Kunnanhallitus valitsi Minna Siljander-Salon asiakirjahallintoa ja arkistotointa johtavaksi viranhaltijaksi määräaikaisesti ajalle 19.1.2026–18.1.2028.
Nykyinen hallintosihteeri, joka on toiminut keskusarkistonhoitajana, on irtisanoutunut 1.4.2026 alkaen ja jää vuosilomalle tammikuussa.
Päivitetty Padasjoen Luonnonlaki hyväksyttiin maanantain kokouksessa ja sitä esitetään edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Kaavoituskatsaus merkittiin tiedoksi.
Kunnanjohtajan työohjelma vuodelle 2026 hyväksyttiin. Tärkeimpiin tehtäviin kuuluva strategian ”Muutakin kuin Mummola” läpivienti toimenpiteiksi, talouden tasapainotusohjelman 2.0. laatiminen, Padasjoen Polku –hankkeen valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta vastaaminen, elinvoimaohjelman valmistelu päätöksentekoon kevään 2026 kuluessa, asumisen ohjelman valmistelu päätöksentekoon keväällä, organisaation kehittäminen sekä vesi- ja viemärihuollon järjestelyt ja muut mahdolliset yhtiöjärjestelyt.
Kunnanjohtajan työaikaa kuluu myös säännöllisiin kokouksiin. Kunnanvaltuuston ja -hallituksen lisäksi on lautakunnat, kunnan johtoryhmä ja laajennettu johtoryhmä sekä joitakin kertoja vuodessa kokoontuvia toimielimiä kuten yhteistyöryhmä, hyvinvointiryhmä ja kunnan omistamien yhtiöiden hallituksien kokoukset. Padasjoen ulkopuolella työllistävät Päijät-Hämeen kuntajohtajakokoukset, Päijät-Hämeen kuntaturva, Puheenjohtajafoorumi, HVA:n Yhdyspintatyöryhmä ja Pienten kuntien verkosto.
Kunnanhallitus merkitsi kevään alustavan kokousaikataulun tiedoksi. Hallituksella on kahdeksan kokousta tammi–kesäkuussa ja seminaari maaliskuussa. Kunnanvaltuuston on määrä kokoontua kevätkaudella kahdesti, maaliskuussa ja kesäkuun alussa.
