Eeva Eloranta tulee Kotiseututalolle kertomaan uusimmasta kirjastaan ★

Kirjailija, jonka äiti oli syntyjään padasjokelainen, saapuu 19.11. Padasjoen Kotiseututalolle kertomaan vastajulkaistusta romaanistaan Yhdeksän karaatin unelmat.

Koko kansan tuntema näyttelijä, ohjaaja, sekä tapahtumatuottaja Eeva Eloranta aloitti kirjailijan uransa pari vuotta sitten 69-vuotiaana. Nyt Elorannalta on julkaistu jo kaksi romaania ja kolmannen ensimmäinen käsikirjoitus on lähtenyt juuri kustannustoimittajalle.

– Kun aloitin kirjailijan urani, kustannustoimittaja sanoi, ettei ole mitään kiirettä, nauraa Eloranta, joka on täysin hullaantunut kirjoittamiseen ja näpytellyt tekstiä koneelle hurjalla tahdilla.

Eloranta itse on täysin eri linjoilla kustannustoimittajan kanssa.

– Jos aion saada jotain aikaiseksi ennen kuin potkaisen tyhjää, täytyy pitää kiirettä. Totta puhuen, ei minulla ole kauhean montaa vuotta aikaa, jos haluan jättää jälkeeni tähän maailmaan kirjailijanakin, sillä ei tiedä kuinka kauan pystyn Ms-taudin vuoksi kirjoittamaan, en tiedä kuinka kauan kädet toimivat ja näkö pelaa.

Eloranta tekee kirjailijana työtä, jota eniten rakastaa.

– Psyykkeeltäni sovellun parhaiten kirjailijaksi, sillä olen erakko. Ja lisäksi kirjoittaessani olen diktaattori ja saan päättää kaiken itse. Näyttelijänä minun pitää ottaa huomioon vastanäyttelijät ja tietenkin myös ohjaajan mielipide. En tarkoita sitä, että minulla olisi vaikeaa sopeutua ryhmätyöhön, mutta nautin siitä, kun kirjailijana voin päättää kaikesta eikä tarvitse tehdä taiteellisia kompromisseja.

Kahta ensimmäistä romaania Eloranta luonnehtii moderneiksi rakkaustarinoiksi.

– Molemmat kertovat siitä, että elämä antaa toisen mahdollisuuden, mutta huomataanko niitä ja tartutaanko niihin. Onnellinen loppu on mahdollinen, mutta ei automaatio, lukijat saavat itse kuvitella ja päätellä lopun.

Toinen tärkeä aihe Elorannan moderneissa rakkaustarinoissa on se, että toinen ihminen on erilainen kuin minä ja että toisella on lupa olla sellainen kuin on.

– En omaa uskonnollista vakaumusta, mutta minulla on kyllä hengellistä etsintää. Keskityn sielullisiin asioihin ja kirjoissanikin käsittelen ihmisiä sielullisien ominaisuuksien kautta.

Ensimmäisessä romaanissa Mistä löytäisin uskollisen sydämen, on toisena päähenkilönä Saara, joka elää pienillä tuloilla ja on nykymittapuun mukaan vähäpätöiseksi luokiteltavaa ihminen. Omaishoitajana toimiva Saara kuitenkin syvimmin toteuttaa Vuorisaarnan opetuksia. Romaaneissa on muitakin vastaavanlaisia moraalisten dilemmojen pohdintoja upotettuina, sillä kirjailija pohtii niitä itse paljon.

– Jos joku tajuaa, niin tajuaa, mutta en osoittele niitä sormella saati, että olisin opettamassa ketään.

Elorannan mielestä sairaus tai vamma, kohtaa se ihmistä itseään tai hänen lähimpiään, pitää yllä inhimillisyyttä ja auttaa käsittämään sen, ettei mikään ole elämässä itsestään selvää ja että hyvyyden tulee olla pyyteetöntä.

– Elämässä on minulle ollut valtavan suuri merkitys sillä, että ajattelen kaikessa, aivan pikkuasioissakin, että hyvän tekemisestä ei tule odottaa palkintoa.

Rikosromaani keski-ikäisestä naisesta

Kolmannen romaanin kohdalla Eloranta halusi siirtyä kokonaan eri genreen, pois kolmekymppisten ihmissuhdekiemuroista. Niinpä hän kirjoitti rikosromaanin keski-ikäisestä Ritvasta.

– En siis kirjoittanut dekkaria, vaan nimenomaan rikosromaanin, jossa ei ole arvoitusrakennetta. Lukija pääsee seuraamaan rikoksentekijän psykologista prosessia kirjan alusta saakka.

– Mielenkiintoista on se, mikä johtaa ihmisen rikoksen tekoon. Olen sitä mieltä, että periaatteessa meistä jokainen voisi tehdä rikoksen. Kysymys on vain siitä, mitkä ovat henkiset paineet ja missä raja murtuu.

Kirjoittamisen helppoutta Eloranta vertaa Aladdinin taikalamppuun.

– Kun otan korkin pois alkaa tekstiä virrata. Minulla ei ole minkäänlaista luomisen vaikeutta. Ainoa ongelma on se, että saatan rakastua johonkin kirjan henkilöön liikaa, ilman kirjallisia perusteita ja tämä henkilö yrittää lähteä liiaksi viemään koko tarinaa.

Kirjoittamisen ohella Eloranta näytteli koko viime kesän Kivinokan kesäteatterissa näytelmässä Katariina ja Munkkiniemen kreivi.

– Näyttelin ilkeää kreivitärtä, joka yrittää estää pojanpoikaansa naimasta muonamiehen tytärtä. Meillä oli kaikkiaan 29 näytöstä ja minulla oli paljon osuuksia näytelmässä. Kesä oli upea, mutta pesti oli todella rankka.

Nukkumisen ja työvelvollisuuksien jälkeen Eloranta kertoo lukevansa paljon kirjallisuutta ja pitävänsä lihaskuntoa yllä jumpassa. Oman osansa vähäisestä vapaa-ajasta saavat Elorannan kolme lapsenlasta.

60-luvulla Padasjoellaemäntä-piikana

Kesiään Eloranta vietti 60-luvulla Padasjoella siskonsa ja äitinsä kanssa. Elina-äiti oli omaa sukua Enqvist ja ainakin Hietarannassa asuvat Enqvistit olivat sukua keskenään. Raahessa poliisimestarina ja yleisenä syyttäjänä toiminut isä ei juurikaan lomia malttanut pitää.

– Padasjoelta muistan kirkon kupeelta lähteneen kauniin koivujen reunustaman kujan sekä Saksalan kujan upeine lehtikuusineen. Äiti keksi käyttää lehtikuusen käpyjä lämmittämiseen.

Teini-ikäinen Eloranta nimenomaan joutui kesäksi landelle, kun koulukaverit jäivät kaupunkiin. Kirjeenvaihto kävikin kiivaana ystävysten kesken koko kesän. Postia polkupyörän avulla jakanut Posti-Bertta olikin odotettu vieras.

Hietarannan ”Tätilässä” asui Elorannan äidin täti, neiti Adele, joka oli tehnyt työuransa Helsingissä, mutta palasi eläkepäivilleen maaseudulle. Kesäisin Eloranta toimi äitinsä kanssa Adele-tädin apuna huushollin hoidossa.

– Tätilä oli tuon ajan tavallinen maalaistalo, jossa ei ollut kunnallistekniikkaa. Ruoka tehtiin puuhella ja leivinuunissa, vesi puolestaan pumpattiin kaivosta.

Emäntä-piikana isotätinsä taloudessa toimineen Elorannan tehtävänä oli erityisesti klo 13 kahvin kattaminen.

– Kahvi keitettiin vastajauhetuista pavuista kiiltävällä metallipannulla hellan päällä ja sen kanssa piti ehdottomasti olla aina kermaa ja pullaa. Kermapullon kävin nostamassa pumppukaivosta ja pullan hain Partasen kaupasta. Kermaa kaadettiin nekkaan ja pullon kävin laskemassa nopeasti takaisin kaivoon sen kaulaan sidotusta pumpulilangasta.

Joskus kahvittelemassa olivat myös Erkki ja Väinö, jotka olivat äidin enoja.

Muotisuunnittelijan urasta haaveilleen Elorannan suurinta hupia oli piirtää muotikuvia.

– Siihen aikaan ei ollut ollenkaan tavallista ostaa lapsille piirustuslehtiöitä, sillä raha oli niukassa, vaikka tehtiin kuusipäiväistä työviikkoa. Niinpä äiti keksikin pyytää Partasen kaupasta minulle piirustuspaperiksi käärepapereita, joihin leivät pakattiin. Olin kuin seitsemännessä taivaassa, kun sain isot arkit, joihin sain piirtää puukynillä.

– Nykyisin pidän lähinnä WhatsApp-viesteillä yhteyttä Sinikka- ja Sirpa-serkun kanssa, joista jälkimmäinen asuu yhä Padasjoella. Muitakin sukulaisiani asuu edelleen paikkakunnalla. Kotiseuturakkaan pikkuserkkuni Eija Perälän kanssa­ olen paljon tekemisissä. Hänellä on vapaa-ajan asunto Padasjoella.

Teatterikoulusta valmistumisensa jälkeen Eloranta ei ole juurikaan paikkakunnalla käynyt.

– Kun mieheni kanssa toimimme tapahtumatuottajina, saimme ajella ympäri Suomen riittävästi. Pari kertaa olemme tehneet nopean sightseeingin kirkonkylällä. On tosi mukava tulla nyt käymään Padasjoelle, jossa kuuluu olevan mukavasti kulttuuririentoja.