Syyskuussa kymmenes vauva

Syyskuu vei vain kolme asukasta Padasjoelta. Padasjokelaisia on nyt 2648, mikä on 28 vähemmän kuin vuodenvaihteessa.

Väkitappio on vuositasolla siis varsin maltillista luokkaa ainakin toistaiseksi.

Syyskuussa syntynyt vauva nosti vuoden kokonaissyntyvyyden tähän mennessä 10 vauvaan. Syyskuu oli viimeinen elinkuukausi kolmelle padasjokelaiselle; yhteensä kuolleita on tammi-syyskuussa 41.

Nettomuutto on hienoisesti miinuksella (-4), sillä yhdeksän kuukauden aikana Padasjoelle on muuttanut 91 ihmistä ja 95 on lähtenyt pois. Syyskuussa muuttoliike ei tuonut muutosta väkilukuun, sillä poismuuttajia oli neljä kuten tulomuuttajiakin.

Syyskuussa solmittu avioliitto nostaa avioliittojen kokonaismäärän neljään tammi-syyskuussa.

Kuhmoisissa vauvasaldo on yhä kolme. Syyskuussa poismuuttajia oli pohjoisnaapurissa kuusi ja tulomuuttajia viisi. Vuoden nettomuutto on viisi miinuksella.

Kuhmoisten asukasmäärä on siirtymässä uudelle tuhatluvulle, sillä syyskuun lopussa kuhmoislaisia oli tasan 2000. Tammi-syyskuussa väkiluku on vähentynyt 38:lla.

Scroll to Top