, jossa Eurooppa-neuvoston huippukokoukset ja ministerineuvoston kokoukset järjestetään. Ilta päättyi kävelykierrokseen ja shoppailuun kaupungilla.
Roolipelissä pilotteina
Keskiviikon ohjelmassa ei ollut virallisia toimielinvierailuja, mutta silti päivä oli toimintaa täynnä. Aamu alkoi parlamenttisimulaatiolla, jossa opiskelijat eläytyivät muutaman tunnin ajan eri kansalaisuutta edustavien meppien rooliin ja lainsäädäntötyöhön. Pääsimme pilotoimaan Parlamentariumissa aivan uutta pelisisältöä.
Roolipelissä opiskelijat jaettiin neljään poliittiseen ryhmään, jotka olivat Vapaus, Perinne, Ekologia ja Solidaarisuus. Puolet opiskelijoista kuuluivat Ilmastovaliokuntaan, jonka tehtävänä oli säätää uutta ilmastoruokadirektiiviä. Toinen puoli opiskelijoista oli puolestaan Digitalisaatiovaliokunnan jäseniä ja työsti verkko-osallistumisdirektiiviä. Peliä rytmittivät niin valiokuntatyöskentelyt, poliittisten ryhmien kokoukset, EU-kansalaisten kuulemiset, täysistunnot kuin trilogineuvottelutkin. Viimeksi mainituissa pyrittiin yhteensovittamaan komission, parlamentin ja ministerineuvoston kannat lainsäädännön aikaansaamiseksi. Opiskelijoille ei varmasti jäänyt epäselväksi, miten vahvasti EU-lainsäädäntö pohjautuu lukuisiin neuvotteluihin ja kompromisseihin.

Iltapäivän museokierros alkoi Euroopan historian talosta. Museon perusnäyttely johdatti nuoret ymmärtämään Euroopan yhteistä historiaa ja yhteisiä arvoja. Näyttelyssä tutustuimme Euroopan kehittymiseen maailmanmahdiksi, sotien vaikutukseen maanosamme historiaan, kylmän sodan jakautumisen aikaan sekä muutoksen tuuliin ja tulevaisuuden haasteisiin. Museokierros jatkui vielä kahdessa ryhmässä opiskelijoiden valinnan mukaan joko Autoworld Brusselsissa tai Kuninkaallisessa taiteen ja historian museossa. Vauhdikas päivä päättyi leppoisasti fiilistelyyn Brysselin kuuluisalla joulutorilla ja valoshown ihasteluun Grand Place -aukiolla.
Komissioon
Torstaina päivän ohjelma polkaistiin käyntiin Euroopan Talous- ja sosiaalikomiteasta ja Alueiden komiteasta. Jüri Soosaar ECO-jaoston sihteeristöstä esitteli opiskelijoille mainittujen neuvoa-antavien toimielinten toimintaa ja avasi sitä kokonaisuutta, miten komiteat edistävät sekä etujärjestöjen että alue- ja paikallisyhteisöjen etuja unionin lainsäädäntöprosessissa. Tämän jälkeen nuoret pääsivät testaamaan omaa EU-tietämystään Euroopan komission Experience Europe -näyttelykeskuksessa erilaisten pelien ja interaktiivisten tehtävien avulla.
Lounaan jälkeen siirryimme viimeiselle toimielinvierailulle Euroopan komissioon. Komission toimintaa toimeenpanovallan käyttäjänä ja koko EU:n ”moottorina” esitteli hallintovirkamies Pia Lindholm oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosastolta. Valitettavasti Suomen komissaari Henna Virkkunen (kok.) oli liian kiireinen tapaamaan meitä, mutta hänen terveisensä ja komissaarin työkalenterin viimeisimmät kuulumiset meille välittivät kabinetin viestintäneuvonantaja Anniina Iskanius ja hallintovirkamies Anton Hietsilta.

Nähtävyyksiä
Opintomatkan viimeinen ilta oli mukavaa päättää yhteiseen illalliseen ja viikon kokemusten jakamiseen Brasserie de Bruxelles -ravintolassa. Ehdimme myös käydä vielä yhdessä kävelemässä ja ihastelemassa Belgian kuninkaanlinnaa, linnan puistoa, vanhan kaupungin jouluista tunnelmaa sekä kenties Brysselin kuuluisinta nähtävyyttä eli 1600-luvun Manneken Pis -pronssipatsasta.
Perjantaina Padasjoelle palasi väsyneitä, mutta silmin nähden opintomatkaan tyytyväisiä opiskelijoita. Tiivis viikko tarjosi opiskelijoille vaikuttavia vierailuja toimielimissä, uskomattoman määrän EU-tietoutta, hienoja kohtaamisia meppien ja virkamiesten kanssa, EU-asioiden ymmärrystä syventäviä keskusteluja, suurkaupungin vilinää, historiallisia nähtävyyksiä sekä perinteisen joulutorin tunnelmaa.
Kouluissa toteutettavalla EU-opetuksella on tärkeä rooli nuorten eurooppalaisen identiteetin vahvistamisessa. Kyse ei ole vain siitä, että nuori kokee olevansa eurooppalainen ja kuuluvansa eurooppalaiseen yhteisöön, vaan myös siitä, että nuori ymmärtää konkreettiset mahdollisuutensa osallistua ja vaikuttaa.
Haluan lämpimästi kiittää Euroopan parlamenttia siitä, että parlamentin vaikuttajaryhmänä ja EPAS-kouluna pystyimme taas järjestämään opiskelijoillemme ainutlaatuisen opintomatkan EU:n toiminnan ja päätöksenteon ytimeen. Toivottavasti opintomatkan kokemukset jättävät pysyvän jäljen opiskelijoiden ajatusmaailmaan ja lisäävät tiedonhalua EU-asioihin.
Marja-Riitta Tikkala
Padasjoen lukion EPAS-hankkeen vastuuopettaja
