Täti Hattara kävi viihdyttämässä lapsia ja aikuisia Liikennepuiston kesäkauden avajaisissa lauantaina 26.4. Kunta on uusinut leikkipuiston vetonaulat, kaikkien ilmaiseksi lainattavissa olevat polkuautot, ja uutuudet pääsivätkin heti kovaan testiin avajaistilaisuudessa.

Kunnan hyvinvointipalvelujen, MLL:n paikallisyhdistyksen ja Vanhempainyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa oli esillä myös Liikenneturva, paloauto sekä kaksi moottoripyöräpoliisia kulkuneuvoineen.
Lahtelaisen Terhi Tuomikon esittämä Täti Hattara on hupsu lapsenvahti, joka ei osaakaan hoitaa lapsia, vaan syöttää ruuaksi hattaraa tai karkkeja sekä antaa leikkiä teräaseilla ja tulitikuilla.
– Tässä esityksessä lapset saavat olla fiksumpia kuin aikuiset, heille on mieluisaa opettaa aikuista, tietää Tuomikko.

Teatteri Tuomikko on pääasiassa kiertävä nukketeatteri. Täti Hattara –hahmon esitykset syntyivät korona-aikana, jolloin ei esiintyä voinut kuin ulkona. Ensimmäisen nukkateatteriesityksensä Vääksystä kotoisin oleva Tuomikko teki vuonna 2010 Anianpellon markkinoille, mutta esiintyvänä taiteilijana hän on kiertänyt 10 vuotta.
– Täti Hattara on mainio hahmo, sen avulla voi heittää vähän lekkeriksi.
Teatteri Tuomikko kiertää lähes ympäri Suomen, ainoastaan Lapissa keikkoja ei ole vielä ollut.
– Esiintymispyynnöt tulevat poikkeuksetta sitä kautta, että joku on nähnyt minut ja kertoo siitä eteenpäin.
Esitys Padasjoella oli kevään ensimmäinen ulkokeikka. Padasjoella Tuomikko on käynyt esiintymässä kerran aikaisemmin: juuri ennen joulua osana Efekti-kulttuuriprojektia hän esitti koululaisille Suuri jouluseikkailu –nukketeatteriesityksen.
Tuttu poliisi moottoripyörällä
Moottoripyöräpoliisit Teppo Rainio ja Sami Miettinen antoivat lasten istua poliisipyörän satulassa ja vastailivat auliisti kysymyksiin. Vanhemmalle ikäpolvelle entuudestaan tuttu Teppo Rainio aloitti aikoinaan poliisiuransa Padasjoelta tultuaan tänne työharjoitteluun vuonna 2003. Padasjoen poliisiasema suljettiin vuonna 2009.
– Toiveita tulee monesta suunnasta, mahdollisuuksien mukaan tulemme tällaisiin tapahtumiin.
Moottoripyöräily on Rainion mukaan mukava harrastus, mutta varsinkin nuoremman väen on vaikeaa malttaa aja säällisesti.
– Sama pätee mopon kanssa. Maaseudulla, jossa etäisyydet ovat pitkiä, se mahdollistaa itsenäisen liikkumisen ja opettaa myös paljon, mutta viritettynä ne ovat vaarallisia vehkeitä.
Vanhemman konstaapelin mukaan mopossa pitäisi vähintäänkin toimia valot ja jarrut, sillä ne ovat halpa henkivakuutus.
– Hämärässä näkee usein mopoletkoja, joissa ensimmäisellä toimii valot, ja loput ajavat valottomilla mopoilla perässä.
Aikainen kevät toi heti muutamia häiriöilmoituksia, mutta ilmojen viiletessä taas kaksipyöräiset jäävät vielä hetkeksi talliin. Kaiken kaikkiaan Rainion mukaan moottoripyöräilijöiden käytös on muuttunut asiallisempaan suuntaan ajokorttiuudistuksen myötä.
– Enää ei paljon kyykkypyöriä liikenteessä näy, suurimmat ylinopeudet mitä ollaan mittailtu on ajettu autoilla. Kun pitää suorittaa kurssit joka luokkaan erikseen, on se opettanut varmasti vastuullisuutta.