Padasjoen harrastajateatteri avaa kesäteatterikauden sunnuntaina 29.6., tämän kesän näytelmän, Rakkausreseptin saadessa ensi-iltansa. Näytelmä soveltuu aivan kaikenikäisille ja nopeatempoisessa komedianäytelmässä naurun aihetta riittää kerrakseen.
Näytelmä tullaan esittämään kokonaisuudessaan 16 kertaa kesän aikana Nyystölässä.
Rakkausresepti kertoo pienestä ja rauhallisesta Pakaramutkan kylästä, johon haetaan uutta kunnanlääkäriä ja jossa poliisiaseman asema on uhattuna rikosten vähäisen määrän vuoksi. Uuden miespuolisen lääkärikokelaan saapuessa seuraa vilkas tapahtumien vyyhti ja koko näytelmän ajan on myös rakkautta ilmassa.

Harrastajateatteri on ahertanut näytelmän kanssa jo helmikuusta asti. Ohjaaja Riitta Keinänen-Korpela kertoo harjoittelun olleen hieman takkuilevaa alkukesästä.
– Kehnojen säiden vuoksi harjoitteleminen on ollut vähän sellaista sahaamista. Kovalla sateella ei kuule toisen vuorosanoja, eikä rooliasuissa välttämättä tarkene.
Näyttelijäkaartiin on saatu mukaan kolme ensikertalaista näyttelijää, joihin ohjaajalla on kova luotto.
– Aina on mukava saada uusia näyttelijöitä mukaan, Nikokin on aiempina vuosina harjoitellut parkkipaikalta käsin ohjatessaan autoja. Välillä ne uudet näyttelijät tulevat parkkipaikalta ja puffetista.
– Meidän näyttelijäkaartin vahvuus on sen muuntautumiskyky ja keskinäinen ymmärrys. Näyttelijät omaksuvat todella hyvin uusia rooleja, eikä ohjaajan tarvitse tarkkaan selittää mitä haluaa näyttelijän tekevän toisin. Roolituksessa me pyrimmekin siihen, että kellekään ei jäisi joka kesä tietynlaista roolia päälle, tai mitään maneereja, vaan hyvin monipuolisesti näyttelijät omaksuvat erilaisia rooleja.

Näytelmän käsikirjoittaja Tanja Puustinen-Kiljunen on Padasjoen harrastajateatterille entuudestaan tuttu.
– Meillä on ollut aiempina vuosinakin Puustinen-Kiljusen näytelmiä. Pieniin omiin muutoksiin ollaan saatu lupa käsikirjoittajalta. Tämä teos valikoitui tänä vuonna sen vuoksi, että näyttelijät osuivat aika nappiin tämän kanssa, oli siis helppo roolittaa.
Näyttelijät kertovat, että tämän vuoden näytelmä ei ole ihan yhtä räväkkä kuin viime vuonna.
– Näytelmässä on enemmän ns. ”tasanteita”, eli on sellaista dynaamisuutta enemmän, joka tekee myös osaltaan näytelmästä toimivan.