Rajatiedon tutkija, kirjailija Mika Nikkilä kertoi hyytäviä tarinoita kohtaamisistaan henkimaailman kanssa Kotiseututalolla torstaina 30.10.
Tarinat olivat makupaloja hänen juuri ilmestyneestä neljännestä kirjastaan Kuolleiden jäljillä. Aiemmin Nikkilältä on ilmestynyt Suomen Aavemetsästäjät 1–3 kirjasarja.
Kirjailijalla on meneillään kirjastokiertue, joka sisältää 19 kirjastoa ja yhden TV–esiintymisen. Nikkilä kehui Kotiseututalon olevan mahtava, aiheeseen sopiva paikka, johon hän olisi mielellään jäänyt makuupussiin nukkumaan yöksi.
Nikkilä on perustanut pikkuveljensä Markuksen kanssa jo vuonna 2014 Paranormal Investigations Group Finland –nimisen kahden miehen ryhmän. Ensikokemus henkimaailman kanssa tapahtui karmeannäköisen kartanon kellarissa, jossa oli kansalaissodan aikana hukutettu punaisia sotilaita.
– Siellä oli todella synkät ja huonot energiat, ja se oli kahdelle vihreälle aavetutkijalle täysin väärä paikka.
Veli joutui lähtemään hyisen kylmyyden takia pois, jonka jälkeen Nikkilä lähti portaita alaspäin: seuraava muistikuva hänellä on siitä, että hän makaa portaiden alapäässä.
– Enkä todellakaan kompastunut. Nousin siitä ja menin kovaa vauhtia autolle ja sanoin Markukselle että kaasu pohjaan ja kotia kohti.
Vuosien 2014–2025 välillä veljekset ovat kiertäneet nelisensataa paikkaa. Nikkilän mukaan yliluonnollisia ilmiöitä pidetään yleensä pelottavina.
– Henkimaailman kohtaamisista kuitenkin 90 prosenttia on täysin mukavia, lempeitä, ystävällisiä, lämpöisiä ja jopa huumoripitoisia. Se on kokemani totuus.
Omat aistit tärkein tutkimusväline
Veljekset käyttävät tutkimuksissaan apuvälineitä, kuten EMF-mittaria, Ghostboxia, infrapunalämpömittaria, 4k-yövideokameraa ja liiketunnistimia.
– Mitä kauemmin olemme tätä hommaa tehneet, sitä vähemmän annan laitteille arvoa. Tärkein tutkimuslaite on omat aistit.
Yliluonnolliset ilmiöt ovat näyttäytyneet Nikkilälle kosketuksena, ääni- ja näköhavaintoina, kylminä kohtina, outoina tuntemuksina ja tuoksuina. Aavetutkija kertoi hetkistä, jolloin tutkijaveljekset ovat keskellä yötä luonnon keskellä molemmat haistaneet naisen hajuveden tuoksun, nähneet oven heiluvan ilman että mikään näkyvä olisi sitä heiluttanut sekä äänistä, jotka ovat tallentuneet videolle.
– Valkeakoskella Helkavuoren kartanossa on huone, jossa 1930–luvulla elänyt äiti on pitänyt spiritismisiä istuntoja saadakseen yhteyden kolmevuotiaana keuhkotautiin menehtyneeseen lapseensa. Kartanossa video kuvasi yhtä huonetta ja olimme Markuksen kanssa viereisessä huoneessa, kun videolta kuuluu kuiskauksin käyty seuraava keskustelu: ensin kuuluu lapsen äänellä sana ”äiti”, sitten naisen äänellä ”Raul” ja ”hiljaa”. Tämän menehtyneen lapsen nimi oli nimittäin Raul. Tämä aivan käsittämätön tallenne löytyy Youtube–kanavaltamme.
Hotelli Haapajärvessä Mika Nikkilä on kokenut karmeimman kokemuksensa henkimaailman kanssa.
– Vessasta oli kuultu ääniä jo aiemmin, mutta kun olin sängyllä makaamassa näin, että ovesta tuli vanha mies, meni sängyn ohi ja peruutti hiljaa viereeni niin, että kasvomme olivat samalla kohdalla: käänsi päätään, katseemme kohtasivat ja hän hymyili minulle irvokkaasti. Ja näkemäni kasvot näyttivät niin kuolleilta kun näyttää voi. Kuulin myöhemmin, että sieltä on pari perhettä lähtenyt yön selkään vastaavan näyn jälkeen.
Sen jälkeen parin viikon ajan kotona Valkeakoskella kuului outoja ääniä, kunnes tuttu meedio Sanna Somppi kävi hoitamassa seuraajat pois.
Hennalan kasarmit Lahdessa ovat myös karmiva kohde. Milavidassa Tampereella Mika pyysi, että jos täällä joku todella on, niin sammuta valot – ja valot todella sammuivat. Voipaalaan kartano Sääksmäellä toimii nykyisin taidekeskuksena. Siellä on nähty naisen hahmo ja kuultu riitelyä, puhetta, ja askelia. Veljekset tekivät kartanossa useita livelähetyksiä ja viimeisin 2 kuukautta sitten tehty on erityisesti jäänyt Nikkilän mieleen.
– Videolta kuuluu erikoista ääntä. Ensin kahden naisen puhetta ja sitten ihmellistä kviik kviik –ääntä. Toiminnanjohtaja soitti, että nyt on hyytävää: se erikoinen ääni lähti invahissistä ja se on vielä siitä erikoinen hissi, että se ei liiku mihinkään, jollei nappia koko ajan paina.
Lahdessa nykyisin
Nikkilä on itsekin vielä hiukan sokissa siitä, että hän on nykyään lahtelainen.
– Olen asunut jo kolme viikkoa Lahdessa. Ainut paikka, jonka tunnen Lahdessa on paikallisen ostoskeskuksen R-kioski ja sen työntekijä. Olen sille painajainen, koska vien sinne joka päivä pienen kasan kirjapaketteja, jotka se joutuu kuittauttamaan.
51-vuotiaan aavetutkijan ammatti on rekkakuski. Ammattiaan hän ei kuitenkaan ole muutamiin vuosiin pystynyt harjoittamaan olkapäävaivojen vuoksi.
– Olen todella herkkä ihminen. Koen kaikki vahvasti. Jonkinlaista herkkyyttähän tämä homma vaatii, että on vastaanottavainen näille asioille.