DNA-testeillä löytää uusia sukulaisia ★

Paikallishistoriaan perehtynyt Minna Perälä kävi tiistaina 29.4. Olkkarilla kertomassa DNA-testeistä, jotka ovat nykyään yhä merkittävämpänä apuna sukututkimuksessa. Mitä enemmän testejä tehdään, sitä paremmin sukujuuret paikantuvat.

– Perinteisesti sukututkimusta on tehty kirkonkirjoista. Uusi ja jännittävä työkalu, DNA-testit, ovat olleet apuna tutkimustyössä jo ainakin 10 vuoden ajan, tiesi Perälä.

– Kannattaa varautua siihen, että testatessa törmää yllätyksiin. Jotkut, joita olen auttanut testauksessa, ovat löytäneet oikean isänsä tai vaikkapa sisaruksen, josta ei ole aiemmin ollut mitään tietoa.

DNA-sukututkimuksessa tutkitaan henkilön perimää. DNA sisältää geneettisen koodimme, joka periytyy vanhemmilta lapsille: puolet tulee isältä, puolet äidiltä. Testin avulla voidaan selvittää esivanhempien alkuperää ja löytää uusia sukulaisia ympäri maailman.

Netistä löytyvä serkkutesti, joka maksaa noin 40 euroa, on helppo alkutesti. Sillä löytää sukulaiset, jotka ovat tehneet myös DNA-testin.

– Aika paljon ihmiset ovat sitä jo tehneet ja sieltä tulee kyllä runsaasti osumia.

Testin tekeminen on helppoa. Näyte otetaan posken sisäpinnalta vanupuikolla, joka lähetetään putkilossa postin mukana laboratorioon analysoitavaksi. Tulokset saadaan testistä riippuen muutaman viikon tai kuukauden kuluttua.

Sukututkimuksessa käytetään pääasiassa kolmea erilaista DNA-testiä, serkku- eli autosomaalitestin lisäksi Y-DNA-testiä, joka tutkii ainoastaan miehiltä periytyvää Y-kromosomia, sekä mtDNA–testiä, joka tutkii ainoastaan äidiltä periytyvää mitokondrio-DNA:ta.

Testitulokset antavat arvion etnisestä alkuperästä eli mistä päin maailmaa esivanhemmat ovat kotoisin. Testi voi myös löytää muita henkilöitä, joilla on yhteneväisyyksiä testatun henkilön DNA:ssa: näitä henkilöitä kutsutaan geenisukulaisiksi. Y-DNA- ja mtDNA-testit voivat määrittää henkilön haplotyypin, joka kertoo hänen suorien isä- ja äitilinjojensa muinaisesta alkuperästä.

Testien avulla voi selvittää myös riskinsä sairastua. Jos saa vaikkapa tietää, että geeneissä on alttius saada ihosyöpä, osaa paremmin varoa aurinkoa ja tarkastella luomiaan.

Alkukotina Afrikka

DNA-testit ovat arvokas apu sukututkimuksessa monella tapaa. Testien avulla voi löytää sukulaisia, joista ei ole ollut aiempaa tietoa. Testit voivat myös vahvistaa perinteisin menetelmin saatuja tietoja, auttaa ratkaisemaan sukupuissa olevia aukkoja tai antaa viitteitä esivanhempien etnisestä taustasta ja muuttoliikkeistä.

– Juuria pystytään seuraamaan Eevaan ja Aatamiin asti, ihan tieteellisesti meillä on olemassa yhteinen lähtökoti Afrikassa.

Perälä neuvoi testaajia vaalimaan yksityisyyttään, sillä koskaan ei tiedä, mihin tiedot tulevaisuudessa päätyvät.

– DNA-testejä tarjoavat yritykset noudattavat yleensä tiukkoja tietosuojakäytäntöjä, mutta on silti hyvä olla tietoinen siitä, miten omia tietoja käsitellään.

Testitulosten tulkinta saattaa olla haastavaa. Apua voi saada esimerkiksi sukututkimusyhdistyksiltä ja -foorumeilta.

DNA-esitelmän voi tulla kuulemaan myös Kuntalaan 9.5. klo 17.

Scroll to Top